28.2.2014

Absolutismista

Luultavasti jokainen ihminen kokee joskus hetken, jolloin päätyy miettimään historian triviaaleja yksityiskohtia. Esimerkiksi sitä, millä tavoin ihmisen ruokavalio on kehittynyt sellaiseksi kuin se on.

Tee on minusta kummallinen asia. Erään kasvin lehtiä liotetaan vedessä, kunnes niiden maku siirtyy siihen. Miten ihmiset ovatkin päätyneet juuri teepensaan lehtiin? Ovatko entisaikojen ihmiset liottaneet milloin mitäkin kasveja vedessä ja vertailleet niiden makuja? Onko varmaa, ettei jokin teetä herkullisempi ole jäänyt kokeilematta? Vaikkapa koivunlehdet. Kai niissä jotain viehätystä on, kun monet suomalaiset hakkaavat niillä itseään saunassa.

Toinen kummallinen asia on raparperi, siis kasvi josta syödään varsi. Ovatko ihmiset kokeilleet pureskella myös koivun tai teepensaan varsia ja todenneet ne raparperia huonommiksi?

Ja eräs outo triviaali asia on se, kuinka ihmiset ovat päätyneet juomaan alkoholijuomia. Tätä ihmettelin, kunnes opin etanolin hyötykäytön juuret. Lähi-idän hedelmällisen puolikuun alueella, jonne Euroopan, Pohjois-Afrikan ja läntisen Aasian korkeakulttuurit juontavat, ei esimodernina aikana ollut mahdollista säilyttää vettä juomakelpoisena pitkää aikaa. Vesi oli pakko kierrättää kasvien, hedelmien ja käymisreaktion läpi, jotta sitä oli mahdollista juoda myöhemmin. Alkoholin vaikutus mieleen oli silloin, toisin kuin nykyään, aivan toissijaista. Absolutistit olisivat kuolleet ruokamyrkytykseen.

Millainen olisi maailma, jos ihminen olisi keksinyt veden puhdistamisen ja puhtaana säilyttämisen ennen käymisreaktion valjastamista? Selväpäisempi, varmasti, ja apeampi. Sellaisesta maailmasta minä pitäisin, koska puritaanina minusta kaikki hauska on, jos ei sentään syntiä, niin silti jollain tasolla vieroksuttavaa. Minulla on monesti vaikeuksia sietää iloisia ihmisiä. Kun muut näin perjantai-iltaisin menevät baariin, minä menen yksin kävelylle ja katson tiukasti muualle, jos joku tulee vastaan.

Absolutismi on moderniutta ja vallankumouksellisuutta. Se on modernia siksi, että alkoholin nauttiminen uusintaa niitä perinteitä, jotka esiteollisina aikoina syntyivät taantumuksellisissa yhteiskunnissa tarpeeseen. Vallankumouksellista se on siksi, että edelleen, veden puhdistukseen ja veden puhtaana säilyttämiseen kykenevissä yhteiskunnissa, suurin osa väestöstä pitää kiinni menneen maailman joutavista perinteistä.

Absolutistina, joka eläessään on juonut alkoholia vain ehtoollisella, voin suunnatta modernin vallankumouksellisen närkästykseni tekopyhiin vasemmistolaisiin vallankumousromantikkoihin, jotka lipittävät punaviiniä ravintoloissa. Jotta närkästykseni todella osuisi vyön alle, omaksun joidenkin vasemmistolaisten epätoivoisesti käyttämän aseen, guilty by association -leimakirveen:

Alkoholi uusintaa esiteollisissa (sanoisinko, feodaalisissa) yhteiskunnissa luotuja perinteitä; alkoholin nauttiminen on siis traditionalismia; traditionalismi on taantumuksellisuutta; taantumuksellisuus on fasismia ja ties mitä muuta kapitalismin rappiomuotoa: vasemmistolaiset vallankumousromantikot ovat fasisteja.

Kaikkihan tietävät, että fasismi on pahuutta ja että fasisteja on estettävä toimimasta vapaasti. Alankin ottaa aikaa, kauanko kestää ennen kuin vasemmistointellektuellit peräänkuuluttavat oman toimintansa kieltämistä ja aloittavat kampanjan alkoholia vastaan.

Vai yliarvoinko minä heidän periaatteellisuutensa?

6 kommenttia:

  1. "Minulla on monesti vaikeuksia sietää iloisia ihmisiä. Kun muut näin perjantai-iltaisin menevät baariin, minä menen yksin kävelylle ja katson tiukasti muualle, jos joku tulee vastaan."

    Eikö tämä kerro kirjoittajan huonosta itsetunnosta?

    Uusintaminen on marxilainen termi, jota kenenkään traditionalismiin kallellaan olevan ei tulisi käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa tuohon kohtaan löytyy muitakin selityksiä kuin huono itsetunto. Esimerkiksi epäsosiaalinen luonne?

      Vallankumouksellisuus on marxismissa jonkinlainen kultti-ilmiö. Se on hölmöä, koska periaatteena vallankumouksellisuus kääntyy automaattisesti saavutuksiaan vastaan. Tässä tekstissä pyrin tietoisesti matkimaan marxilaisten retoriikkaa ja ajattelutapaa. Pilkkaamalla haastan heitä vallankumousromantiikan hengessä kääntymään arvojaan vastaan.

      Poista
  2. "...koska puritaanina minusta kaikki hauska on, jos ei sentään syntiä, niin silti jollain tasolla vieroksuttavaa."

    Tulee mieleen minä 10-12-vuotiaana. Olin vakaasti sitä mieltä, että kouluihin olisi pitänyt saada miliisi ja heille oppilaiden pamputusoikeus. En edelleenkään ole mikään ikäluokkani tyypillinen edustaja, ja vastarannankiiskeys periytynee noilta päiviltä sekä itsepäisestä luonteestani.

    "Minulla on monesti vaikeuksia sietää iloisia ihmisiä. Kun muut näin perjantai-iltaisin menevät baariin, minä menen yksin kävelylle ja katson tiukasti muualle, jos joku tulee vastaan."

    Hauskaa, minä olen melko lailla päinvastainen. Perusluonteeltani olen iloinen ja optimistinen ja joskus ihmisten ohi kulkiessa on aivan pakko hillitä hymyä, ettei aivan heikkopäisenä pidettäisi. Lienee kuitenkin hyvä, että tätä valoisaa puoltani tasapainottaa (kulttuuri)pessimistinen, misantrooppinen ja elitistinen erakko.

    Alkoholista mainittakoon, että itse sitä olen sitä toisinaan aika reippaastikin käyttänyt, mutta kaiken kaikkiaan pärjään ilman sitä. Minua ei hetkauttaisi paskan vertaa kieltolaki, sillä en oikeasti tarvitse alkoholia mihinkään. Ehkä 19-vuotiaana olin innokkaampi sen suhteen, mutta enää ei kiinnosta. En edes muista milloin olen viimeksi juonut. Ideologinen valinta tämä ei sinänsä ole, mutta kieltämättä täällä yliopistolla olisi ihan mukavakin kapinoida absolutismin muodossa.

    Minua kovasti nauratti kerran, kun kerran eräs tyyppi mainitsi tutkimuksen, jonka mukaan alkoholia runsaasti käyttävät ovat keskimääräistä älykkäämpiä. Aivan varmasti, kyllä akateemisen vasemmistolaisen egoa tuollainen varmasti hivelee. Minua onkin aina ärsyttänyt vasemmistolaisten korostunut liberaalius juuri alkoholin suhteen. Rosa Meriläinen lienee tästä pahin esimerkki. He eivät ilmeisesti näe mitään ironiaa siinä, että kapinahenkeä ylistäessään olisi heille loogisempaa puolustaa juuri absolutismia, koska runsas alkoholinkäyttöhän on perin yleinen ja - hui kauhistus sentään - suomalainen perinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumminhan mahtaa olla: alkoholi tekee ihmisistä älykkäämpiä, vai älykkäät hakeutuvat juomaan alkoholia? No, mikäli tuollainen tutkimus pitää paikkansa, älykkäiden paremmuutta luulisi kompensoivan se, että he ovat osan ajasta humalassa.

      Vallankumouksellisuus valikoi aina. On niin kivaa herättää paheksuntaa ja ihailua kapinallisuudella, mutta jos siihen liittyisi muusta kivasta luopumista, sitten se ei enää olisikaan kivaa. Silkkaa esiintymishalua se vain on. Jonkun pitäisi tehdä tutkimus vallankumouksellisuuden ja narsismin korrelaatiosta.

      Poista
  3. Oletteko miettineet, milloin punaviinin lipittämisestä tuli vasemmistolainen ilmiö, ja miksi? Työväenliikkeen historiassahan raittius oli kunniassaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai se viinin lipittäminen vasemmistolaiseksi ilmiöksi siksi muutu, että myös vasemmistolaiset sitä harjoittavat. Lisäksi vasemmistolaisuus ja työväenliike eivät ole yksi ja sama asia, vaan lähinnä eräissä historian vaiheissa lomittuneet asiat. Esimerkiksi SDP:n muutos nimenomaan työväenpuolueesta nimenomaan vasemmistopuolueeksi ajoittuu suunnilleen samaan vaiheeseen, kun kultalusikka suussa syntyneet humanisti-idealistit marssivat sen riveihin. Eikä siitä kestänyt enää kovin kauan ennen kuin puolue lakkasi hyödyttämästä työväestöä ja muuttui ennemmin kaikenlaisten yhteiskunnallisten parasiittien edunvalvojaksi.

      Poista