Vihreiden ovela hämäysstrategia

Eräs surullisimmista piirteistä suomalaisessa politiikassa on se, kuinka kansa on mielikuvien vietävissä. Selkein osoitus tästä on se, kuinka jokainen poliitikko, joka onnistuu nousemaan vahvaan asemaan, saa automaattisesti uskottavuutta. Tämä johtuu siitä, että kansa ei jaksa perehtyä politiikkaan ja valtava osa vaalikarjasta luottaa siihen, että jos joku nousee tärkeään asemaan, se johtuu hänen ansioistaan.

Esimerkkejä on vaikka kuinka. Jyrki Katainen sai vuoden 2003 eduskuntavaaleissa 5 557 ääntä; vuoden 2007 vaalien aikaan hän oli Kokoomuksen puheenjohtaja, ja sai 10 806 ääntä. Matti Vanhanen sai vuonna 2003 ääniä 6 917; vuoden 2007 vaaleihin mennessä hänestä oli tullut pääministeri, ja sai 24 112 ääntä. Jutta Urpilainen sai vuonna 2007 ääniä 7 244; vuonna 2011 hän oli SDP:n puheenjohtaja, ja sai 11 670 ääntä. Vanhasen ja Urpilaisen kohdalla kannattaa huomioida se, että kyseisissä vaaleissa kummankin puolue koki tappion. Ensi vaaleissa vuonna 2015 Juha Sipilä tulee todennäköisesti olemaan Oulun vaalipiirin ylivoimainen ääniharava, koska hänestä on tullut Keskustan puheenjohtaja, vaikka vuonna 2011 hän oli Keskustan vahvasti tappiollisen listan viimeinen läpimenijä.

Viime vaalien alla eräs median tavoista yrittää viedä Perussuomalaisten uskottavuutta oli toistella sitä, kuinka puolueella on heikko ehdokasasettelu. Ei kuulemma ollut potentiaalia ministereiksi, koska ei ollut eduskuntakokemusta, ikään kuin vain politiikka pätevöittäisi hoitamaan asioita hyvin. Väitän tätä hyökkäykseksi Perussuomalaisia kohtaan siksi, että mediassa kukaan ei ylenkatsonut Juha Sipilää hänen noustuaan Keskustan puheenjohtajaksi runsaan vuoden eduskuntakokemuksella. Tausta politiikan ulkopuolella olikin tässä ajassa muuttunut siunaukseksi, kun se ei enää koskenut median eniten inhoaman puolueen edustajia.

Vihreiden äänestäjät ovat kaikista vahvimmin mielikuvien vietävissä. Syy on se, että heistä huomattavan monet ovat nuoria idealisteja, joille politiikka on jotain epämääräistä ja lähtökohtaisesti epäilyttävää, tehoton tapa vaikuttaa yhteiskuntaan. Tämä näkyy vihreiden kannattajien epävarmana äänestämisenä. Vihreät tuntuvat saavan jokaisissa vaaleissa pienemmän ääniosuuden kuin mitä mikään mielipidemittaus ennustaa, koska muut puolueet ovat parempia saamaan epävarmemmatkin kannattajansa vaaliuurnille.

Vihreiden kunniaksi on sanottava, että he tuntevat äänestäjänsä. Puolue joutuu taistelemaan kannattajiensa epävarmuutta vastaan, ja siinä he ovat ottaneet strategiakseen hyödyntää suomalaisten taipumusta äänestää mielikuvien perusteella.

Vihreillä on tällä hetkellä kolmetoista eturivin poliitikkoa: puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja ja ympäristöministeri Ville Niinistö ja juuri väistynyt kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala muodostivat kärjen, ja heidän jälkeensä tulivat kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto, Tuija Brax, Satu Haapanen, Pekka Haavisto, Johanna Karimäki, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Jani Toivola ja Oras Tynkkynen, sekä Euroopan parlamentin jäsenet Tarja Cronberg ja Satu Hassi. Heistä puolueen puheenjohtajina ja ministereinä ovat toimineet Niinistö (2011–), Hautala (pj. 1987–1991, m. 2011–2013), Brax (pj. 1995–1997, m. 2007–2011), Haavisto (pj. 1993–1995, m. 1995–1999 ja 2013–), Sinnemäki (2009–2011), Soininvaara (pj. 2001–2005, m. 2000–2002), Cronberg (pj. 2005–2009, m. 2007–2009) ja Hassi (pj. 1997–2001, m. 1999–2002). Eli kolmestatoista kahdeksan, runsaat 60 prosenttia. Millään muulla puolueella ei ole näin suurta osuutta eturivissä paistatelleita poliitikkoja. SDP tosin tuntuu siihen pyrkivän, kun se on ottanut ministerikierrätykset tavakseen.

Tämä on oikein ovela hämäys. Kansalaiset saavat väistämättä jonkinlaisen muistikuvan mediassa esiintyvistä puheenjohtajista ja ministereistä, jotka kaikki saavat sillä tavoin uskottavuutta. Kun sitten tulee vaalit, laittaa Vihreä liitto ehdolle komean kaartin ex-ministeri-puheenjohtajia. Tällöin kukaan ei pääse väittämään, että vihreillä olisi heikko ehdokasasettelu. Ei tarvitse pelätä, että media toistelee: ”Niinistöä voi äänestää vain Varsinais-Suomen vaalipiirissä.” Päinvastoin, kun Perussuomalaisten listoja väheksytään, verrokiksi otetaan vihreiden eturivin kokemusta pursuavat listat. Ja koska toimittajat ovat ammattikuntana varsin lähellä vihreitä, kukaan ei tule muistuttamaan, että eivät ne vihreiden ”huippunimetkään” ole kuin tavallisia pulliaisia – jos sitäkään, kuten voi sanoa ainakin Sinnemäestä, kirjallisuutta opiskelleesta humanististen tieteiden kandidaatista, joka on ennen poliittista uraansa hankkinut kokemusta sanoittamalla lauluja.

Olenkin hieman yllättänyt, kun Hautalan seuraajaksi ministerinä tuli Haavisto. Nimittämällä ministeriksi rivikansanedustajan olisi puolue saanut uuden henkilön edes kahdeksi vuodeksi sellaiseen mediahuomioon, että menestys seuraavissa vaaleissa olisi taattu. Jonkun eduskunnan ulkopuolisen nostaminen olisi ollut ehkä vielä strategisempi veto. Mutta voihan olla, että Hautalan kompastuminen tehtävässä säikäytti kokemattomammat, sillä onhan Hautala ollut puolueen pitkäaikainen voimahahmo, jonka kiistatonta auktoriteettiasemaa horjutti vasta viime vuonna Haaviston menestys presidentinvaalissa. Sekin on mahdollista, että nimityksellä puolue pyrkii elvyttämään lyhytikäiseksi jääneen kannatuslisän, joka johtui ”Haavisto-ilmiöstä”.

Tai sitten puolue on harkinnut strategian vaihtamista. Sinnemäkeen asti kaikki meni hyvin, mutta juuri hänen onnettomalla johdollaan puolue koki historiansa kirvelevimmän vaalitappion. Hautalan nimitys ministeriksi vuonna 2011 vieläpä eduskuntaryhmän ulkopuolelta oli sekin epäilemäni strategian kannalta turha ele, koska eihän hän olisi kaivannut enää yhtään lisää huomiota. Ehkä vihreissä on alettu arvostaa kokemusta.

Jos vihreät jonain päivänä saavat toivomansa oman jytkyn, joka nostaa heidän kannatuksensa koko maassa samalle tasolle kuin se on yliopistokaupungeissa, saamme epäilemättä nähdä joukon veteraanijohtajia ottamassa raskaat salkut, joita varten he ovat aikoinaan harjoitelleet keveämmillä salkuilla.


PS. Koska vihreiden hallitusryhmässä on nyt kaksi miestä, Oras Tynkkynen sai lähteä eduskuntaryhmän johdosta ja tilalle tuli Outi Alanko-Kahiluoto. Vihreiden tasa-arvokäsitys jaksaa aina hämmästyttää. Jos sukupuolella kerran ei ole väliä, miksi se sitten on kriteeri tärkeitä tehtäviä täytettäessä?