19.3.2015

Vaalikonevastauksia

Vaalikuumeen herättelemisessä vaalikoneet ovat mainioita välineitä. Päätin tähän tekstiin kirjoittaa ylös omia vastauksiani ja perustelujani, jos olisin ehdokas, jos ei muuta niin omaksi mielenkiinnokseni vuosien päähän. Lisäksi annan linkit, jos olen käsitellyt jotain asiaa aiemmissa kirjoituksissani. Valitsin Helsingin Sanomien ja Ylen vaalikoneet, mutta kummassakaan en vastaa kaikkiin kysymyksiin, ja eri vaalikoneiden samanlaisista kysymyksistä valitsen paremman.


Helsingin Sanomien vaalikone:

1. Suomen velkaantuminen on käännettävä laskuun vaikka se samalla tarkoittaisi leikkauksia palveluihin ja etuuksiin. – Täysin samaa mieltä.

On täysin epäoikeudenmukaista, että nykyiset sukupolvet ottavat velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi. Valtion velkaantuminen on nykyisten suomalaisten, etenkin suurten ikäluokkien, itsekkyyttä. (Pahempaa kuin varastaminen.)

2. Hyvin ansaitsevien palkkaverotusta pitäisi kiristää. – Täysin eri mieltä.

Suomen veroaste on jo sairaalloisen korkealla. Jos verotuksen progressiivisuutta halutaan vaalia, tulisi se tehdä alentamalla pienituloisten verotusta.

3. Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa. – Samaa mieltä.

Kannatan vahvasti siirtymistä uusiutuvaan energiaan, mutta hetkessä ei sellainen murros tapahdu. Tässä vaiheessa on järkevintä panostaa ydinvoimaan.

4. Suomen tulee luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä vuoteen 2025 mennessä. – Täysin eri mieltä.

Millään poliittisella tahdolla energiankäytön täyskäännös ei voisi tapahtua kymmenessä vuodessa. Vaikka valtio sellaista yrittäisikin, ihmisiä se ei saisi mukaansa.

5. Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää. – Täysin samaa mieltä.

Julkiselle sektorille on syntynyt suoranainen byrokraattiaateli, joka elää tuottavaa työtä tekevien siivellä ja vastustaa raivokkaasti asemansa horjuttamista. Järkevintä saattaisi olla koko julkisen sektorin tuhoaminen ja rakentaminen uusiksi 2010-luvun tarpeiden mukaan.

6. Ruotsin pakollisesta opiskelusta tulisi luopua. – Täysin samaa mieltä. (Kielivapaudesta ja muustakin.)

7. Velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka pitäisi kiristää. – Täysin samaa mieltä.

Kenenkään ei tule olla oikeutettu yhteiskunnan tukeen, jos hän ei ole valmis itse osallistumaan yhteiskunnan rakentamiseen.

8. Jos ihmisellä on varallisuutta, hänen omaisuuttaan pitäisi vanhana käyttää hoivapalveluiden kustantamiseksi. – Täysin samaa mieltä.

Palveluiden käyttäjä maksaa kustannukset, se on itsestäänselvyys. Miksi asiaa tulee edes kysyä?

9. Alkoholia tarjoavien ravintoloiden pitäisi saada olla auki nykyistä vapaammin. – Täysin samaa mieltä.

Päättäkööt ihmiset itse, milloin tekevät työtä, kuinka paljon ja miten käyttävät vapaankin aikansa. Valtio ei mitenkään voi tietää heitä paremmin heidän elämistään.

10. Kuntien määrää tulee vähentää merkittävästi, vaikka pakolla. – Täysin eri mieltä.

Kuntaliitoksissa on kaikessa raadollisuudessaan kyse siitä, että taloutensa huonosti hoitanut kunta lykkää vastuun mokistaan sellaiselle kunnalle, joka ei ole hoitanut talouttaan huonosti. Koskaan ei tule antaa sellaista viestiä, että epäonnistuminen on ansio. Heikot kunnat kärsikööt mokistaan. Siinä on hyvä kannustin muille kunnille välttää sama kohtalo.

11. Yritysten pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempiä palkkoja, jotta Suomeen saataisiin työpaikkoja. – Täysin samaa mieltä.

Minimipalkka kuulostaa kyllä kivalta, mutta se ei takaa, että kukaan saa työtä minimipalkalla. Se takaa vain, että kukaan ei saa työtä sitä alemmalla palkalla. Minimipalkka on vahingoksi työttömille eli kaikkein vähäosaisimmille. Sen hyötyjiä taas ovat työssäkäyvät, jotka saavat sillä tavoin keinotekoisesti nostettua työnsä hintaa, kun työn tarjontaa on vähemmän. Minimipalkan poistaminen vähentäisi työttömyyttä ja parantaisi kilpailukykyä, joten laajassa perspektiivissä siitä hyötyisivät kaikki.

12. Koko Suomi on syytä pitää asuttuna ja valtion tuettava tätä verovaroin. – Samaa mieltä.

Suhtaudun lähtökohtaisen kielteisesti siihen, että veronmaksajien rahaa siirrellään pitkin maata, se ei poikkea kehitysavusta muuten kuin että siinä rahat pysyvät tässä kansantaloudessa. Tosiasia kuitenkin on, että mikäli valtionosuuksien lopettamista seuraisi ennennäkemättömän suuri maaltamuutto, sosiaaliset ongelmat kaupungeissa kasvaisivat ja niihin hukkuisivat moninkertaisesti ne säästöt, jotka valtionosuuksien lopettamisesta saataisiin. Tilanteeseen tulisi löytää aivan uudenlainen ratkaisu. Vallankäyttäjänä antaisin sen hahmottelun itseäni pätevämpien tehtäväksi.

14. Kuntien pitää saada itse tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, eikä sote-uudistuksessa niiltä saa viedä liikaa pois valtaa. – Täysin samaa mieltä.

Kunnilla on itsehallinto juuri siksi, että ne voisivat sitä käyttää. Luotan siihen, että kuntalaiset itse osaavat päättää asioistaan parhaalla tavalla, ja vaikka en luottaisikaan, en kokisi valtion olevan oikeutettu estämään heitä päättämästä huonosti. Kuntien lakisääteisiä tehtäviä tulee vähentää rajusti: kunnalla tulee olla oikeus myös olla tuottamatta sosiaali- ja terveyspalveluita, jos kuntalaisista siltä tuntuu.

15. Taksien pitäisi antaa kilpailla vapaasti asiakkaista ilman että valtio säätää hinnat tai rajoittaa taksilupien määriä. – Täysin samaa mieltä.

Pitäisikö nakkikioskienkin hintoja ja kilpailua sanella ylhäältä käsin? Toteutukoon elinkeinovapaus. Kukaan ei hyödy holhouksesta, lukuun ottamatta niitä byrokraatteja, jotka saavat palkkaa holhoamisesta.

16. EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa. – Täysin eri mieltä.

EU on tulonsiirtokoneisto, jossa Suomella on alati kasvava maksajan osa, ja liittovaltio, joka ei kykene huomioimaan eikä haluakaan huomioida Suomen erityisolosuhteita. EU olisi pikimmiten palautettava ajassa neljännesvuosisata taaksepäin ja sittenkin remontoitava reippaasti. Koska näin ei EU suostu tekemään, Suomen olisi parasta erota siitä ja hoitaa asiansa itse.

17. Hallitus päätti, että Suomi jää ulos osan EU-maiden valmistelemasta rahoitusmarkkinaverosta. Suomen pitäisi mennä mukaan rahoitusmarkkinaveroon. – En osaa sanoa.

Keinottelun rokottaminen olisi hyvä asia, mutta olen skeptinen rahoitusmarkkinaveron suhteen. Mikä taho veron keräisi? Olisiko siitä loppujen lopuksi hyötyä? Olen valmis muuttamaan kantaani suuntaan ja toiseen, jos saan enemmän tietoa asiasta.

18. Suomen tulisi tällä vaalikaudella ryhtyä valmistelemaan hakemista Natoon. – Samaa mieltä.

Nato-optio on hyvä säilyttää ja ainakin kulisseissa olisi viisainta tehdä kaikki mahdollinen valmiiksi liittymisen varalta. En kuitenkaan ole varma, parantaisiko Nato-jäsenyys Suomen turvallisuustilannetta juuri tällä hetkellä. Venäjä tulkitsisi sen provokaatioksi ja epäluottamuksen ilmaukseksi, mikä voisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

19. Puolustusvoimille on annettava nykyistä enemmän rahaa. – Täysin samaa mieltä.

Maamme puolustuskykyä on vuosien ajan heikennetty, vaikka kansainvälispoliittinen tilanne kiristyy. Kalusto on pidettävä uudenaikaisena, maamiinat on palautettava arsenaaliin, kertausharjoitusten määrää on lisättävä, asepalveluksen kestoa on pidennettävä ja asevelvollisuus on ulotettava naisiin. Ehkä puolustusbudjetin kolminkertaistaminen näin aluksi olisi paikallaan. (Maanpuolustusasiaa – huomautan, että tuon tekstin lopussa oleva Nato-kantani on Ukrainan sodan seurauksena muuttunut.)

20. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien kohdalla käytetään nyt ”tarveharkintaa” eli työlupien saantia rajoitetaan. Tästä on pidettävä kiinni, eikä työperäistä maahanmuuttoa pidä helpottaa. – Täysin samaa mieltä.

Työperäistä maahanmuuttoa ei pidä edistää ennen kuin maassa on enemmän avoimia työpaikkoja kuin työttömiä ihmisiä ja ennen kuin julkiselta sektorilta on virkasyöttiläät irtisanottu. Suomen valtio on suomalaisia varten ja sen on asetettava suomalaiset etusijalle kaikkiin muihin maailman ihmisiin nähden. Jos joku hullu tänne haluaisi tulla yrittämään ja luomaan uusia työpaikkoja, siihen suhtautuisin myönteisemmin.

22. Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä. – Täysin eri mieltä.

Julkisen sektorin ei tule harjoittaa minkäänlaista hyväntekeväisyyttä. Turvapaikka- ja pakolaistoimintaa tulee harjoittaa yksinomaan yksityisten ihmisten rahoituksella. Valtion tulee kuitenkin vaatia yksityiseltä vastaanottokeskukselta esimerkiksi kymmenen vuoden menot kattava takuusumma, jotta ei käy niin, että tulijat päästetään maahan ja heti tehdään vararikko. (Kansanvalta ja näennäisliberalismi.)

23. Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia. – Täysin samaa mieltä.

Kurinalaisuus on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joita ihminen elämässään tarvitsee. Sen istuttaminen lapsiin on koululaitoksen tärkein tehtävä. Koulu vie loppujen lopuksi lasten päivästä vain pienen osan, muuna aikana on riittävän lepsua.

24. Perinteiset arvot - kuten koti, uskonto ja isänmaa - muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle. – Täysin samaa mieltä.

En ole täysin samaa mieltä. Ymmärrän kuitenkin, mikä tämän kysymyksen tarkoitus on, nimittäin ehdokkaan arvopohjan kartoittaminen. Olen sitä mieltä, että perinteiset arvot ovat hyviä ihmiselämän perustaksi, mutta politiikassa arvot eivät ole yksiselitteisen hyvä asia, sillä idealismi on aina osoittautunut vaaralliseksi. Politiikan ohjenuorina tulee olla totuudellisuus, rationaalisuus, pragmaattisuus ja nöyryys.


Ylen vaalikone:

1. Suomessa on liian helppo elää sosiaaliturvan varassa. – Täysin samaa mieltä.

Sosiaaliturvan on oltava turvaverkko ja ponnahduslauta. Sen ei tule tehdä mahdolliseksi toimetonta elämää.

3. Suomessa on siirryttävä perustuloon joka korvaisi nykyisen sosiaaliturvan vähimmäistason. – Samaa mieltä.

Suomen sosiaaliturva on ajalta, jolloin täystyöllisyys oli mahdollista ja työttömyys oli lyhytaikaista ja kausiluontoista. Se sopii tavattoman huonosti maailmaan, jossa suuret ihmisjoukot joutuvat valitsemaan lyhyiden pätkätöiden ja sosiaaliturvan väliltä. Perustulo korjaisi monta ongelmaa ja mahdollistaisi sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian karsimisen. Perustulo on tietenkin rajattava vain Suomessa asuville Suomen kansalaisille. Jonkinlaista vastikkeellisuutta haluaisin sen myöntämiseen.

4. Työntekijälle on turvattava lailla minimityöaika. – Eri mieltä.

Pahoin pelkään, että se johtaisi ennemmin työpaikkojen vähenemiseen kuin työelämän paranemiseen.

6. Euron ulkopuolella Suomi pärjäisi paremmin. – Samaa mieltä.

Tietenkään en voi olla varma, koska evidenssiä vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa Suomi ei koskaan liittynyt euroon, ei ole. Uskon kuitenkin vahvasti, että omasta valuutasta olisi ollut Suomelle hyötyä, kuten Ruotsille on ollut. Jos minä saisin päättää, Suomi eroaisi eurovaluutasta.

7. Ruoan verotusta on varaa kiristää. – Täysin eri mieltä.

Ruoan verotus iskee suoraan pienituloisten elintasoon. On parempi, että ruoka on edullisempaa kuin että pienituloisille jaetaan enemmän yhteiskunnan rahaa. Se raha kun saattaa mennä kaljaan, tupakkaan ynnä muuhun, mihin sen ei todellakaan ole tarkoitus mennä.

12. Suomeen tarvitaan enemmän poliiseja. – Täysin samaa mieltä.

Jos yhteiskunta ei pysty pitämään järjestystä yllä, se alkaa luhistua. Tämä on tilanne Suomessa. Joko poliisien määrää lisätään tai kansa alkaa muodostaa epävirallisia järjestyspartioita. Vaikka silloin tällöin tunnen vetoa omankädenoikeuteen, en kuitenkaan pidä sitä yhteiskuntafilosofisesti toivottavana asiaintilana.

13. Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi. – Täysin samaa mieltä.

Lasken terrorismiksi myös esimerkiksi viimesyksyiset ulkomaalaisjengien pahoinpitelyt suomalaisnuoria kohtaan. Suomen kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin on oltava kaiken muun yllä. Mikä tahansa, mikä niitä uhkaa, on tuhottava armotta.

14. Venäjän etupiiripolitiikka on uhka Suomelle. – Samaa mieltä.

Venäjän kukkoilukiintiö saattaa pian olla tältä erää täynnä, mutta kun Kremlissä seuraavan kerran koetaan sisäpoliittisesti edulliseksi nostattaa viholliskuvaa, Suomen on oltava valmiina puolustautumaan.

15. Verkkovalvonnassa valtion turvallisuus on tärkeämpää kuin kansalaisten yksityisyyden suoja. – Eri mieltä.

Pidän turvallisuutta tärkeämpänä kuin yksittäisten ihmisten elämää, mutta en halua valtion ottavan askeltakaan kohti totaalista kontrolliyhteiskuntaa, mihin nykyteknologia tarjoaa paremmat välineet kuin kammottavinkaan historiallinen diktatuuri. Vain äärimmäisissä tapauksissa, joissa todella on kysymys turvallisuudesta, hyväksyn yksityisyyden suojan loukkaamisen.

16. Suomen on osallistuttava Isisin vastaiseen taisteluun kouluttamalla Irakin hallituksen joukkoja. – Samaa mieltä.

Olen lähtökohtaisesti ulkomaille suuntautuvia interventioita vastaan, mutta Isis on alkanut vaikuttaa todella merkittävältä uhkalta koko Euroopalle, joten on parempi toimia nyt kuin tulevaisuudessa mahdollisesti paljon suurempaa vaaraa vastaan. Se, onko Irakin hallituksen joukkojen koulutus kaikkein paras toimintatapa, on epäselvää.

17. Parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan. – Samaa mieltä.

Itse en haluaisi kitua enää sen jälkeen, kun peli on jo pelattu. Mielestäni itsemurhan tekeminen on ihmisoikeus.

18. Terveys- ja sosiaalipalvelut on tuotettava ensijaisesti [sic] julkisina palveluina. – Samaa mieltä.

Minusta on hyvä lähtökohta, että terveys- ja sosiaalipalveluilla mikään taho ei pyri tekemään taloudellista voittoa. Jos jokin kunta päättää toisin, en asiaan puuttuisi.

19. Viranomaisten pitää puuttua lapsiperheiden ongelmiin nykyistä herkemmin. – Samaa mieltä.

Viime vuosina on tapahtunut tällä saralla paljon sellaista, minkä ei olisi pitänyt päästä tapahtumaan ja mihin viranomaisten toiminnalla olisi voitu vaikuttaa. (Tässä kontekstissa tulkitsen lapsiperheiden ongelmat lastensuojelurikoksina.)

22. Ilmastonmuutoksen hillitseminen pitää asettaa teollisuuden kilpailukyvyn edelle. – Ohita.

Kysymys on tolkuton. Vapaakaupan maailmassa tuotanto siirtyy sinne, missä tuotantokustannukset ovat alhaisimmat. Nämä maat ovat poikkeuksetta ympäristön suhteen erittäin piittaamattomia. Eurooppalainen teollisuus on maailmanlaajuisesti puhtainta ja vähäpäästöisintä. Teollisuuden tukeminen Euroopassa on tehokkainta ilmastonmuutoksen hillitsemistä, mitä on poliittisesti realistista toteuttaa.

24. Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista. – Täysin eri mieltä.

Suomen ei pidä ottaa yhtäkään turvapaikanhakijaa vastuulleen. Kuten yllä: yksityiset hyväntekeväisyysjärjestöt hoitakoot sen, mikäli pystyvät haalimaan kasaan rahoituksen.

26. Peruskoulun opetusryhmien koko on rajattava lailla esimerkiksi 20 oppilaaseen. – Eri mieltä.

Hyvä tavoite, mutta sellaisia lakeja ei pidä säätää, joita ei ole mahdollista noudattaa. Palataan asiaan, kunhan julkinen talous on tasapainossa.

29. Tuloveroa alennetaan tasaisesti kaikissa tuloluokissa talouden elvyttämiseksi. – Kyllä.

Työnteon ja yrittämisen verottaminen on filosofisestikin kestämätöntä. Koska ihmiskunta elää rajusti yli varojensa, olisi syytä siirtää verotuksen painopistettä kulutuksen verottamiseen, mikä kannustaisi ihmisiä suuntaamaan rahansa investointeihin. Ansiotuloveron alentaminen alentaisi työn hintaa ja kannustaisi työllistämään. Pääomatuloveron alentaminen ei ole mielestäni yhtä tärkeää.

Jokeri-kysymys: Vaalilupauksista täytyy pitää kiinni. – Täysin samaa mieltä.

Edustuksellinen demokratia nojaa siihen, että kansalaisten on voitava luottaa edustajiinsa. Jos se käytännössä olisi mahdollista, estäisin vaalilupauksensa rikkojia asettumasta uudestaan ehdolle.

4 kommenttia:

  1. Jos olisit poliitikko voisin äänestää sinua. Tiedän toisaalta todellisen karvasi, olet esteetikko. Olet siis laillani kelvoton ihminen politiikkaan. Kaltaisillamme olisi syytä olla paperit, jotka osoittavat meidät henkisesti kyvyttömiksi tiettyihin asioihin yleisen edun nimissä.

    "asevelvollisuus on ulotettava naisiin"

    Olen myös joistakin muista kohdista eri mieltä, mutta otan tämä esille. Itse en nimittäin usko, että naisten määrääminen armeijaan olisi kovinkaan tarkoituksenmukaista. Sen sijaan kannatan naisille pakollista kansalaispalvelusta, eli eräänlaista lottakoulutusta sodan ajan tukitehtäviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä tuollaista lottapalvelusta minäkin ajattelin. Puolustustehtäviä on niin monenlaisia, että laajamittaisen sodan aikana kaikille löytyisi sopiva, eikä useissa olisi siviilejä suurempaa vaaraa joutua taistelukosketukseen. Lisäksi epäilen, että valtaosa naisista suorittaisi siviilipalveluksen, mikä olisi hyvä sekin. Saisi Juhana Vartiainenkin sitä hekumoimaansa halpatyövoimaa.

      Poista
  2. Missä vaalipiirissä sinua voi äänestää ;-) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä ehdokasnumeroille 156–177 annetut äänet menevät kaikki oikeaan osoitteeseen.

      Poista