<
7. lukuun
”Jokainen
ihminen on vastuussa teoistaan.
Hänen olisi
tullut kieltäytyä tottelemasta sellaista käskyä…
kuten sinunkin
tulisi kieltäytyä tottelemasta minua,
jos joskus
käskisin sinua vastaavaan!”
Vaikka
Kaleva oli sanonut suhtautuneensa kyynisesti kuuden entisen
eurooppalaisjohtajan kuolemaan, aloin epäillä sen koskettaneen häntä syvemmältä
kuin hän oli myöntänyt. Sen jälkeen, kun hän oli herännyt koomasta puukotuksen
jälkeen, hän ei ollut hymyillyt muistaakseni kertaakaan. ISIS:n suorittaman teloituksen
jälkeen hänen olemuksensa muuttui entistäkin tuimemmaksi.
Euroopan
unioni oli Kalevan valtaannousun jälkeen aloittanut muutoksen, joka oli
ripeydessään hämmästyttävä. Asetuksia ja direktiivejä purettiin tuon tuostakin,
valtaoikeuksia siirrettiin takaisin kansallisille parlamenteille ja unionin
alue- ja maataloustuet päätettiin ajaa alas varsin lyhyen siirtymäajan jälkeen.
Eurovaluutta tuli tiensä päähän ja korvattiin huomattavasti vähemmän maita
kattavilla yhteisvaluutoilla. Kreikan jäsenyys unionissa käytännössä
jäädytettiin, kunnes maa saisi ongelmansa kuriin.
Valtiosäännötkin
kokivat mullistuksia. Kaleva sai kannatusta ehdotukselleen muuttaa EU presidentiaalisesti
johdetuksi: samaan aikaan Euroopan parlamentin vaalien kanssa kansalaiset äänestäisivät
EU:n presidentistä ja hänen komissiostaan, jotka eivät olisi riippuvaisia
Euroopan parlamentista. Edustuksellisen demokratian oheen päätettiin tulevaksi
suora demokratia, jotta kansalaiset voisivat tarpeen tullen pysäyttää minkä
tahansa johtajiensa hankkeen. Lisäksi Kaleva suositteli lisäämään alueellista
itsehallintoa; Suomi alkoi suunnitella joidenkin valtion tehtävien ja
valtaoikeuksia siirtämistä uudistuksessa perustettaville maakuntavaltuustoille.
Samaan
aikaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU tiivisti rivejään. Venäjä oli
aluksi ilahtunut Länsi-Euroopan vallankumouksesta, mutta lopulta Moskova
vaikutti pelästyneen Kalevaa uuden unionin johtajana. Venäläiset arvostavat
voimaa ja päättäväisyyttä, ja kun EU:n johtoon tuli mies, joka oli kylmäverisesti
miehittänyt Tukholman, Moskovassa ymmärrettiin vastustajan heikkouden tilan
loppuneen vallankumoukseen – aivan toisin kuin kesällä oli arveltu.
Tilanne
Ukrainassa rauhoittui hieman, minkä vuoksi Kaleva jätti sen ratkaisemisen myöhemmäksi.
EU:lla nimittäin oli muitakin uhkia, jopa sisällään: kehitysmaalaiset tulokkaat
ghetoissaan eivät olleet ilahtuneet asenteen täysmuutoksesta. Useissa maissa
pahimmin yhteiskunnasta eristäytyneet ghetot oli piiritetty asevoimin ja
sähköt, vesi ja muu huolto oli katkaistu. Eikä kansainvaellus Välimeren yli
ollut loppunut, vaikka suhtautuminen onnenonkijoihin oli Euroopassa kylmennyt.
”Tämä
tilanne vaatii pikaisen ja selkeän ratkaisun”, Kaleva sanoi eräänä niistä
harvoista päivistä, jolloin meillä oli aikaa keskustella. ”Syksyllä
Yhdysvalloissa pidetään presidentinvaalit. Nyt on siis luvassa se vaihe
suurvallan ulkopolitiikan syklissä, jossa se on kaikkein kiinnostunein sisäasioistaan.
Niinpä me toimimme. Kaappaamme kansainvälisesti merkittävimmän vallan aseman, jolloin
saamme tehtyä paljon enemmän ja paremmin.”
”Miten
luulet sen onnistuvan?” kysyin. ”Unioni on loppujen lopuksi hajanainen.”
”Rivit
kyllä suoristuvat”, Kaleva vakuutti. ”Minä olin vallankumouksen johtaja; Le
Pen, Farage, Lucke ja muut ovat asemissaan minun ansiostani. He ovat minulle
erittäin suuressa kunniavelassa, joten he tukevat minun johtajuuttani.
Elleivät… sitten on syytä käyttää taas vähän psykologista manipulaatiota. Näin
meidän kesken: minä en luota heihin kovin paljon. Teen heistä omia marionettejani.
He hallitsevat, mutta minä kerron, miten.”
Hän
otti työpöydällään olevasta kansiosta esiin erään suunnitelmapaperinsa.
”Tämä
esitellään pian tiedotusvälineille”, hän sanoi. ”Yhdellä iskulla mullistamme
kehityspolitiikan ja turvaamme maanosan tulevaisuuden.”
* * *
Tiedotustilaisuus
oli väärä sana kuvaamaan tilaisuutta, jossa Kaleva esitteli EU:n uuden kehityspolitiikan
linjat. Siinä olivat läsnä jokaisen EU-maan johtajat ja ulkoministerit sekä
koko komissio. He istuivat valtavan pitkän kaarevan pöydän takana. Kaleva istui
keskimmäisenä ja puhui; kaikki muut jäivät statisteiksi.
”Kansainvälisesti
on herättänyt suurta huomiota tämä holtiton laivaliikenne Libyasta Italiaan”,
Kaleva sanoi. ”Ja meillä kuulemma on vastuu sen hoitamisessa. Niinpä me nyt
hoidamme sen. Maanosan aiemmat johtajat sallivat sen, koska heidän mielestään
tuhansien ihmisten hukkuminen Välimereen oli pieni hinta siitä, että suurin osa
pääsi tänne toteuttamaan heidän unelmaansa monikulttuurisesta Euroopasta, jonka
hajoavia yhteiskuntia he hallitsisivat. Ainoa ratkaisu tilanteeseen on
osoittaa, ettei Välimeren pohjoispuolella ole mitään sellaista, minkä vuoksi tänne
kannattaisi tulla. Eurooppa sulkee ovensa ihmisiltä, jotka tänne himoavat
elämään siivellämme.”
Yleisön
joukossa oli toimittaja-armeijan lisäksi Yhdistyneiden kansakuntien edustaja.
Hän pyysi puheenvuoron ja Kaleva myönsi hänelle sellaisen.
”Nämä
ihmiset pakenevat sotaa ja köyhyyttä. On Euroopalta täysin edesvastuutonta
jättää heidät oman onnensa nojaan.”
”Eikö
teillä ole kykyä ymmärtää laajempia kokonaisuuksia?” Kaleva kysyi. ”Entinen
harjoitettu kehityspolitiikka perustui yksinkertaiseen rahanpumppaukseen
kehitysmaihin. Sen ainoa todellinen vaikutus oli ennennäkemätön väestöräjähdys.
Entiset vallanpitäjämme kyllä ymmärsivät, ettei kehitysapu todella auttanut
ketään, mutta he sietivät sitä. Sietivät sen takia, että väestöräjähdys takasi
jatkuvan muuttoliikkeen, jolla vaihtaa tämän maanosan väestö. Se, että sallimme
missään määrin muuttoliikkeen maanosaamme, on väestönkasvun jälkeen merkittävin
syy kehitysmaiden jatkuvalle kurjuudelle. Köyhissä Afrikan maissa valtavat
ihmisjoukot ovat haaveilleet matkasta tänne elämään paremmin. Miksi sellaiset
ihmiset käyttäisivät tarmoaan kotimaansa rakentamiseen? Sulkemalla rajamme
onnenonkijoilta me lähetämme viestin kehitysmaihin: jos sikäläiset haluavat
hyvinvointia, muuta keinoa ei ole kuin raataa sen vuoksi. Sillä reseptillä mekin
vaurautemme loimme.”
”Mutta,
mutta…” paapatti YK:n edustaja. ”Sortoa, diktatuureja… esimerkiksi Eritrea…”
”Eritrean
hirmuhallinto ei kaadu, jos sen vastustajat pakenevat”, Kaleva sanoi. ”Se
kaatuu, jos sen vastustajat kaatavat sen. Hyvä, että otitte asian puheeksi.
Ennen Euroopan johtajat tekivät yhteistyötä diktaattorien kanssa. Meillä nykyisillä
johtajilla on erittäin suuri antipatia diktatuureja kohtaan. Me pakotamme
diktaattorit muuttumaan tai kaadamme heidät. Siirtomaavallan kaatuminen oli
monille Afrikan maille katastrofi. Maat eivät olleet kypsiä itsenäisyyteen. Siirtomaaisännät,
monista puutteistaan huolimatta, osasivat hoitaa hommansa. Me otamme esimerkkiä
ennen toimineista keinoista uudessa kehityspolitiikassamme. Eräät kehitysmaat
otamme hallintaamme ja saatamme ne todellisen kehityksen alkuun.”
Kaleva
aloitti takanaan olevalle valkokankaalle heijastetun diaesityksen. Hänen
valitsemansa kaavio kuvasi Afrikan väkiluvun kehitystä kuluvalla vuosisadalla: kasvu miljardista neljään miljardiin.
”Yhteiskunta
koostuu ihmisistä. Jos ihmiset ovat kouluttamattomia ja vailla
terveydenhuoltoa, yhteiskunta on kehitysmaa. Vain täysiverisimmällä idiootilla
on illuusioita siitä, että Afrikan valtiot kykenisivät rakentamaan hyvän
tulevaisuuden väestölle, joka kasvaa tällaista vauhtia. Tähän asti olemme
luottaneet siihen, että kehitys vähentää tarpeen holtittomaan lisääntymiseen,
mutta siinä olemme olleet väärässä. Afrikan maat ovat noidankehässä: ihmisten
on pakko hankkia paljon lapsia, koska yhdenkään selviämisestä ei voi olla
varma, ja vain lapset takaavat toimeentulon vanhana. Samalla aina vain jatkuva
väestönkasvu johtaa siihen, ettei yksikään yhteiskunta kykene rakentamaan
koulutus-, terveydenhuolto- ja eläkejärjestelmiä, koska niiden asiakkaiden
määrä ei pysy aisoissa. Tämän noidankehän me murramme. Ne kehitysmaat, jotka
ryhtyvät yhteistyöhön uuden Euroopan kanssa, ottavat käyttöönsä yhden lapsen
politiikan tämän siirtymävaiheen ajaksi.”
Kaleva
otti pöydältä erään paperinivaskan, ja hänen kasvoillaan välähti ironinen
hymyntapainen.
”Esittelen
merkittävän suomalaisen talousneron Juhana Vartiaisen tutkimuksen. Sen mukaan
työvoiman tarjonta lisää työtä ja sitä kautta hyvinvointia. Se epäilemättä on
syy sille, miksi väestöräjähdyksestä kärsivät Afrikan maat ovat niin paljon
vauraampia kuin Eurooppa.” Muut kokouksen jäsenet nauroivat. ”Tämän
kiistattoman tosiasian valossa ehdotan, että uuden kehityspolitiikan
kulmakiveksi otetaan myös Euroopan syrjäytyneen maahanmuuttajaväestön palauttaminen
kotimaihinsa, joissa työvoiman tarjonnan lisääminen johtaa merkittävään
hyvinvoinnin kasvuun ja sitä kautta nousemiseen pois kehitysmaa-kategoriasta.
Tämä väestö tuottaa yhteiskunnillemme mittavia kustannuksia. Pääsemme
halvemmalla, kun maksamme heille kunnon pääoman, jolla he voivat rakentaa
tulevaisuutensa kotonaan.”
Seuraava
dia osoitti merkittävät konfliktialueet, kuten Syyrian, Somalian ja Darfurin.
”Nämä
konfliktit me lopetamme. Me olemme valmiita merkittävästi mittavampiin
operaatioihin rauhanturvaamisessa kuin edeltäjämme. ISIS on ryhtynyt avoimesti
sotaan meitä vastaan sieppaamalla ja teloittamalla joukon entisiä
eurooppalaisjohtajia. ISIS ja muut terrorijärjestöt nujerretaan.”
Kaleva
kohottautui tuolillaan ja korotti ääntään.
”Me
olemme muodostaneet kansakuntien Euroopan. Vakaus kumpuaa vauraista,
kansanvaltaisista kansallisvaltioista. Me olemme sitoutuneet tuomaan tuon
vakauden kaikille kansoille tässä maailmassa, muodostamaan kansakuntien
ihmiskunnan. Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine
kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos
sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida
enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. Jokainen kulttuuri ansaitsee
reservaattinsa; vain siten turvataan kulttuurien moninaisuus globaalisti. Me
vapautamme ihmiskunnan monikulttuurisuudesta ja tuomme rauhan.”
Muut
pöydän takana olevat johtajat taputtivat käsiään.
* * *
YK:n
johto vaikutti helpottuneen huomattavasti saatuaan tietää, että Kaleva oli
järjestön perusarvojen vankka tukija, mutta jotkin kivet kuitenkin jäivät
puristamaan kenkiä. Pääsihteeri Ban Ki-moon vieraili eräänä päivänä Brysselissä
ja ilmaisi syvän paheksuntansa siitä, että EU oli ottanut tiukan linjan
kansainvaellusten suhteen. Kuten odotettua oli, hän vetosi epämääräisiin ihmisoikeuksiin.
”Eurooppalaisillakin
on ihmisoikeudet, vaikka asia teitä ilmeisesti niin suunnattomasti ärsyttääkin”,
Kaleva huomautti tyytymättömänä. ”Kuten kaikki muutkin, me eurooppalaiset puolustamme
kansojamme, kulttuurejamme ja yhteiskuntiamme. Kansainvaellus maanosaamme Afrikasta
ja Lähi-idästä asetti ne kaikki uhanalaisiksi. Pidän erikoisena, että haluatte
suojella alkuperäiskansoja, mutta samaan aikaan paheksutte sitä, kun me
yritämme ehkäistä ennalta tilanteen, jossa itse tarvitsemme suojelua. Jos
ymmärrätte oman etunne, arvoisa pääsihteeri, ette asetu meitä vastaan.”
”Mutta…”
vastusteli Ban Ki-moon. ”YK:n on vaikea hyväksyä toimintaanne ja monet maat
ovat esittäneet vaatimuksia vastatoimista…”
”Ei
mitään muttia!” Kaleva ärähti. ”YK taipuu tässä asiassa tahtoomme, tai kaikki
EU-maat eroavat siitä, lukuun ottamatta Ranskaa, joka pysyy voidakseen
turvallisuusneuvostossa veto-oikeudellaan halvaannuttaa koko järjestön
toiminnan! Onko kysymyksiä?”
Banin
tyrmistynyt ilme riitti vastaukseksi.
”Pahoittelut
tästä epäkohteliaisuudesta, mutta minulla on erittäin huonoja kokemuksia teidän
viiteryhmästänne”, Kaleva sanoi. ”Minä olen kiinnostuneempi kehityskuluista,
jotka ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Emme voi keskittyä vain nyt eläviin
ihmisiin. Euroopan oli pelastettava itsensä ennen kuin se voi pelastaa ketään
muuta. Joidenkin onnekkaiden päästäminen tänne ei ole ratkaisu mihinkään
ongelmaan. Se vain siirtää ongelmia paikasta toiseen.”
* * *
Illalla
Kaleva oli monen käymänsä keskustelun ja neuvottelun jäljiltä uuvuksissa ja
hyvin turhautunut myös.
”Et
osaa kuvitella, miten rasittavaa on työskennellä kaikenlaisten typerysten
kanssa”, hän huokasi. ”YK:n johtohahmoilla ei vaikuta olevan minkäänlaista
kokonaisuuksien ja historian tajua. Heillä on oma fanaattinen ideologiansa…
rauhanpuolustus, sama kuin minulla, mutta he ovat liian rajoittuneita
ymmärtääkseen, että yksi palvelus rauhalle voi samalla aiheuttaa kymmenen karhunpalvelusta.”
Hän
huokasi raskaasti ja meni kirjahyllylle, johon hän oli laittanut paljon
tietokirjallisuutta odottamaan niitä hetkiä, jolloin hän saattoi levähtää.
”Ihminen
on oppinut käymään Kuussa”, hän sanoi. ”Ja lähettämään luotaimia aurinkokunnan
ulkopuolelle. Oppinut tutkimaan kaukaisia galakseja ja atomin rakennusosien rakennusosia.
Mutta vielä ihmiset eivät ole oppineet olemaan sotimatta keskenään.”
Hän
istuutui ja alkoi selata tuoretta tutkimusta teoreettisesta fysiikasta.
”Joskus
minua kaduttaa, että hylkäsin matematiikan tutkimisen”, hän mutisi.
”Matematiikan maailma on niin virheetön. Se on harmoninen maailma, vailla sotaa
ja väkivaltaa. Minä vihaan väkivaltaa. Minä haluan poistaa sen. Haluan, että
tulevaisuudessa nykyisen ihmiskunnan lastenlapset ihmettelevät kuullessaan,
että maailmassa on joskus ollut sotia. Haluan, että väkivaltainen maailma on
heille yhtä vieras ajatus kuin nykyään useimmille väkivallaton maailma on.
Silloin koulussa opetetaan historiaa, jossa sodat ovat pelkässä sivuosassa –
niistä opetetaan kurssilla, jolle menevät vain ne, jotka varta vasten haluavat
tietää ihmiskunnan historian pimeästä puolesta.”
Kaleva
asetti tutkimuksen syrjään ja katsoi sitä kitkerästi.
”Jotta
se toteutuisi, on tehtävä uhrauksia. Ei, minä en saa jäädä haikailemaan niitä
aikoja, jolloin saatoin käyttää kaiken aikani matematiikan tutkimiseen. Se on
iloa, mutta se ei tuo yhtään lähemmäksi maailmaa, jossa useammat pääsisivät
nauttimaan rauhasta. Minun on lujitettava mieleni, kestettävä typeryksiä
päivästä toiseen ja luotettava siihen, että saan kuitenkin raahattua tätä
raskasta kivirekeä kohti parempaa tulevaisuutta.”
”Sinä
et ole yksin”, muistutin hiljaa.
”Enkö?”
Kaleva murahti. ”Kansallismielinen vallankumous, joka esti Eurooppaa
muuttumasta jättiläismäiseksi Jugoslaviaksi, edellytti kaikkien
kansallismielisten yhteispanosta. Mutta nyt? Mistä minä tiedän, ettei
tukijoukoissani ole fanaatikkoja? Totta kai heitä on, fanaatikkoja löytyy
jokaisesta poliittisesta ja aatteellisesta ryhmästä. Kehen minä voin luottaa?
En minä voi perehtyä jokaiseen nationalistipoliitikkoon. Minun on pidettävä
valta käsissäni, koska jos minä luotan vääriin tahoihin tai koen oman osuuteni
tehdyksi… silloin voi olla, että vallankumous onnistui vain vaihtamaan yhdet
fanaattiset pikkudiktaattorit toisiin.”
Hän
vei kätensä kaulalleen, jolla hän piti koruna sitä punaista kiveä, jolla hän
oli harjoitellut ihmisten hypnotisoimista.
”Niin,
miksi ei?” hän sanoi vastaten omiin kysymyksiinsä. ”Minun tulisi jatkaa
harjoittelua. Kukaan ei tietääkseni ole käyttänyt tätä keinoa aikaisemmin
kansainvälisessä politiikassa.”
”Mitä
keinoa?”
”Sitä
keinoa, jolla suomalaiset työmarkkinajärjestöt saatiin tukemaan minun
hallitustani. Aion kutsua kehitysmaiden johtajia vierailulle. Altistan heidät
suggestioille ja kun he ovat kaikkein vastaanottavaisimmassa mielentilassa,
sanelen heille heidän tehtävänsä.”
”Muuten
hyvä ajatus, mutta hypnoosi menee nopeasti ohi.”
”Aika
täytyy käyttää tehokkaasti. Haa, nyt keksin. Käynkin itse vieraisilla heidän
luonaan. Hypnotisoin heidät, laitan heidät tekemään jotain peruuttamatonta…
esimerkiksi muuttamaan perustuslakia tai hyväksymään nimittämäni
”neuvonantajan”, joka saa huomattavasti poliittista valtaa ja tuekseen vaikka
joukon erikoisjääkäreitä. Sillä tavoin saamme vähennettyä korruptiota, joka
usein ulottuu valtion ylimpään johtoon asti, ja aloitettua tärkeimmät
uudistukset.”
”Luottamus
hyvä, kontrolli parempi”, siteerasin.
”Kerrohan,
kuinka monen kehitysmaan johtajaan sinä luotat?” Kaleva kysyi piikikkäästi. ”Jopa
Alexander Stubb osaisi kehittää yhteiskuntaa paremmin kuin he. Tässä ei ole
kyse metodeista, vaan päämäärästä.”
”Tietenkin”,
sanoin rauhallisesti. Kaleva ei ollut sillä tuulella, että olisin halunnut
väitellä hänen kanssaan, etenkään kun hän oli ymmärtänyt minut aivan väärin.
Äkkiä
Kaleva avasi pöytälaatikon ja otti esiin vatupassin. (Jos ihmettelette, miksi
hänellä oli sellainen, ette varmaankaan tunne häntä kovin hyvin.) Hän marssi
sen kanssa seinällä olevan Edmund Burken muotokuvan luokse ja asetti sen
muotokuvan päälle.
”Kuten
arvelinkin”, hän sanoi erittäin harmistuneena. ”Tämä on aavistuksen verran
vinossa. Se on varmasti huonosti kiinnitetty seinään. Ilmoita talonmiehelle ja
käske häntä suoristamaan se.”
”Niin
tapahtuu.”
”Vaikka
eihän minun tulisi keskittyä tuollaisiin asioihin”, Kaleva sanoi. ”Tänä iltana
minä lepuutan hermojani. En ole aikoihin ennättänyt kunnolla keskittyä
mihinkään harrastukseen. Dimensioanalyysi, sepä se. Haluaisin kovasti löytää
uuden ulottuvuuden omamme alta.”
* * *
Koska
Suomen edustaja Euroopan komissiossa oli niin kiireinen, lankesi minulle
tehtävä jakaa tehtävät hänen puolestaan Suomen delegaatiolle EU:n uudessa
suuressa kehitysapuprojektissa. Vuosikymmenten tuloksettoman rahankylvämisen
jälkeen oli tullut aika ottaa uudet konstit käyttöön. Me lähetimme kovaa
tietotaitoa.
”Suomen
delegaatio”, sanoin. ”Teidät on valittu tähän tehtävään, koska te olette
parhaita. Teillä on hyvin mittavaa kokemusta yhteiskuntien rakentamisesta ja
kehittämisestä. Teitä tarvitaan enemmän kehitysmaissa kuin teitä tarvitaan
Euroopassa. Edessänne on mahtava seikkailu, jossa pääsette käyttämään kaikki
kykynne ja tarmonne ihmiskunnan parhaan edistämiseen.”
Katseeni
kiersi delegaation jäsenten kasvoista toisiin.
”Muistakaa
kuitenkin, että tämä on teille rangaistus! Teidät määrättiin tähän tehtävään
niistä vääryyksistä, jotka olette tehneet! Olkaa tyytyväisiä: moni muu olisi
antanut teille huomattavasti rankemman rangaistuksen kuin yhdyskuntapalvelua.”
Otin
esiin listan, johon olin kirjoittanut ylös tehtävät kullekin.
”No
niin, Kaleva Saarelainen on armollinen, ja hänen alaisenaan olen minäkin. Olen
järjestänyt teille juuri ne tehtävät, jotka teille parhaiten sopivat.
Aloittakaamme puolueittain… Lipponen, sinusta tulee kaasuputken rakennustyömaan
vartija Etelä-Sudaniin. Emme valitettavasti luota käsiisi asetta, mutta eiköhän
pelkkä olemuksesi pidä konnat loitolla. Sano pöö, mutta jätä se hei, ei
ole mitään pelättävää pois, koska se saattaisi vähentää arvovaltaasi.
Toinen Lipponen, kuubalainen partioseura ottaa sinut opettamaan partiolaisille
rauhanmarssin ylevän taidon. Filatov, sinusta tulee šaria-tuomioistuimen
avustaja Bangladeshiin, mutta siellä sinun tehtäväsi on yrittää puolustaa
ihmisoikeuksia; jos saamme kuulla, että naurat päiden putoillessa, ruokaraha loppuu
välittömästi. Alho, sinä menet Malesiaan uimakoulun opettajaksi. Väätäinen,
sinun tehtäväsi on toimia sairaanhoitajana Jemenissä, jossa lienee paljon
vammautuneita terroristeja. Syrjäläinen, menet Mogadishun ammattikorkeakouluun
arkistoimaan kaikkien tutkintotodistusten kopiot siten, että ne löytyvät
jälkikäteenkin. Kiljunen, sinä menet Burkina Fasoon eläinlääkärin apulaiseksi;
hoidat loukkaantuneita lintuja, jotta ne voivat jatkossakin lentää rajojen yli.
Tuomioja, sinulle on varattu paikka Etelä-Afrikassa, jossa tehtävänäsi on
yrittää sovitella talonvaltaajia yhteistyöhön poliisin kanssa. Halonen, sinä
menet Kolumbian kapinallississien luokse osoittamaan esimerkilläsi, että myös
tekemättä mitään voi elää ihan mukavasti.”
Ohjeeni
kohtasivat syvän hiljaisuuden.
”Ja
vastaus siis kuuluu: Kyllä, herra”,
sanoin ärsyyntyneenä. ”Jatketaan. Arhinmäki, Ranskan muukalaislegioonan
varuskunta Djiboutissa varta vasten pyysi sinut stand-up-koomikoksi heitä
viihdyttämään. Lapintie, menet Angolaan paikalliseen kouluun opettamaan
prosenttilaskemista. Sasi, Kongon demokraattisen tasavallan opetusministeriöllä
on töitä sinulle: kierrät kouluissa tekemässä pistotarkastuksia siitä,
opiskelevatko kaikki lapset kaikkia viittä virallista kieltä. Saat kulkea
koulujen välillä polkupyörällä, sillä emme halua sinun jättävän jälkeesi enää
yhtään ruumista. Stubb, brasilialainen hammastahnantuottaja ottaa sinut
koehenkilöksi. Katainen, eräs papuauusiguinealainen heimo odottaa kauhulla
maailmanloppua, joten sinä menet sinne nostattamaan optimismia.”
”Kyllä,
herra”, kuului monesta suusta.
”Wallin,
Pakistanissa eräs varuskunta on suostunut ottamaan sinut muonavahvuuteen.
Luulisin, että he uskovat sinun onnistuvan pelastamaan heidät lakkautusuhan
alta. Thors, Zimbabwen tilintarkastusvirasto haluaa sinut pimittämään kaikki
katastrofaaliset tilastot näkymättömiin. Biaudet, myös sinä menet Zimbabween,
mutta poliisia avustamaan sananvapauden rajoittamisessa (aluksi he toivoivat
sinun voivan tukea valkoisen väestön sortamisessa, mutta siinä emme suostuneet
auttamaan muodollisestikaan). Teidän molempien varsinainen tehtävä on lähentää
Zimbabwea kansainväliseen yhteistyöhön, jotta myöhemmin pääsemme vaikuttamaan
diktatuuriin. Vanhanen, intialainen poliittinen puolue toivoo sinun
konsultoivan heitä vaalirahoituksen alkuperän salaamisessa. Hassi, kiinalainen
valtiollinen rikkitehdas pyysi sinua politrukiksi opettamaan ekokommunismia
työläisille. Hautala, Bahaman verovirasto toivoo sinun neuvovan, miten saada
vielä paremmat tulot veroparatiisitoiminnasta, mutta yritäkin hoitaa tehtäväsi
mahdollisimman huonosti, mutta kuitenkin niin hyvin, ettei kukaan epäile sinun
tekevän myyräntyötä. Sinnemäki, työvoimapulasta kärsivä Dubai uskoo sinulla
olevan kokemusta työllisyystilanteen heikentämisestä, joten menet apuun.”
”Kyllä,
herra.”
”No
niin sitten, alkakaas mennä”, sanoin jämäkästi. ”Henkilökohtaisesti en toivo
teidän koskaan palaavan, mutta viran puolesta toivon, koska se merkitsee, että
onnistutte edes jossakin.”
Muuta
sanomatta astelin ulos salista hymyillen leveästi. Se oli ollut hauskaa kuin
mikä. Ja sitä jatkuisi, kun seuraava erä kansanmurhan yrityksestä tuomittuja
lähetettäisiin loppusijoituspaikkoihinsa.
Vein
paperini paperinkeräykseen. Olin tulostanut yhdyskuntapalvelun tehtävät
kahdelle paperiarkille ja niitannut ne yhteen. Niinpä huoneessa, jossa
kopiokone ja keräyslaatikot olivat, annoin paperit miehelle, joka sormet
verillä suoristi niittejä käytettäväksi uudestaan. Miehen runnelluista
kasvoista ja hampaattomasta suusta tunnistin hänet Nicolas Sarkozyksi. Oli
hyvä, että pelastamalleni miehelle löytyi jotain hyödyllistä ja erittäin ikävää
käyttöä. Hän varmaan toivoi kuolleensa sinä eräänä päivänä, kun hän suoristeli
niittejä lopun ikäänsä syöden pelkkää laitosten ylijäämäruokaa ja nukkuenkin
työhuoneensa kovalla lattialla; päänsilittelyn aika oikeusfilosofiassa oli ohi,
joten mikään julkinen taho ei suostunut sijoittamaan hänen hyvinvointiinsa
enempää kuin mitä hän tuotti säästöjä niittejä suoristamalla.
* * *
Helmikuussa,
kun syntymäpäiväni oli lähellä, Kaleva kutsui minut luokseen.
”Olen
tehnyt suunnitelmia ISIS:n kukistamiseksi”, hän kertoi. ”Ja tässä vaiheessa paljastan,
että kyse ei ole vain uudesta sotilasoperaatiosta, jossa murjotaan pommeja vihollisen
päälle. Viekkaus on minun avainsanani.”
Nyökkäsin
hyväksyvästi.
”Minulla
on toinenkin asia”, Kaleva jatkoi. ”Sinusta on viimeisten viiden vuoden aikana
ollut minulle paljon apua. Nyt kuitenkin on tullut aika sille, että siirryt
eteenpäin. Pysyt jatkossakin lähipiirissäni ja pääset neuvomaankin minua, mutta
varsinainen tehtäväsi on toinen. Lähetän sinut takaisin Suomeen, tehtävään,
jossa sinusta on uudelle, paremmalle maailmalle paljon suurempaa hyötyä kuin
nyt.”
Hän
ojensi minulle komission ja Euroopan parlamentin leimoilla varustetun
asiakirjan.
”Tuore
asetus perustaa jokaiseen EU-maahan vastaavan instituution”, Kaleva sanoi.
Katsoin
uteliaana asiakirjaa. Kun näin, mitä se koski, en kerta kaikkiaan kyennyt pidättelemään
naurua. Voisiko komedia paremmin syntyäkään?
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti