12.5.2015

15. luku: Liberalismin puolesta



”Pelkään, ettei kovin moni tule koskaan ymmärtämään,
ettei Kaleva Saarelainen suinkaan ole paha ihminen.
Hän on mies, joka on nähnyt liikaa sotaa ja kärsimystä,
joka on ottanut kantaakseen liian painavan vastuun,
joka on nähnyt hyväntahtoisuutensa
tulevan kiitetyksi veitseniskulla hänen rintaansa!
Ettekö tekin haluaisi sellaisten kauhujen jälkeen
tehdä siitä kaikesta lopun?”


Jussi Halla-ahon kanssa järjestin pikaisesti salaisen hätäkokouksen, johon kutsuimme koolle joukon ihmisiä, joista jokaisen luotimme olevan kylliksi oman itsensä herra, että he saattaisivat ymmärtää järkipuhetta. Kertasimme havaintomme ihmisten henkisten kykyjen taantumisesta hypnoosin aikana ja esittelimme vakavan teoriamme, että koko ihmiskunnan tulevaisuus oli pahemmin uhattuna kuin koskaan aiemmin historiassa.

Yhteisymmärrys ongelmasta itsestään saavutettiin nopeasti, mutta siihen reagoiminen herätti keskustelua toimenpiteistä. Oma ehdotukseni oli, että hoitaisimme ongelman yksinkertaisimman kautta eli menisimme varoituksetta Kalevan luokse Geneveen ja tuhoaisimme hyperpallon. Suunnitelmani ei saanut kannatusta. Sitä pidettiin epäreiluna Kalevaa kohtaan, koska se ei antaisi hänelle mahdollisuutta itse oman päätöksensä mukaan lopettaa ihmiskunnan hypnotisoimista. Lisäksi oli todennäköistä, että Kalevalla oli ties minne tallennettuja videokuvia hyperpallosta, joka heilui heilurissaan Ihmiskunnan palatsin tornin huipulla, ja yhdenkin säästyminen hävittämiseltä tietäisi koko vapautusoperaation epäonnistumista. Ja olihan vielä CERN:ssä oleva hiukkaskiihdytin, jolla voisi rakentaa uuden hyperpallon. Sitä ei olisi mahdollista tuhota yhdellä yllätyshyökkäyksellä.

Niinpä päädyimme ratkaisuun, joka omasta mielestäni oli järjetöntä uhkapeliä: kirjoitimme Kalevalle kirjeen, jossa selitimme havaintomme ja päätelmämme ja pyysimme häntä tuhoamaan hyperpallon. Minä laitoin ensimmäisenä nimeni kirjeeseen, koska kaikki muut kuin minä olivat varmoja, että Kaleva kuuntelisi minun neuvoani, olihan hän neuvojeni vuoksi minut alun perin ottanut avustajakseen. Vastusteluni sivuutettiin, kun kerroin, miten Kaleva oli stressin paineessa muuttunut mieheksi, joka ei kuunnellut muita, vaan luotti horjumatta omaan erehtymättömyyteensä. Muut perustelivat Kalevan olevan pohjimmiltaan rationaalinen ihminen, joka ymmärtäisi vaaran, kun se hänelle selitettäisiin.

Heti kirjeen lähdettyä kohti Geneveä aloin tehdä valmisteluja seuraavaa vaihetta varten, sillä tiesin vaistonvaraisesti, miten Kaleva reagoisi pyyntöömme: hän pitäisi meitä pettureina ja vaarallisina sodanlietsojina, jotka haluavat jännitystä elämäänsä muiden kärsimyksestä. Epäilyksen ihmiskuntaa uhkaavasta sukupuutosta Kaleva tulisi sivuuttamaan kaukaa haettuna pelotteluna. Niinpä en tuhlannut aikaani, vaan siirsin perheeni turvaan sellaiseen piilopaikkaan, jota Kaleva ei löytäisi, vaikka hän päättäisikin ryhtyä tavalleen ominaista kovempiin otteisiin meitä vastaan. Mahdollisuus yllätyshyökkäykseen oli heitetty hukkaan.

Turvapaikkaan saapuivat perheineen myös muut, jotka olivat laittaneet nimensä Kalevalle lähetettyyn kirjeeseen, sillä olin varoittanut heitä hyvissä ajoin. Heitä olivat muiden muassa Jussi Halla-aho sekä Sampo Terho, joka oli seurannut esimerkkiäni ja toteuttanut nuoruutensa haaveen ryhtyä kirjailijaksi hoidettuaan Euroopan presidentin virkaa yhden viisivuotiskauden. Edes näiden arvovaltaisten miesten vetoomus ei riittäisi muuttamaan Kaleva Saarelaisen mieltä sen jälkeen, kun hän oli vakuuttunut olevansa rauhantuoja, ihmiskunnan pelastaja.

Istuimme piilopirtin pöydän ääressä pohtimassa seuraavaa siirtoa. Tilanne vaikutti minusta absurdilta. Kaikki kolme saimme suurelta osin kiittää Kalevaa niistä korkeista asemista, joihin olimme päässeet, mutta sitten olimme päätyneet pettämään hänen luottamuksensa.

Mikäli Kaleva vastasi kirjeeseemme, emme siitä saaneet tietää. Hänen reaktionsa kuitenkin selvisi nopeasti, eikä se minua yllättänyt ollenkaan. Helsingistä saimme tietää, että Kaleva oli nimittänyt Presidentinlinnaan uuden isännän. Hän tosiaan piti varsin säyseään sävyyn kirjoitettua pyyntöämme lopettaa hypnoosi ja tuhota hyperpallo sodanjulistuksena, jonka hän ei sallinut rikkovan sitä rauhaa, jonka hän oli saanut aikaan.

”Kuten arvelin”, sanoin harmissani. ”Nyt hän tietää, että vastustamme hänen toimintaansa, joten hän osaa varautua seuraavaan siirtoomme. Ja valitettavasti hän on shakin suurmestari, joten hänellä on kyky arvioida hyvin monta erilaista mahdollista siirtoa meiltä tästä eteenpäin.”

”Luuletko, että hän on aikeissa käydä meitä vastaan?” Terho kysyi. ”Etsiä piilopaikkamme?”

”En oikeastaan”, vastasin. ”Kalevalla on ilmiömäinen strateginen äly, joten hän tietää, miten toimia meitä vastaan. Hänen ei tarvitse lähteä meidän peräämme, koska hän tietää, että meidän on mentävä hänen luokseen, jotta pääsemme käsiksi hyperpalloon. Hänellä on tällaisissa asioissa kärsivällisyyttä odottaa, että tulemme esiin. Hän on täysin varma voitostaan, enkä voi sanoa, ettei hänellä olisi syytäkin olla. Luultavasti hän parhaillaankin perehtyy taas Ketšuamaan kunta- ja hallintouudistukseen.”

”Mitä me siis voimme tehdä?” Terho kysyi.

”Oletko koskaan pelannut shakkia maailmanmestaria vastaan? On turha keksiä ovelia suunnitelmia, joilla voittaa peli, koska hän on joka tapauksessa monta askelta edellä ja onnistuu kääntämään minkä tahansa tilanteen edukseen. Onneksi meillä on enemmän mahdollisuuksia kuin shakkilaudalla, eikä Kaleva pääse näkemään kaikkia siirtojamme. Mutta silti hän tuntee meidät kaikki ja osaa siksi päätellä, mitä me teemme tällaisessa tilanteessa.”

* * *

Seuraavana päivänä selailin Internetiä jotain keksiäkseni, ja yllättäen sähköpostilaatikkoon ilmestyi uusi viesti. Pulssi kiihtyen avasin sähköpostiohjelman ja totesin aavistukseni osuneen oikeaan: viesti oli Kalevalta. Huikkasin muut pakoilijat paikalle ja yhdessä luimme.

Parahin entinen avustajani,

Myönnän, että olin yllättynyt ja pettynyt, kun näin monen vuoden jälkeen et tukenutkaan minua. Olin hyvin vihainen, kyllä, mutta ymmärsin kuitenkin pian, mikä oli ongelma. Sinä, kuten niin monet ennen sinua, pelkäät uutta ja tuntematonta, sellaista jota et ymmärrä. Tunnen sinut ja luonteesi taiteilijana, ja vakuutan, että minä ymmärrän ahdinkosi. Historian loppuminen pysyvään rauhaan voi vaikuttaa pelottavalta sellaisesta henkilöstä, joka rakastaa tarinoita. Rauhaisa maailma voi vaikuttaa jonkun mielestä ikävystyttävältä, mutta ei kukaan voi tosissaan haluta toisille ihmisille pahaa vain oman jännityksensä vuoksi. Minä tiedän, että sisimmässäsi sinä et vastusta sitä paratiisia, minkä minä olen ihmiskunnalle suomassa.

Vakuutan, etten ole koskaan ollut näin varma siitä, että olen oikealla asialla. Vain hyperpallon mahdollistamalla hypnoosilla voin tuoda maailmaan rauhan. Ikuinen rauha – eikö se ole asia, jonka vuoksi voi tehdä uhrauksiakin? Minusta tuntuu, että rauhan vuodet ovat vain saaneet sinut unohtamaan sen maailman, jonka hyperpallo jätti pysyvästi historiaan. Jos olisit itse kokenut sen, minkä minä koin Libanonissa, Syyriassa ja monessa muussa maassa, et niin helposti unohtaisi sitä, mikä on rauhan vaihtoehto. Tule takaisin puolelleni, niin lupaan, että en rankaise erehdystäsi mitenkään.

Yhdistyneiden kansakuntien presidentti,
Kaleva Saarelainen

”Ainakin hän on yhä halukas selvittämään asian keskustelemalla”, sanoin.

”Älä vastaa tuohon sähköpostilla”, Halla-aho varoitti. ”Hänellä on takuulla keinot selvittää, mistä viesti hänelle tulisi. Hän saattaa haluta meidät luokseen voidakseen altistaa meidät hyperpallon voimalle.”

Niinpä tartuin kynään ja kirjoitin vastaukseni paperille.

Yhdistyneiden kansakuntien presidentti Kaleva Saarelainen,

Minusta vaikuttaa selvältä, että olet rajoittunut katsomaan asiaa vain yhden asian näkökulmasta. Pitääkö minun muistuttaa, mistä tarkalleen ottaen sait ajatuksen ottaa ihmiskunta vahvempaan hallintaan kuin mistä kukaan oli aiemmin haaveillutkaan? Halusit vapauttaa miljardi ihmistä islamin orjuudesta. Niin sinä teit, mutta samalla alistit koko ihmiskunnan itsellesi. Et ole koskaan ollut julma tai kohtuuton hallitsija, mutta siltikään ihmiset sinun alaisuudessasi eivät ole vapaita.

Pyydän, lopeta tämä ihmiskunnan orjuuttaminen ennen kuin se aiheuttaa täysin peruuttamattomia vaikutuksia. Palaa johtamaan ihmiskuntaa vanhalla tavalla ja luota siihen, että vauraiden kansallisvaltioiden yleistyminen on saanut sodat muuttumaan tarpeettomiksi ilmankin hyperpalloa. Jos välillämme koskaan oli vähänkään oikeaa ystävyyttä, luota minuun tässä asiassa.

Ja jos en voi vedota sinuun muuten, niin joudun vetoamaan kunniantuntoosi. Sinä päivänä Pariisissa, kun sinut yritettiin murhata, minä estin hyökkääjää iskemästä toista kertaa ja olin nopeasti tukkimassa haavasi. Sinä päivänä minä pelastin sinun henkesi. En ole koskaan vaatinut mitään siitä hyvästä, mutta nyt vetoan tuohon tekoon, jonka tein vailla mitään halua hyötyä itse. Minä pelastin sinun henkesi, anna sitä vastaan ihmiskunnalle vapaus ja itsenäinen tulevaisuus.

Allekirjoitettuani kirjeen sujautin sen kirjekuoreen, jonka Terho oli tuonut pöydälle. Eräs piilopaikassa kanssamme olleista, joka oli Kalevan lähipiirin pitkäaikainen jäsen, tarjoutui viemään kirjeen Helsinkiin lähetettäväksi Geneveen, koska hän ei ollut allekirjoittanut ensimmäistä kirjettä eikä Kalevalla siten ollut syytä olettaa hänen olevan liitossa kanssamme.

* * *

Vietimme pari päivää hermostuneina piilopaikassamme, kykenemättä suunnittelemaan mitään seuraavaa liikettä. Lopulta koitti hetki, jota olimme odottaneet: Kalevan vastaus ilmestyi sähköpostiini.

Vanha ystäväni,

Pyyntösi on asettanut minut vaikeaan tilanteeseen. Kunnioitanko velkaani sinulle, vai jatkanko suuren elämäntyöni parissa? Onneksi olen ollut erilaisissa johtotehtävissä jo pitkään, joten olen tottunut tilanteisiin, joissa mikään vaihtoehto ei ole täydellinen – sinä itse annoit tästä oppitunnin minulle. Niinpä minun on kieltäydyttävä. Jos minä en jatkaisi elämäntyötäni, minä tuomitsisin kaikki ihmiset ja tulevat sukupolvet takaisin pelon ja kärsimyksen maailmaan. Sinä varmasti ymmärrät, että tämä päätökseni on yleiseksi hyväksi.

Toivon, ettet ajattele minusta pahaa siksi, että kieltäydyn palkitsemasta sinua siitä, mitä teit hyväkseni. Pyydä mitä tahansa, mikä minun vallassani on, ja saat sen. Mutta maailmanrauhaa minä en vaaranna millään tavalla. Se asia ylittää jokaisen yksittäisen ihmisen, minut, sinut ja kaikki muutkin.

Yhdistyneiden kansakuntien presidentti,
Kaleva Saarelainen

”Katsokaa nyt, ei hänen kanssaan voi käydä keskustelua”, sanoin Terholle ja Halla-aholle. ”Tämä olisi pitänyt nähdä ennakolta. Hänen maailmankuvassaan ihmiskunta on kehittymässä kohti jotain kohtaloa, ja hän kokee olevansa sen kohtalon valitsema. Siinä asiassa hän on hyvin samanlainen kuin kommunistit aikoinaan.”

”Tuollainen vastaus ei jätä meille oikein muuta mahdollisuutta kuin kukistaa hänet”, Halla-aho sanoi. ”Hänet on pysäytettävä ja hyperpallo on tuhottava.”

”Valitettavasti hyperpallo on ase, jota vastaan me emme mahda yksinkertaisesti mitään”, sanoin. ”Olemme välttyneet hypnoosilta olemalla katsomatta hyperpalloon. Meidän kai pitäisi perehtyä dimensioanalyysiin voidaksemme keksiä tavan, jolla oppia vastustamaan hyperpallon voimaa.”

* * *

Päivät kuluivat, mutta Kalevan reaktiosta ei kuulunut mitään. Hän kai oli tosiaan aikeissa odottaa Genevessä mahdollista hyökkäystämme ja muuten oli kuin mitään uhkaa ei olisikaan. Tietojemme mukaan mitään etsintäkuulutusta ei meistä ollut annettu. Aloin tuumia, että oli ollut virhe paeta Helsingistä. Ehkä Kaleva ei olisi tulkinnut ensimmäistä kirjettä sodanjulistukseksi hänen rauhaansa vastaan, mikäli kaikki kirjeen allekirjoittajat eivät olisi paenneet piiloon jo ennen kuin kirje hänelle päätyi.

Suunnitelmani eivät edenneet. Kaikki oli typistynyt kysymykseen, miten pääsisimme Geneveen kenenkään huomaamatta meitä. Huomaamatta sinne oli päästävä, koska emme voineet ottaa sitä riskiä, että Kaleva sittenkin oli parhaillaan levittämässä tietoja meistä viranomaisille. Miten sitten menettelisimme Genevessä, oli minulle arvoitus. Kun piti sekä saada Kaleva kiinni, hyperpallo tuhottua, hiukkaskiihdytin purettua ja kaikki hyperpallosta oleva kuvamateriaali hävitettyä, siinä oli pienellä joukolla tekemistä. Kalevan suostumus olisi ollut siinä asiassa ehdottoman tärkeää. Oma ongelmansa oli, miten voisimme tuhota hyperpallon, kun sen pelkkä katsominen saisi meidät sekoamaan.

Tuijottelin väsyneenä karttakirjaa. Olin merkinnyt monta erilaista reittiä Suomesta Geneveen, mutta en voinut olla varma siitä, että yksikään olisi turvallinen. Kaleva saattoi olettaa meidän valitsevan suoraviivaisen reitin tai monimutkaisen, ja hänellä riitti resursseja vahtia vaikka kaikkia teoriassa mahdollisia reittejä.

Hieroin otsaani ja ojensin käteni ottamaan kynän pienestä lokerosta. Sormeni kohtasivat tyhjää, olin ojentanut kättäni sentin verran liian vähän. Silloin jokin loksahti aivoissani, ja toinen käteni, joka yhä hieroi otsaani, pysähtyi.

Käteni oli ollut toisen silmäni edessä. Olin nähnyt kynän vain toisella silmälläni. En ollut ojentanut kättäni tarpeeksi pitkälle, koska välimatkan arviointi oli mennyt sentin verran pieleen – siksi, että yhdellä silmällä oli vaikeampi erottaa syvyyttä.

Sydämeni alkoi lyödä kovempaa. Nousin nopeasti ylös ja menin piilopaikan tuvan puolelle, jossa Terho ja Halla-aho istuivat neuvottomina pöydän ääressä.

”Nyt minä keksin”, sanoin ääni innostuksesta täristen. ”Ihminen erottaa maailmassa syvyyden, koska meillä on kaksi silmää, jotka katsovat maailmaa hieman eri näkökulmista. Yhdellä silmällä katsoen maailma näyttää kaksiulotteiselta. Videokuva hyperpallosta täytyi tehdä 3D-muotoon, jotta hypnoosi toimisi, koska kaksiulotteinen kuva näyttäisi sen vain kolmessa ulottuvuudessa, mikä ei saa ihmisaivoja sekaannuksen valtaan. Näin yksinkertaista: me vältymme hypnoosilta, jos peitämme toisen silmämme. Niin Kalevakin on takuulla tehnyt kaikki nämä vuodet.”

”Tietenkin”, Terho ja Halla-aho sanoivat yhteen ääneen.

”Nyt meidän on enää päästävä Geneveen”, sanoin. ”Mitään suunnitelmaa emme voi tehdä, koska emme tiedä Kalevan valmisteluista kerrassaan mitään.”

”Kaleva on pakko pysäyttää”, Terho sanoi. ”Meidän on pakko suunnitella.”

”Hyödytöntä”, sanoin. ”Kaleva oivaltaa suunnitelmamme ennen kuin edes kehitämme ne, ja hän valmistautuu niihin. Mutta yhtä suunnitelmaa tuskin edes shakin maailmanmestari tulee ajatelleeksi… sitä, että me improvisoimme. Kaleva on säännönmukaisuuden perikuva. Nyt on aika antaa hänen tutustua siihen, mitä kaikkea kaaos voi tarkoittaa!”

Tupaan olivat kokoontuneet kaikki piiloon tulleet.

”Me luomme joukon harhautuksia”, sanoin. ”Antaa Kalevan uskoa, että me yritämme horjuttaa hänen valtaansa demokraattista tietä. Mutta pieni iskujoukko tunkeutuu Geneveen ja ottaa hänet kiinni. Ja jotta pitäisimme yllätyksen puolellamme, otamme yhden vallitsevan säännön: kukin toimii juuri kullakin hetkellä parhaaksi kokemallaan tavalla; kukaan ei saa totella muiden käskyjä, mukaan lukien tätä käskyä.”

”Kai me tarvitsemme jotain kättä pitempää?”

”Ei huolta”, sanoin ja avasin erään kaapin. ”Puolustusvoimain museokuraattorina otin vapauden ottaa Santahaminasta muutaman esineen mukaan ennen kuin pakenin.”

Kaappi oli täynnä käytöstä poistettuja rynnäkkökiväärejä, pohjalla oli iso laatikollinen patruunoita. Toivoin todella, että en joutuisi niitä käyttämään, vaikka Kalevan viimeisen kirjeen jälkeen oli alkanut vaikuttaa yhä todennäköisemmältä, että joutuisin surmaamaan hänet… erään parhaista ystävistäni.

”Minun on helpompi ajatella, että Kaleva kuoli sinä päivänä Pariisissa, kun sai veitsen rintaansa”, sanoin hiljaa otettuani erään aseen käteeni. ”Se mies, joka heräsi koomasta, ei ollut enää sama hyväntahtoinen henkilö, joka minua johti jo kouluaikoina.”

Muut katsoivat minua murheellisina.

”Pelkään, ettei kovin moni tule koskaan ymmärtämään, ettei Kaleva Saarelainen suinkaan ole paha ihminen”, sanoin kovempaan ääneen. ”En halua sanoa häntä harhautuneeksi tai väärinymmärretyksi… sellaiset sanat kuulostavat niin kliseisiltä. Hän on mies, joka on nähnyt liikaa sotaa ja kärsimystä, joka on ottanut kantaakseen liian painavan vastuun, joka on nähnyt hyväntahtoisuutensa tulevan kiitetyksi veitseniskulla hänen rintaansa! Ettekö tekin haluaisi sellaisten kauhujen jälkeen tehdä siitä kaikesta lopun?”

”Kyllä haluaisimme”, Terho sanoi myötätuntoisesti. ”Minäkin olen ollut rauhanturvaajana, joten minun on aina ollut helppo samastua Kalevaan. Toivon, että saamme tuotua hänelle rauhan.”

* * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti