13.5.2014

Eurovaaliasiaa, osa 1

Itä-Ukrainassa on äänestetty näytösvaaleissa ja Euroopan Unioni paheksuu. Se, miten juuri EU läksyttää muita epädemokraattisuudesta, tuo lähes kaikissa suhteissa mieleen sen, kuinka vankiloissa väkivaltarikolliset antavat toisilleen fyysisiä lisärangaistuksia konnuuksista. Vain se osa vertauskuvassa ontuu, että EU ei ole vankilassa.

EU on eräällä tavalla maailman halveksittavin ilmiö, eräällä toisella taas maailman ihailtavin. Halveksittavaa siinä on se sanoin kuvaamaton tekopyhyys, jonka konkreettisin ilmenemismuoto on kauniit puheet demokratiasta yhdistettynä omaan epädemokraattisuuteen ja antidemokraattisuuteen. Ihailtavaa siinä on se, miten se pystyy kansalaisyhteiskuntien puitteissa pitämään yllä riittävää passiivista kansansuosiota ja säilymään. EU lienee ihmiskunnan historian ainoa imperiumi, jonka tulevaisuus näyttää olevan jokseenkin tukevalla pohjalla vielä siinäkin vaiheessa, kun se on epäonnistunut melkein kaikessa, siirtynyt pikkusieluisuudessa idioottimaisuutta vakavampaan tilaan ja kun sen johtajat avoimesti ja häpeämättä sylkevät alamaistensa päälle. Tosin en usko, että ansio on EU:n johtajien. Se, että digitaalisen viihteen määrä on nykyisenä aikana rajaton, pitää yhteiskunnan muutosvoimat poissa barrikadeilta. Eiväthän vakaat yhteiskunnat vaadi muuta kuin leipää ja sirkushuveja.

EU:lla on enemmän päätöselimiä kuin tavallinen kansalainen kykenee käsittämään, eivätkä niiden tarkoituksia ymmärrä kaikki niistäkään, jotka niihin ovat yrittäneet perehtyä. Euroopan parlamentti on ainoa, jonka kokoonpanoon kansalaiset saavat vaikuttaa, kerran viidessä vuodessa. Euroopan komissio vastaa kansallisia hallituksia, mutta sen ei tarvitse piitata mistään kansalaismielipiteistä: sen kokoonpano on kysymys, joka ei kansalle kuulu, eikä sitä käytännössä voi erottaa. Mantereen mahtavin vallankäyttäjä on demokratian yläpuolella. Euroopan parlamentissa on vaalien jälkeen 751 edustajaa, joista 13 suomalaisia: 1,7 prosenttia. Vaikka he kaikki olisivat yhtä mieltä kaikesta ja uskomattoman päteviä ja ahkeria, siltikin heidän vaikutuksensa EU:n politiikkaan olisi mitätön. Sellaista epädemokratiaa, mutta pahemmaksikin menee.

Kansanäänestykset ovat puhtainta demokratiaa. Sen totta kai ymmärtää, että EU:lta ei liikene sympatiaa Itä-Ukrainan farssimaisille petkutusäänestyksille, mutta outoa on, ettei rehellinenkään kansanäänestys kelpaa. Vuodeksi 2006 EU yritti saada säädettyä itselleen perustuslain. Valitettavasti sen läpirunnomiseen tuli mutka, kun Ranska ja Alankomaat antoivat kansalaisilleen mahdollisuuden ottaa siihen suoraan kantaa. Kumpikin äänestys torjui EU:n suunnitelman. Ehkä näin olisivat päättäneet muutkin Euroopan kansat, jos niiden mielipiteet olisivat jotakuta kiinnostaneet.

EU:ta ei niin helpolla lannistettu. Perustuslakisopimuksesta vaihdettiin lähinnä otsikko ja näin tuli Lissabonin sopimus. Koska se oli ihan tavallinen sopimus eikä mikään perustuslaki, kansalaisia ei tarvinnut kuulla. Mutta irlantilaiset ryhtyivät ilkeiksi ja järjestivät kansanäänestyksen – ja sopimus torjuttiin. Suivaantuneena EU ei jaksanut vaihtaa otsikkoa toista kertaa, joten irlantilaiset saivat äänestää uudestaan – ja silloin sopimus hyväksyttiin.

EU:ta on turhaa vastustaa. Se ei piittaa kansalaismielipiteestä. Sillä on oma, kansalaisista riippumaton mielipide, ja jos kansalaiset eivät ole samaa mieltä, kansalaisten mielipide on se, jonka on muututtava. Tämä on hyvä esimerkki antidemokraattisuudesta. Demokratiassa mielipiteet kulkevat alhaalta ylöspäin, EU:ssa ylhäältä alaspäin. Vain leivän ja sirkushupien vuoksi EU:n ei ole tarvinnut ottaa käyttöön yhtä kovia keinoja kuin monien historiallisten antidemokratioiden. Mutta jos leipä ja sirkushuvit jonain päivänä ehtyvät, muuttuuko asianlaita? Ottaako EU käyttöönsä kovat konstit oman mielipiteensä toteuttamiseksi vai ryhtyykö se kunnioittamaan kansalaismielipidettä? Yleensä antidemokratiat eivät taivu taistelutta, joten olen taipuvainen olettamaan kovien konstien käyttöönottoa.

Mitä järkeä siis on äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa? Ei varmastikaan mitään järkeä, jos haluaa vaikuttaa EU:hun sen omien rakenteiden sisällä. EU on suunniteltu vaikeasti korjattavaksi. En usko, että Euroopan parlamentin on, ainakaan enää, tarkoitus todella ohjata Unionin kehitystä mihinkään suuntaan. Se on jäänne demokraattisemmalta ajalta, jolla on enää lähinnä psykologinen vaikutus: kukaan ei voi aukottomasti todistaa kansalaisten mahdottomuutta vaikuttaa päätöksentekoon; parlamenttia ja demokraattista valintaa voi aina käyttää vasta-argumenttina. Lumedemokratia on niin paljon tehokkaampi kansan rauhoittaja kuin mikään sortokoneisto. Vastarannankiisket eivät päädy raivoihinsa, vaan epätoivoon.

Eurovaalit kuitenkin ovat huomattava mielipidemittaus. Toivon EU-skeptisille, eli Suomessa käytännössä Perussuomalaisille, suurta menestystä, jotta heidän teesinsä saisivat huomiota ja uskottavuutta. Lisäksi tarvitsemme EU:hun sisälle kriittisiä tarkastelijoita, jotka kertovat meille tavallisille kansalaisille, mikä kaikki on mätää.

EU:hun Suomi voi vaikuttaa lähinnä hallituksensa kautta. Jotta saamme EU:ta kohtaan kriittisen hallituksen, Perussuomalaisten on saatava vuoden päästä hyvä tulos ja päästävä vaikuttamaan uuden hallituksen linjaan. Parasta, mitä Perussuomalaisille nyt ensi kevättä ajatellen voi tapahtua, on menestys eurovaaleissa.

EU-skeptikot kautta maanosan ovat etenemässä huomattavastikin vaaleissa. Wall Street Journalin ennusteen mukaan erilaisten EU-skeptisten puolueiden paikkamäärä voi nousta noin kahteensataan. Ongelma vain on, että puolueiden EU-skeptisyyden kirjo on niin suuri: jotkut haluavat korjata Unionia, toiset erota siitä, kolmannet purkaa yhteisvaluutan, neljännet muuttaa Unionin uudeksi Neuvostoliitoksi. Ja muissa kysymyksissä ei välttämättä ole mitään yhteisymmärrystä.

Vaikka pidänkin mitä tahansa paikkamäärää alle 376 merkitykseltään olemattomana, voitto olisi vakava signaali EU:n johtajille ja se tarjoaisi skeptisille mahdollisuuksia nousta kansallisiin hallituksiin. Niitä sentään EU ei kykene nujertamaan.

Perussuomalaisilla sattuu olemaan ehdolla kaksi suosikkiani suomalaisten poliitikkojen joukossa: Sampo Terho ja Jussi Halla-aho. Olen viimeisen vuoden aikana pohtinut, kumpaa heistä äänestäisin. Alusta lähtien olen taipunut enemmän Terhon suuntaan, ja taidan kirjata ylös perusteet valinnalleni.

Terho on erittäin potentiaalinen poliitikko. Hän on nuori, aktiivinen, ilmaisutaitoinen ja ennen kaikkea täysin ryvettymätön. Halla-ahon maine oman kannattajakuntansa ulkopuolella ei ole kadehdittava. Tämä maine on perusteeton ja epäoikeudenmukainen, mutta silti tosiasia, joka ei valittamalla muutu miksikään. Terhoa vastaan kukaan ei ole onnistunut hyökkäämään, vaikka halua varmasti olisikin ollut. Päinvastoin, häntä ovat kehuneet ja puolustaneet nekin, jotka eivät ole hänen linjoillaan. Terho on mitä mainioin henkilö Perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hän jos kuka onnistuisi poistamaan Perussuomalaisten junttimaisen imagon, johon kukaan ei halua samastua tekemällä yhteistyötä. Siksi haluan tukea Terhon poliittista uraa. Hän ei ole yhtä tunnettu kuin Halla-aho, joten hän tarvinnee enemmän tukea hyvään sijoitukseen listalla.

Halla-aho on takertunut liiaksi yhden, vaikkakin tärkeän teeman ympärille, kun taas Terho on yleispoliitikko. Se, mikä Halla-ahossa ehdottomasti on parempaa kuin Terhossa, on hänen roolinsa tuon tietyn kysymyksen mittarina. Jos Halla-ahon äänisaalis on tyrmäävä, se on tyrmäävä vastalause monikultturismia kohtaan. Vaikka Terho saisi miljoona ääntä, sitä ei kukaan tulkitsisi ensi sijassa vastalauseeksi monikultturismia kohtaan.

Kannattaisi ehkä äänestää Halla-ahoa vain siksi, että saisi otettua osaa tähän vastalauseeseen. Toisaalta olen varma, ettei mikään eurovaaleissa realistinen äänisaalis saa monikultturistien silmiä avautumaan. Oli Halla-ahon äänisaalis mikä tahansa, se on samaan aikaan sekä liian pieni että liian suuri. Jos Halla-aho saa vähemmän kuin puolet äänistä (tai puolet kaikkien äänioikeutettujen äänistä, oli äänestysprosentti mikä tahansa), se voidaan tulkita ja tulkitaankin, että yli puolet suomalaisista ei koe monikultturismia ongelmana. Mutta toisaalta, vaikka Halla-aho saisi vain tuhat ääntä, se kuitenkin on merkki kauhistuttavasta rasismiongelmasta, jolle on pikaisesti tehtävä jotain.

Äänestyspäätökseeni vaikuttaa myös se, että Halla-ahoa olen jo äänestänyt viime eduskuntavaaleissa, kun taas Terhoa en ole äänestänyt. Lisäksi minä pidän Terhosta henkilökohtaisesti. Siinä, mitä Terho kertoo itsestään, näen monessakin kohdassa oman itseni.

Hieman olen huolissani Perussuomalaisten muusta ehdokasasettelusta. Minusta on todella epäviisasta ottaa ehdokkaaksi ketään, jolla on vain paikallista tunnettuutta. Näin tärkeisiin vaaleihin olisi kannattanut ottaa ehdolle lähes yksinomaan kansanedustajia. Vaikka nykyisellä listalla voi olla vaikka kuinka paljon fiksuja ja päteviä ehdokkaita, heitä ei tunneta kuin pienissä piireissä. Toisaalta sama ongelma on muillakin puolueilla. Ehkä puolueet vieläkin kokevat eurovaalit toisarvoisiksi tapauksiksi, joissa ehdolle otetaan henkilöitä, joille toivotaan eduskuntavaaleja varten huomiota, sekä kaikenlaisia mannekiineja, jotka antavat puolueesta hyvän kuvan.

No, ainakaan kukaan ei ole ennustellut Perussuomalaisten heikkoa menestystä sillä perusteella, että Soinia ei nyt voi äänestää edes Uudellamaalla. Minä käyn äänestämässä jo huomenna ennakkoon, niin että vaikka ennen vaalipäivää kuolisin, vaipuisin koomaan tai menettäisin loputkin järjestäni, ainakaan minun äänestäni katastrofi ei ole kiinni.

Loppuun vielä lista niistä puolueista muissa EU-maissa, joiden menestystä toivon:

Ruotsi: Sverigedemokraterna (Ruotsidemokraatit)
Tanska: Dansk Folkeparti (Tanskan kansanpuolue)
Saksa: Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle)
Alankomaat: Partij voor de Vrijheid (Vapauspuolue)
Belgia: Vlaams Belang (Flaamien ”asia”)
Yhdistynyt kuningaskunta: United Kingdom Independence Party (Itsenäisyyspuolue)
Ranska: Front National (Kansallinen rintama)
Italia: Lega Nord (Pohjoisen liitto)
Itävalta: Freiheitliche Partei Österreichs (Vapauspuolue)
Kreikka: Ανεξάρτητοι Έλληνες (Itsenäiset Kreikkalaiset)

Se, että näiden puolueiden linjaukset ovat monissa asioissa ristikkäiset ja yhteistyötä ne kaikki eivät tule keskenään tekemään, ei estä minua kannattamasta niitä. Toivon niille menestystä, jotta ne menestyisivät myös kotimaissaan.

17 kommenttia:

  1. "Kannattaisi ehkä äänestää Halla-ahoa vain siksi, että saisi otettua osaa tähän vastalauseeseen."

    Tämä summaa aika lailla syyni äänestää häntä. Tai siis, hän on erinomainen ja pätevä ehdokas muutoinkin, mutta on tärkeää, että hän saa mahdollisimmam paljon ääniä. Hänessä henkilöityy se vaiennetun Suomen vastarinta, joten toivoa sopii suurta äänivyöryä. Sampo Terho on myös kelpo ehdokas, mutta sanoisin hänen tilaisuutensa olevan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Parasta olisi, jos suurin osa perussuomalaisia kannattavista antaisi äänensä Halla-aholle.

    Numero 84 on se oikea valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ääneni meni eilen Terholle. Totta on, että eduskunta olisi hänelle parempi paikka, jos hänestä aiotaan leipoa Soinille manttelinperijää. Hän kuitenkin on päättänyt jatkaa Euroopan parlamentissa, joten tuen häntä siinä pyrkimyksessä. Yksin jo hänen tekemänsä työn vuoksi hän ansaitsee tämän luottamuksen.

      Poista
  2. Mites Unkari? Jobbik vai Fidesz? Siellä poliittinen kartta on hieman lupaavampi kuin vihervasemmiston ja EU-intoilijoiden Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unkarin tilannetta en tunne niin hyvin, että osaisin perusteellisesti ottaa kantaa. Ja kun siellä on parlamenttivaalit juuri pidetty, eurovaaleilla ei ole samanlaista vaikutusta maan politiikkaan kuin esimerkiksi Suomella. Fidesz on mielestäni hoitanut Unkarin asioita kiitettävästi, mutta miinuksena on sen istuminen samassa ryhmässä kuin hyvin monet federalistit. Jobbik vaikuttaa epämiellyttävän aggressiiviselta, joten suhtaudun siihen varauksella. Lisäksi Unkari ei ole samalla tavalla radikaalin kansallismielisen liikkeen tarpeessa kuin Länsi-Euroopan maat, koska se ei ole kolmannen maailman kansainvaellusten päämääränä.

      Poista
  3. "Lisäksi Unkari ei ole samalla tavalla radikaalin kansallismielisen liikkeen tarpeessa kuin Länsi-Euroopan maat, koska se ei ole kolmannen maailman kansainvaellusten päämääränä."

    No, kyllähän liittovaltiokehitys on aivan pätevä syy kansallismieliselle radikalismille. Toisekseen EU:ssa kehitteillä oleva siirtolaisten taakanjakomekanismi uhkaa myös (ehkäpä jopa erityisesti!) Unkaria, kuten myös Suomea.

    Unkarin kansallismielisyys liittyy myös aika vahvasti romaniongelmiin sekä Trianonin rauhansopimuksen vuoksi tapahtuneisiin aluemenetyksiin, vrt. menetetty Karjala. Se mikä suomalaisille on varmasti vierasta unkarilaisessa kansallismielisessä skenessä, on juutalaisvastaisuus.

    Itse en näe Jobbikia mitenkään erityisen aggressiivisena, jos verrataan vaikkapa Front Nationaliin.

    Entäpä Kultainen aamunkoitto? Saksan NPD? Bulgarian Attack? Aika keskeisiä nämäkin ovat omien maidensa kansallismielisille.

    Alternative für Deutschland ei ole maahanmuuttokriittinen tai kansallismielinen puolue, sille sopisi aivan hyvin sellainen "Saksa", joka koostuisi pelkästään kolmannen maailman ihmisistä. AfD on keskittynyt erityisesti euron kritisointiin. AfD:n menestyksen toivominen on hieman sama kuin toivoisi Kokoomuksen menestystä eurovaaleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Politiikka on monimutkaisempaa kuin vain tiettyjä mielipiteitä. Euroopasta löytyy paljon vahvasti nationalistisia liikkeitä, joiden kanssa olen yhtä mieltä useistakin asiakysymyksistä. Se, mikä niissä ei minuun vetoa, on niiden fanaattinen luonne. Tässä blogissa olen joskus kritisoinut Olavi Mäenpäätä, joka on kaapannut Vapauspuolueen ja nimennyt sen Sinivalkoiseksi Rintamaksi. Huolimatta siitä, että hänellä ja minulla on samankaltaisia ajatuksia, ajattelutapamme vaikuttavat päinvastaisilta. Suhtaudun samalla tavalla Kultaiseen aamunkoittoon ja muihin yhtä radikaaleihin nationalistiliikkeisiin. En kerta kaikkiaan luota niihin. Kyvyttömyys kestää kritiikkiä ja horjumaton usko omaan erehtymättömyyteen on pahempaa kuin sellainen huono poliittinen linja, jonka kannattaja kestää kritiikkiä, koska häneen voi vaikuttaa. Sanalla sanoen, epäilen monien radikaalien nationalistien olevan aivan samaa sakkia kuin vasemmistoidealistit, mutta erilaiseen valepukuun naamioituneena. En edes usko niiden pystyvän edistämään asioitaan läheskään yhtä tehokkaasti kuin maltillisempien, kuten Perussuomalaisten ja AfD:n.

      Poista
  4. "Se, mikä niissä ei minuun vetoa, on niiden fanaattinen luonne."

    Mihin puolueisiin nyt viittaat, ja mitkä ovat lähteesi?

    Toivot menestystä mm. Vlaams Belangille ja Lega Nordille, mutta et muille keskeisille kansallismielisille puolueille, koska koet ne "fanaattisiksi". Ymmärrätkö miten naurettavalta tuo kuulostaa? Joku Jobbik tms. ei ole sen fanaattisempi kuin VB.

    Se, mitä luulen tässä olevan kyseessä on se, että Tragedian synnyn sisällä elää poliittisesti korrekti pelkuri. Tämä sen valossa, miten huonosti perustelet joidenkin kansallismielisten puolueiden dissaamista.

    "Tässä blogissa olen joskus kritisoinut Olavi Mäenpäätä, joka on kaapannut Vapauspuolueen ja nimennyt sen Sinivalkoiseksi Rintamaksi. Huolimatta siitä, että hänellä ja minulla on samankaltaisia ajatuksia, ajattelutapamme vaikuttavat päinvastaisilta."

    Olavi Mäenpää ja muut eivät liity tähän mitenkään.

    "Suhtaudun samalla tavalla Kultaiseen aamunkoittoon ja muihin yhtä radikaaleihin nationalistiliikkeisiin. En kerta kaikkiaan luota niihin. Kyvyttömyys kestää kritiikkiä ja horjumaton usko omaan erehtymättömyyteen on pahempaa kuin sellainen huono poliittinen linja, jonka kannattaja kestää kritiikkiä, koska häneen voi vaikuttaa. Sanalla sanoen, epäilen monien radikaalien nationalistien olevan aivan samaa sakkia kuin vasemmistoidealistit, mutta erilaiseen valepukuun naamioituneena."

    Mihin tämä epäluottamus perustuu? Mihin perustuu se, että ne eivät kestä kritiikkiä, varsinkin kun otetaan huomioon se, että nämä puolueet ovat niitä jotka saavat kenties eniten kohdata kritiikkiä, usein jopa aiheettomasti.

    Täytyy myös mainita, että "kritiikin kulttuuri", jota ilmeisesti pidät itsellesi luontaisena hyveenä, on lähinnä uusvasemmiston työkalu. "Kritiikin kritiikki" on vasemmistolaista ajattelua par exellence.

    Kaiken huipuksi puheesi "vasemmistoidealisteista valepuvuissa" on melko huvittava, kun ottaa huomioon, että nämä puolueet edustavat ehkä Euroopan vasemmistovastaisinta liikettä. Edes teknisesti toimintavoiltaan nämä puolueet eivät muistuta vasemmistoa. Joku AfD tietenkin on saanut paljonkin vaikutteita saksalaisesta vasemmistosta, mm. puhumalla jatkuvasti tasa-arvosta.

    "En edes usko niiden pystyvän edistämään asioitaan läheskään yhtä tehokkaasti kuin maltillisempien, kuten Perussuomalaisten ja AfD:n."

    AfD:llä ei ole valtaa kotimaansa politiikassa, ja Euroopan parlamentissa se varmasti tulee taistelemaan kehitysmaaperäisen maahanmuuton puolesta. AfD kun ei ole kansallismielinen tai maahanmuuttokriittinen.

    Persujenkin valta tulee olemaan minimaalista, jo pelkästään sen takia, että he lyöttäytyvät yhteen brittipopulistien kanssa. Halla-aholla saattaa olla enemmän vaikutusta, mikäli ymmärtää verkostoitumisen ja todellisen yhteistyön merkityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni sillä, mitä minä ajattelen tai olen ajattelematta joistain ulkomaalaisista puolueista, ei ole mitään merkitystä minkään asian kannalta. Olen perehtynyt eurooppalaisiin kansallismielisiin liikkeisiin varsin pintapuolisesti, ja myönnän, että näkemykseni perustuvat lähinnä mutu-tuntumaan. Tämä on varmaankin sinusta typerää ja epäoikeudenmukaista, mutta kuten sanottu: mitä väliä? Minun näkemykseni eivät vaikuta esimerkiksi siihen, miten kansallismieliset puolueet ryhmittyvät eurovaalien jälkeen.

      En toivo esimerkiksi Kultaisen aamunkoiton menestystä, koska se Eurooppa, mitä Kultainen aamunkoitto haluaa, poikkeaa varsin kovasti siitä, mitä minä haluan. AfD:n menestystä puolestaan toivon, koska sen haluama Eurooppa on riittävä lähellä minun haluamaani. Vaikka AfD:n maahanmuuttolinja saisi olla tiukempi, parempaa puoluetta Saksassa ei mielestäni ole. NPD, Kultainen aamunkoitto ja Jobbik ovat leimallisesti hyökkääviä, kun taas minä kannatan puolustautumista. Haluan puolustaa sitä eurooppalaisuutta, mitä pidän puolustamisen arvoisena, en hyökätä uhkia vastaan tuhotakseni ne. En luota siihen, että tämä hyökkäävyys päättyisi missään järkevässä vaiheessa.

      Taidamme olla tästä asiasta eri mieltä, vaikka molemmat olemme kansallismielisiä. En ymmärrä ajatusta, että kaikkien kansallismielisten tulisi vetää köyttä samaan suuntaan, jos heillä ei ole yhteistä suuntaa. Olemme siis ns. eri puolilla.

      Minua ei haittaa, vaikka kuinka pitäisit minua naurettavana pelkurina ja uusvasemmistolaisena. Olen mitä olen, ja siihen tyytyväinen. Jos sinä et siihen ole tyytyväinen, epäilemättä oman viihtyvyytesi vuoksi lakkaat lukemasta minun naurettavaa, pelkurimaista ja uusvasemmistolaista blogiani.

      Poista
  5. En toki pidä sinua uusvasemmistolaisena. Yksittäinen uusvasemmistolainen piirre sinusta saattaa löytyä, viitaten tuohon kritiikin kulttuuriin.

    Lähtökohtaisesti kyllä olen sitä mieltä, että kaikkien kansallismielisten tulisi vetää yhtä köyttä. Kansallismielisyyteenhän kuuluu myös toisten kansojen itsemääräämisoikeuden puolustaminen, joten eurooppalaiset kansallismieliset ovat tässä mielessä samalla viivalla. Yhteinen vihollinen on EU (ja kenties Venäjä).

    Olet puhunut mm. eugeniikan puolesta, joka on vähintäänkin radikaalia nykyisessä ilmapiirissä, joten pidän aika kummallisena, että puoluepoliittisesti kannatat Kokoomukseen verrattavia puolueita. Oikeampi puoluepoliittinen profiilisi olisi luultavammin äärioikeistossa, jossakin Front Nationalin ja Kultaisen aamunkoiton välimaastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei olisi mitään sitä vastaan, että kaikki jollain tavalla EU- ja maahanmuuttokriittiset taistelisivat yhdessä yhteisten tavoitteiden puolesta. Yhteistyöhön esimerkiksi Euroopan parlamentissa vain liittyy paljon muutakin. Jos mistään muista asioista ei löydy yhteisymmärrystä, liitto kaatuu siihen paikkaan. Jo nykyinen EFD-ryhmä on aika lailla kuollut kirjain, koska siinä UKIP haluaa purkaa EU:n, toiset korjata sitä.

      Sanoisin pikemminkin, että kaikkien järkevien poliitikkojen tulisi liittoutua keskenään. Järkevä poliitikko on taivuteltavissa minkä tahansa järkevästi perustellun politiikan taakse. Valitettavasti suurin osa poliitikoista on eri tavalla ideologisia, eli ulkoistaneet ajatteluaan jäykille malleille. Tätä minä tarkoitin, kun rinnastin radikaalit nationalistit ja vasemmistoidealistit: vaikka heidän politiikkansa ovat vastakkaiset keskenään, heidän ajattelutapansa ovat yhtä jähmeitä.

      Jos vielä palataan kysymykseen, miksi en listannut enempää puolueita, joiden menestystä toivon, niin tärkeänä syynä on tietämättömyys. En yksinkertaisesti vaivautunut ottamaan selvää joistain itäeurooppalaisista puolueista, joiden kotimaiden olosuhteita ja poliittisia kulttuureita en edes tunne. Mutta totta kai kannatan vaikka kuinka tyhmän kansallismielisen läpimenoa, jos paikka on pois vasemmistolaisilta tai liberaaleilta.

      Minusta persoonana löytyy epäilemättä jokunen vasemmistolainen piirre, sosialidemokratiassa kun olen elänyt. Eugeniikka ei aikoinaan ollut mitenkään erityisen leimallisen äärioikeistolainen kysymys. En kauhistele äärioikeistoa, olen tainnut itsekin joskus määritellä itseni sinne, mutta tärkeämpää kuin vastaukset asiakysymyksiin on mielestäni ajattelutapa. Olen ennemmin rationalisti kuin ideologi. Kerran liberaalit ystäväni ihmettelivät, kuinka minunkaltaiseni ihminen voi olla olemassa. Luulen, että he päätyivät olettamaan, että vain väitin olevani poliittisilta mielipiteiltäni mitä olen, koska heistä rationalismin ja radikaalin kansalliskonservatismin yhdistelmä tuntui mahdottomalta.

      Poista
  6. Nimimerkki Komedian kuolema kannattaa ilmeisesti puhdasoppisuutta. Minun on vaikea ymmärtää tällaista antagonistista ajattelua, jossa henkilöä pidetään välittömästi epäilyttävänä, jos tältä löytyy rippeitäkin vastapuolen ajattelusta. Olen itse traditionalistinen nationalisti ja kannatan Carl Schmittin näkemystä poliittisista vihollisista. Mutta en siitä huolimatta pidä terveenä joitakin oikeistossa ilmeneviä taipumuksia demonisoida kaikki vasemmistolaisuus, ikään kuin kaikki, mikä on koskaan ollut tai tulee olemaan vasemmistolaista, on automaattisesti mätää. Olen bloginpitäjän kanssa samaa mieltä siitä, että umpimielisyydessään jotkut kansallismieliset muistuttavat vasemmistolaisia "vastakohtiaan", koska heille eivät ole tärkeintä pragmaattiset päämäärät, vaan se kuinka nuo päämäärät sopivat ideologiseen kehikkoon.

    Kannatan esimerkiksi monien oikeistolaisten haveksimaa hyvinvointivaltiota siitä yksinkertaisesta syystä, että sen kriteerit täyttävä yhteiskunta on vähiten huonoin. Vasemmistolaiset ovat kuitenkin onnistuneet pilaamaan oman luomuksensa unohtamalla hyvinvointivaltion edellytykset: kansallisen koheesion ja eksklusiivisuuden. Heille se ei ole enää muuta kuin raha-automaatti kenelle tahansa, joka ei halua töitä tehdä ja joka ei edes ole suomalainen. Voi siis olla, ettei hyvinvointivaltiota voida enää pelastaa, mutta kansalliskonservatiivien olisi sitä yritettävä.

    (Eikä nykytilanne ole yksinomaan vasemmiston aiheuttama. Sanoisin, että kyse on erikoisesta liitosta vasemmistolaisen hegemonian ja oikeistolaisen plutokratia-ajattelun välillä. Näennäisestä vastakkaisuudestaan huolimatta ne ovat vain vahvistaneet toisiaan: vasemmistolainen pseudoindividualismi on heikentänyt koheesiota ja edistänyt konsumerismia. Tämä kaikki on taas pelannut yksiin plutokraattisten tavotteiden kanssa, joilla on huononnettu työelämää ja kansallisista talouksista tehty ylikansallisia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen. En ole koskaan pitänyt poliittisia vastustajiani pahoina. Joidenkin logiikkaa ymmärrän, ääritapauksia pidän harhaisina. Vasemmiston saavutuksissa on paljon säilyttämisen arvoista, vaikka paljon korjattavaakin.

      Poista
  7. Korppi on oikeus -nimimerkille:

    Olet väärässä, jos kuvittelet, että aatteeni perustuvat jollekin äärimmäisen kärjistetylle vastakkain asettelulle. Vanhassa vasemmistolaisessa liikkeessä oli hyviä asioita, mutta itse en pääsääntöisesti kannata mitään uusvasemmistolaisia ajatuksia. Kannatan kansallista hyvinvointivaltiota ja niin edelleen. Marxilainen ajattelu on ihan jo lähtökohdiltaan väärää.

    "(Eikä nykytilanne ole yksinomaan vasemmiston aiheuttama. Sanoisin, että kyse on erikoisesta liitosta vasemmistolaisen hegemonian ja oikeistolaisen plutokratia-ajattelun välillä. Näennäisestä vastakkaisuudestaan huolimatta ne ovat vain vahvistaneet toisiaan: vasemmistolainen pseudoindividualismi on heikentänyt koheesiota ja edistänyt konsumerismia. Tämä kaikki on taas pelannut yksiin plutokraattisten tavotteiden kanssa, joilla on huononnettu työelämää ja kansallisista talouksista tehty ylikansallisia.)"

    Ei ole mikään salaisuus, että nykytilanteeseen ollaan päädytty sekä uusvasemmiston että (ehkä jopa ensisijaisesti) uusliberaalin oikeiston toimesta. Uusliberaalista oikeistosta esim. Kokoomus on ollut ja on edelleen merkittävässä roolissa siinä, että Suomea ollaan miehittämässä vierailla kansoilla. Uusliberaali oikeisto korostaa maailman rajattomuutta, valvomatonta liikkuvuutta, kansallisvaltioita ja niiden identiteettiä rapauttavia globalismia ja kapitalismia, yltiöindividualismia jne.

    Sanoisin, että aika yleinen kategoriavirhe joidenkin vähemmän älykkäiden kansallismielisten keskuudessa on se, että voidakseen vastustaa monikulttuurisuutta (ja muita siihen klusteriin kuuluvia ideologioita), täytyisi kansallismielisen profiloitua oikeistoon - erityisesti klassisen liberalismin hengessä. Tämä on siinä mielessä ärsyttävää, että tällaiset ihmiset eivät tajua, että klassinen liberalismi toimii sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä kansallista ajattelua vastaan. Miksi sitten jotkut kansallismieliset ryhtyvät klassisen liberalismin puolustajiksi? Koska se on, kuten Tragedian synty jo kertoi, osa sellaista "pooli-ajattelua", jossa ajatellaan aatteen olevan kuin salaatti johon voi poimia osia sieltä sun täältä, sen tarkemmin miettimättä miten nämä osat sopivat yhteen ja mikä on niiden kumulatiivinen vaikutus. Eli lyhyesti: tulee toisaalta pyrkiä pois "vastakkain asettelu" -ajattelusta ja toisaalta sillisalaattimaisesta ajattelusta. Ihminen, joka ilmottautuu poliittisesti arvoiltaan konservatiiviseksi nationalistiksi JA klassiseksi liberaaliksi, on lähtökohtaisesti idiootti. Juurikin tällaisesta "pooli-ajattelusta" täytyisi päästä eroon, ja itse koen ylittäneeni sen. Oikeistolainen olen vain oikeastaan vanhaoikeistolaisessa hengessä (vanhasuomalaisuus, IKL jne.) Ensisijaisesti katson olevani poliittisesti kansallismielinen.

    VastaaPoista
  8. Komedian kuolema:

    Okei, vedän sanani takaisin, olin väärässä. Tämä on taas näitä nettikeskustelun sudenkuoppia, kun lähtee spekuloimaan muiden kommentoijien aatteita vastoin parempaa tietoa.

    Allekiroitan aika lailla mitä kommentissasi sanot. Vaikka ei ole salaisuus, että uusvasemmisto ja talousliveraali oikeisto ovat samasssa veneessä, niin yleisesti tunnustettu asia se ei kuitenkaan ole. Kuten sanoin ne ovat näennäisesti vastakkaisia, koska muodostavat kaksi erilaista narratiivia. Vasemmistolle historia näyttäytyy kehityksenä, jossa suvaitsemattomista ja pimeistä ajoista on liikuttu kohti edistystä, jolle esimerkiksi kapitalismi on uhka. Kuitenkaan he eivät vain ehkä tyhmyyttään tajua pelaavansa kapitalisminkin pussiin. Uusliberaalissa oikeistossa puhutaan vieläkin oman elämänsä sankareista ja työn tärkeydestä, vaikka ovat olleet luomassa olosuhteita, joissa kotimaan työllisyys on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan. Kokoomusjuppikin heittää läppää loisivista vasemmistolaishipeistä, vaikka heidän kannattamansa kapitalismi hyötyy olosuhteista, jotka tätä suuressa mittakaavassa mahdollistavat: koheesion tuho, polarisoituminen, maahanmuutto yms.

    En ole sinänsä eri mieltä mitä tulee sillisalaattiajatteluun. On kuitenkin mahdollista valita liberalismistakin hyviä puolia, jotka aidosti toimivat. En ole itse klassinen liberaali, mutta en näe senkään ajatuksia kauttaaltaan huonoina. Jussi Halla-ahokin, jota äänestin, on loppujen lopuksi mielipiteiltään lähellä klassista liberaalia. Hän on siis ehdokas, jonka kanssa en ole läheskänä kaikesta samaa mieltä, mutta paras ehdokas hän on silti. Palaneen Käryä -blogin kirjoittaja tiivisti tämän aika hyvin: "...tiedän, että en jaa Halla-ahon mielipiteitä kaikissa asiakysymyksissä. Ei äänestäjä voi missään vaaleissa kuitenkaan lähteä siitä, että ehdokkaan pitäisi olla hänen henkinen klooninsa. Erityisesti suomalaisessa järjestelmässä on otettava huomioon muitakin tekijöitä."

    http://palaneenkarya.blogspot.fi/2014/05/brytkya-kohti.html

    VastaaPoista
  9. Komedian kuolema:

    "Oikeistolainen olen vain oikeastaan vanhaoikeistolaisessa hengessä (vanhasuomalaisuus, IKL jne.) Ensisijaisesti katson olevani poliittisesti kansallismielinen."

    Tuli tuosta vielä mieleen, että jos vanhan ajan "koti, uskonto ja isänmaa" -kokoomuslainen näkisi tämän päivän pepsodent-kokoomuslaisen, tämä todennäköisesti sylkisi jupin jalkoihin. Samaten sellainen vanha tehtaassa duunia vääntänyt kommunistijäärä tai edes demari tuskin olisi katsellut hetkeäkään nykyisiä vasemmistopellejä, jotka banderolleissaan julistavat "emme halua kapitalismia vaan jotain kivaa".

    Tähän loppuun on vielä pakko laittaa Pentti Linkolan luonnehdinta vihreistä:

    http://www.youtube.com/watch?v=cOP9K36HOmg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tuuminut, että jos kuka tahansa suomalainen 80-luvulta tai sitä aiemmalta ajalta siirrettäisiin nykypäivään aikakoneella, siis ilman että hän kokee vuodesta toiseen hivuttautuvan ja turruttavan kehityksen, äärimmäisen todennäköisesti hän äänestäisi Perussuomalaisia.

      Poista
  10. "nykyisiä vasemmistopellejä, jotka banderolleissaan julistavat "emme halua kapitalismia vaan jotain kivaa"."

    Tuo kiteyttää vasemmiston nykytilan aika hyvin.

    VastaaPoista