17.4.2015

Äänestä Perussuomalaisia!

Yhdeksi vaalien tärkeimmistä vaaliteemoista väitetään työllisyyttä. Siinähän ei ole mitään uutta. Työllisyys on ollut kaikkien eduskuntavaalien pääteema niin kauas historiaan kuin muisti riittää. Kaikki puolueet ovat aina olleet työllisyyden suhteen täsmälleen samaa mieltä: työllisyyttä on lisättävä.

Miksi se siis on olevinaan vaaliteema? Äänestäjästä varmaan on erittäin kiehtovaa valita työllisyyttä lisäävistä puolueista se, joka vaikuttaa asiasta innokkaimmalta. Herää kysymys: jos kaikki ovat aina olleet työllisyyden lisäämisen kannalla, miksi työllisyys ei ole lisääntynyt? Siksi, että poliitikoilla ei oikeasti ole juuri mitään valtaa työllisyyteen. Siitä pauhaavat poliitikot ja puolueet yrittävät petkuttaa äänestäjiä. Kun ei oikeasti haluta keskustelua, puhua paasataan ratkaisemattomista ikuisuuskysymyksistä. Erityisesti vanhat valtapuolueet haluavat vaieta piilotetuista motiiveistaan, joita minä olen yrittänyt saada julkisuuteen (1 ja 2).

Kenenkään äänestäjän ei tule erehtyä äänestämään työllisyyskysymyksen vuoksi, tai minkään muunkaan kysymyksen, johon eduskunta ei pysty vaikuttamaan. Eduskuntavaalit eivät ole työllisyysvaalit. Ne ovat ennen kaikkea maahanmuuttovaalit. On eduskunnan päätettävissä, kuka tähän maahan saa muuttaa. Nykyisen politiikan vuoksi maahan saa jatkuvasti tulla väkeä, joilla ei ole sen enempää kykyä kuin aikomusta osallistua suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Nämä ihmiset, pääosin kehitysmaista muuttavat, tulevat tavalla tai toisella yhteiskuntamme rasitteiksi, uusiksi vanhojen joukkoon.

Tähän muuttoliikkeeseen on reagoitava nopeasti. Kello tikittää jatkuvasti ja yhteiskuntamme on matkalla kohti samaa rappiotilaa kuin esimerkiksi Ranska, Ruotsi ja Britannia. Niistä löytyy alueita, jotka eivät käytännössä ole valtiovallan ulottuvissa, niistä löytyy kantaväestöä kohtaan vihamielistä väestöä, ja, mikä ehkä pahinta, tämän väestön poliittinen painoarvo omalta osaltaan estää ongelmien ratkaisemista. Vasemmistopuolueet ovat sen väestön maahan järjestäneet ja säilömällä sen slummeihin ja tekemällä sen riippuvaiseksi tulonsiirroista on vasemmisto saanut itselleen ikuisesti uskollisen äänestäjäkunnan, joka kasvaa jatkuvasti. Sekä Ranskan että Ruotsin hallitukset ovat vallassa, koska kehitysmaaperäinen väestö on pitänyt yllä sosialistien kannatusta senkin jälkeen, kun kantaväestö on paennut vastuullisempien puolueiden taakse. Suomea ei saa päästää tilaan, jossa vasemmisto myy kansakunnan hyvinvoinnin, turvallisuuden ja tulevaisuuden oman valtansa sementoimiseksi.

Tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto on Perussuomalaiset. Vanhojen valtapuolueiden triumviraatti olisi hyvä saada lopullisesti murtumaan. Suomen suunta ei muuttunut silloin, kun Keskusta korvasi SDP:n pääministeripuolueena, eikä silloin, kun Kokoomus korvasi Keskustan. Niiden omaa etua tavoittelevan, korruptoituneen systeemin on kaaduttava. Mikään niistä ei sitä tee.

Perussuomalaisten kannatus oli korkeimmillaan kesäkuussa 2011, jolloin se Taloustutkimuksen Ylelle tekemän mittauksen mukaan oli tasan 23 prosenttia. Ihmisten ei tule unohtaa, että ne syyt, joiden vuoksi lähes neljännes äänestäjistä kannatti tuolloin Perussuomalaisia, eivät ole kadonneet minnekään. Päinvastoin, ne ovat pahentuneet entisestään.

Suomella on edelleen leväperäinen maahanmuuttopolitiikka, jonka aiheuttamia ongelmia ei pehmeän yhteiskunnan keinoilla ole mahdollista korjata, ja maahan on tänä aikana tullut jäädäkseen tuhansia ongelmamaahanmuuttajia lisää. EU:n liittovaltiokehitys ei ole pysähtynyt, vaan edennyt harppauksin, eikä EU ole yhtään demokraattisempi kuin ennen. Suomen nettomaksu EU:lle on kasvanut. Suomi on edelleen osa yhteisvaluuttaa, minkä vuoksi valuuttakurssimme ei koskaan sopeudu juuri Suomen kansantalouden tarpeeseen. Kehitysapuun hukataan edelleen vuosittain yli miljardi velkana valtiolle otettua euroa, eikä määrää leikata vaikka suomalaisten hyvinvoinnista huolehtivista menoista leikataan. Pakkoruotsi on edelleen voimissaan. Suomen taloutta kuristavat yhä vahvemmat ympäristönsuojelusäännökset, joiden kokonaisvaikutus on ympäristöllekin vahingollinen. Ulkomaalaisten rötöstely on lisääntynyt ja ottanut yhä karmeampia muotoja, kuten suomalaislasten- ja nuorten järjestelmällisen terrorisoimisen. Maahanmuutosta koituu Suomen julkiselle taloudelle joka vuosi yli miljardin euron kustannukset. Positiivisen diskriminaation salliminen pitää suomalaisia toisen luokan kansalaisina omassa maassaan. Ja mikä pahinta, yleinen poliittinen keskusteluilmapiiri pitää edelleen näiden asioiden näkemistä ongelmina populismina tai rasismina, mihin ei sen vuoksi tarvitse suhtautua vakavasti.

Kaikkien kansalaisten tulisi miettiä poliittista tärkeysjärjestystä. Kannattaako äänestää Perussuomalaisten sijaan vaikkapa Keskustaa, vaikka Perussuomalaisista löytyykin harmillisen paljon puhe- ja esiintymistaidottomia pökkelöitä? Perussuomalaiset, ei Keskusta, on maahanmuuttopolitiikan kiristämisen kannalla ja EU:n jatkuvaa yhdentymistä vastaan. Jos muutaman juntin käytöksestä suivaantuneet äänestäjät estävät Perussuomalaisia nousemasta hallitukseen, näiden asioiden kannalta saattaa tapahtua peruuttamattomia, joista kärsitään paitsi ensi vaalikaudella, myös kaukaisen tulevaisuuden hämärissä. Jos EU:lle annetaan valta Suomesta, takaisin sitä ei saada taistelutta. Jos Suomeen sallitaan jopa satojen tuhansien kehitysmaalaisten siirtolaisuus, sen aiheuttamista sosiaalisista ongelmista kärsivät vielä eilen syntyneiden lastenlapsetkin.

Suomen kannalta mikään ei ole tärkeämpää kuin näiden kahden vaaran, EU:n ja kehitysmaalaisten maahanmuuton, torjuminen. Vasta, kun kansakunnan itsenäisyyden ja turvallisuuden välittömät uhkat on torjuttu, voidaan keskittyä sivuseikkoihin. Siksi kaikkien, jotka etäisestikään pitävät näitä asioita uhkina, on vaikka hammasta purren liityttävä yhteiseen rintamaan Perussuomalaisten viirin alle. Se voi tuntua helpommalta, kun muistuttaa mieleensä, että useimmissa muissa kysymyksissä puolueet ovat Suomessa liki identtisiä.

Voisin ottaa kantaa myös päättyvän vaalikauden sitkeimpään poliittiseen legendaan. Vaalien jälkeen Perussuomalaiset jäi oppositioon, koska puolue ei päässyt yhteisymmärrykseen Kokoomuksen kanssa eurokriisin hoidosta. Sen vuoksi Perussuomalaiset leimattiin kompromissikyvyttömäksi ja vastuuta pakoilevaksi puolueeksi, mistä on muistutettu jatkuvalla syötöllä.

Vuosi sitten, kun pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti jättävänsä pääministerin tehtävänsä ja siirtyvänsä Euroopan komission jäseneksi, aloin ymmärtää, mitä keväällä 2011 oikeastaan tapahtui. On selvää, että Kataisen intohimo ei missään vaiheessa ollut hoitaa Suomen asioita. Hänelle pääministeriys oli vain ponnahduslauta korkeaan EU-virkaan, joka on helpompi työ, jossa ei tarvitse riutua unionin pohjoisessa periferiassa opposition ja median mätkittävänä. Päästyään Suomen suurimman puolueen puheenjohtajaksi Kataisen täytyi pelata korttinsa hyvin, jotta saisi maksimoitua mahdollisuutensa päästä korkeaan asemaan EU:ssa.

Jos Katainen olisi muodostanut hallituksen Perussuomalaisten kanssa, se olisi tiennyt loppua Suomen asemalle EU:n mallioppilaana. Katainen, kuten Paavo Lipponen aiemmin, luotti siihen, että täydellinen matelu EU:n edessä tietää nousua hyvään asemaan unionissa. Hänen oli pakko pelata Perussuomalaiset oppositioon. On itse asiassa mahdollista, että jokin EU-taho peräti käski häntä tekemään niin. Suoraan Katainen ei voinut jättää vaalien suurvoittajaa oppositioon, joten hänen oli vaadittava Perussuomalaisilta liikaa. Perussuomalaiset ei suostunut menemään hallitukseen Kokoomuksen politiikkaa tukemaan. Tämä on siis kompromissikyvyttömyyttä, eikä kukaan muista sitä, että Kokoomus omalla kannallaan oli täsmälleen yhtä kompromissikyvytön.

Tällaiseen Kataisen suunnitelmaan viittaa sekin, miten halukas hän oli antamaan periksi vasemmistopuolueille sen jälkeen, kun Perussuomalaiset oli saatu syrjään. Sisällöttömät niin sanotut ”vakuudet” Kreikan tukemisessa oli hinta siitä, että Katainen pääsi pääministeriksi. Sekin oli vähällä tuhota hänen mahdollisuutensa, koska Suomen linja näyttäytyi Euroopassa venkoiluna.

Minusta on syytä unohtaa Kokoomuksen ja tiedotusvälineiden mediapeli Perussuomalaisten vastuuttomuudesta. Tarinan oikea konna on Katainen, joka onnistui pelissään täydellisesti ja onnistui petaamaan itselleen paikan Euroopan komission varapuheenjohtajana. Kokoomuksen uusi puheenjohtaja ei takuulla ole yhtään erilainen. Vaalien jälkeen hän tulee hyvin nopeasti järjestämään itsensä uusiin tehtäviin, ainakin mikäli ei pääse ulkoministeriksi.

Mielipidettäsi kuunnellaan sunnuntaina 19.4.2015; varmista, ettei senkin jälkeen päällemme syljetä. Kansalainen, äänestä Perussuomalaisia! Se on velvollisuutesi yhteisessä taistelussa suomalaisten hallitseman ja asuttaman Suomen puolesta. Mitä haluat vastata samankaltaisessa tilanteessa kuin tämä perheenisä?


Vaalipiirikohtainen suosituslistani ensi sunnuntaille on seuraava:

Helsinki: Sampo Terho, 176.
Uusimaa: Pauli Vahtera, 88.
Varsinais-Suomi: Vilhelm Junnila, 76.
Satakunta: Laura Huhtasaari, 11.
Häme: Jari Ronkainen, 43.
Pirkanmaa: Tero Ahlqvist, 117.
Kaakkois-Suomi: Juho Eerola, 106.
Savo-Karjala: Kari Kulmala, 10.
Keski-Suomi: Eero Paananen, 69.
Oulu: Olli Immonen, 116.
Lappi: Hanna Mäntylä, 41.

1 kommentti:

  1. Minä äänestin ennakkoäänestyksessä Muutos 2011 -puoluetta.

    VastaaPoista