29.8.2013

Kommunismi ja monikultturismi

Voin eräällä tavalla ymmärtää niitä idealisteja, jotka Neuvostoliiton tuhosta huolimatta kieltäytyvät uskomasta, että kommunismi on kelvoton ideologia ja onneton yhteiskuntamalli. On nimittäin selvää, että sitä on kokeiltu vain yhtenä aikakautena ja vain harvojen kulttuurien piirissä. Ei ole olemassa empiiristä tietoa siitä, olisiko kokeilu ollut yhtä katastrofaalinen, jos olosuhteet olisivat olleet edullisemmat. Lisäksi syytä on muistaa, ettei kommunismin voittanut kapitalismikaan ole millään tavoin osoittanut täydellistä ylivertaisuuttaan: kuten Pentti Linkola ja Eero Paloheimo (ja minä papukaijana heidän perässään) ovat kritisoineet, ei tämä mielettömään kulutukseen perustuva järjestelmä tule kestämään.

Itse asiassa uskon, että juuri Marxin aikaan kommunismi olisi saattanutkin toimia hyvin. Jos sitä olisi lähdetty rakentamaan kansankapitalismin pohjalta, tulokset olisivat voineet ainakin 1900-luvun alkupuolelle asti olla paremmat kuin niissä yhteiskunnissa, joissa työläiset olivat vain koneen jatkeita, eivät kuluttajia, kansalaisia ja potentiaalisia keksijöitä.

Silloin nimittäin oli sellainen onnellinen tilanne, että oli olemassa lähes kaikkialla maailmassa lähes idioottivarma liiketoimi: teollisuus. Missä ihmisiä asuukin, siellä tarvitaan vaatteita, työkaluja, rakennustarvikkeita ynnä muuta sellaista, mitä on todella helppoa valmistaa teollisesti. Toisin kuin nykyään, menestyvän liikeyrityksen suunnittelijan ei tarvinnut olla koulutukseltaan tekniikan tohtori. Ei ole vaikeaa tuottaa suunnitelmataloudella hyviä tuloksia, jos sahalla, tiilitehtaalla ja kehruujennyllä saa tuotettua voittoa. Mutta yritäpä samalla tavalla keksiä joka vuosi parempi älypuhelin tai käyttöjärjestelmä.

Maailmanhistoriasta löytyy menestyneitä sivilisaatioita, jotka muistuttivat kommunismia. Tällainen oli esimerkiksi inkojen valtakunta. Se vain ei sovellu valistusperäisen kommunismin tasa-arvoiseen ihanteeseen. Kun väestö on kouluttamatonta ja vallanpitäjiä ympäröi uskonnollinen kultti, on alamaiset mahdollista saada käyttäytymään tavalla, joka 1900-luvun kokeiluissa ei onnistunut.

Monikultturismi on mielestäni perusteltua määritellä vasemmistolaiseksi aatteeksi. Nyt en tarkoita sitä monikultturismia, jota kannattaa rahaeliitti voittojensa maksimoimiseksi (ks. Sinipunainen epäpyhä allianssi), vaan niitä ihmisiä, joille monikulttuurisuus itsessään on tavoittelun arvoinen tila. Näitä ihmisiä löytyy eniten vasemmistopuolueista (mukaan lukien Vihreä liitto) läpi Euroopan.

Monikultturismi on ideologiana paljon kommunismia typerämpi. Sen ihannetilanne, jossa eri kulttuurit elelevät sovussa keskenään hyötyen toisistaan, ei ole toteutunut missään eikä milloinkaan. Kulttuurien hyötyminen toisistaan on tapahtunut aina matkan päästä. Suurempi törmäys on aina saanut tuhoa aikaan. Pelkästään kansallisvaltioiden määrän räjähtäminen 1900-luvulla lienee osoitus siitä, että kulttuurievoluution on määrä kulkea poispäin monikulttuurisuudesta; koko ihmiskunnan historia on taistelua monikulttuurisuutta vastaan. Vasemmistopuolueiden pyrkimys kohti monikulttuurisuutta on suunnilleen yhtä järkevää kuin olisi pyrkimys lisätä perinnöllisten tautien määrää populaatiossa.

Oikeastaan voisi ajatella, että kaikki historiassa olleet konfliktit ovat juontaneet juurensa jonkinlaiseen kulttuuriseen yhteentörmäykseen. Sanan kulttuuri merkitys on varsin epämääräinen, koska se pitää niin paljon asioita sisällään.

Lähestytään asiaa esimerkin kautta:

Sininen on kaunein väri.” – ”Eipäs, kun punainen.” Kyseessä on mielipide-ero.

On rakennettava uusi rautatie.” – ”Eipäs, kun moottoritie.” Kyseessä on poliittinen ero.

Tärkein perusarvo on tasa-arvoisuus.” – ”Eipäs, kun vapaus.” Kyseessä on ideologinen ero.

Jeesus on Jumalan poika.” – ”Eipäs, kun vain eräs profeetta.” Kyseessä on uskonnollinen ero.

Ostakaa S-marketista.” – ”Eipäs, kun K-marketista.” Kyseessä on taloudellisten intressien ero.

Meidän tulee saada päättää.” – ”Eipäs, kun meidän.” Kyseessä on valtaintressien ero.

Sisällä ei pidetä hattua.” – ”Eipäs, kun pidetään.” Kyseessä on tapakulttuurien ero.

Saunassa käytetään vastaa.” – ”Eipäs, kun vihtaa.” Kyseessä on kielellinen ero.

Kulttuurillisissa eroissa voi olla kyse näistä kaikista. Ne kaikki voivat aiheuttaa niinkin suuria kiistoja, että syttyy sotia. Jos mitään tuollaisia eroja ei olisi, ei olisi myöskään kiistoja. Kumpaakaan maailmansotaa ei olisi syttynyt, jos kaikki olisivat olleet kaikesta yhtä mieltä.

Enhän minä tietenkään halua, että kaikki olisivat kaikin puolin samanlaisia. Sopiva määrä kiistoja tekee elämästä elämisen arvoista. On kuitenkin huolehdittava siitä, ettei äärimmäisyyksiin mennä. Hamuamalla kaikkia tuollaisia eroja samalle paikalliselle tasolle saadaan paljon enemmän murhetta kuin iloa aikaan, kuten aina ennenkin historiassa.

Neuvostoliiton romahtaminen oli Länsi-Euroopan kannalta katastrofi. Jos täkäläiset utopistit eivät olisi menettäneet kommunismiaan, heidän ei olisi tarvinnut korvata sitä monikultturismilla. Eräs hyvin perustavanlaatuinen ero näillä ideologioilla on: kommunismi tuhoaa vain talouden ja jättää yhteiskunnan rempalleen; monikultturismi lisäksi juurtuu aloilleen kuin sitkein rikkaruoho. Itä-Eurooppa on nyt päässyt eroon kommunismista ja monin paikoin siellä menee oikein hyvin: politiikan muutos korjasi tilanteen. Sen sijaan, jos länsimaat nyt hukuttavat itsensä monikulttuuriin ja äkkiä huomaavatkin, ettei tilanne olekaan mukava, mitään ei ole enää tehtävissä. Monikulttuurisuus on ja pysyy, vaikka politiikkaa kuinka muutettaisiin. Tilannetta ei saa korjattua kuin kenties kansallissosialistien konsteilla, mutta kukapa niitä enää haluaisi käyttää?

Loppuun tarjoan muutaman linkin sellaisiin asioihin, jotka hieman valottavat arkea poliitikkojemme valitsemassa uudessa utopiassa:

Radio Netherlands Worldwide 18.3.2011: Diversity leads to a drop in trust.


Yle 10.9.2012: Koulushoppaus yleistynyt.






Varoitan vielä siitä, että mikäli et pidä noita asioita rikkauksina ja voimavaroina, sinulla on suuri riski tulla leimatuksi suvaitsemattomaksi ja rasistiseksi ihmishylyksi.

3 kommenttia:

  1. Tuosta kommunismin toimivuudesta. Mielestäni sen toimivuudessa on yksi hyvin suuri puute: siinä ratkaistaan väärää ongelmaa.

    Tunnetun yleistyksen mukaanhan Marx törmäsi hinnoittelun ongelmaan ja valtaparadigmana oli työnarvoteoria, joka ei voinut pitää paikkaansa.

    Uusklassinen ratkaisuhan on helppo, kun on niukkuuden käsite käytettävissä. Työntekijä myy työvoimaansa, 1800-luvulla hyvin geneeristä hyödykettä, mutta valmistaa spesifejä ja kalliimpia tuotteita, joita palkalla saa inhimillisesti katsoen "liian vähän".

    Marx kuitenkin operoi ilman oivallusta niukkuudesta, ja tulkitsi, että lisäarvo on juridisesti luotu korkotuotto tuotantovälineiden omistusoikeudesta. Vastaavasti kuin keskiajalla erilaiset maanomistusmuodot. Mikäli tämä olisi oikea ongelma, olisi sosialisointi siihen ratkaisu. Historian valossa taas oikea ratkaisu on ollut työntekijöitten neuvotteluaseman vahvistaminen.

    Mietin missä suunnitelmataloutta voisi tarvita, ja päädyin kansakuntaan, jonka tulot riippuvat yhteisomistuksessa olevien hyödykkeiden hyödyntämisestä. Kuten siis laidunmaa tai kalavedet.

    Mikäli toimijoita on paljon, johtaa peliteoriasta tuttu "tragedy of the commons" näiden resurssien ryöstöviljelyyn. Tällöin optimointiongelman siirtäminen julkiselle vallalle ja jakaminen kiintiöiksi voisi optimoida kansakunnan pitkän ajan tulot. Sosialismia pitäisi siis kokeilla esimerkiksi Somaliassa.

    (Väliin pieni hedelmätön jeremiadi. Yliopiston kuppilassa 90-luvun puolivälissä kuulin naapuripöydässä kahden valtsikalaisen valittavan, miten hankala Marxin perusajatus on. Kun kirja oli auki, se oli jotenkin käsillä, mutta sen suljettuaan idea oli kuulemma täyttä hepreaa. Tuolloin ihmettelin, mihin hel...tiin tarvitsemme tuollaisia valtiotieteilijöitä. Nyt sekin sitten on paljastunut, virkamiehiksi ja sivistyneistön jäseniksi. Suomi taitaa olla maa, jossa on tietäväisimmät idiootit ja hölmöin älymystö. Perusteina PISA ja arkikokemus.)

    Multikultista ei sinänsä lisättävää. Meillä olisi mahdollisuus vielä keskeyttää tuo peruuttamattomia muutoksia tuova prosessi, ainakin teoriassa.

    Lopuksi kehottaisin, ettet näkisi historiaa niin yksiulotteisena. Euroopan efektiivinen valtiomäärä on aaltoillut suurestikin, ja on ollut, osin edelleenkin, kestäviä kulttuuri-indifferenttejä epäsuvereeneja toimijoita (keisarikunta, katolinen kirkko) tai "monikulttuurisia kansallisvaltioita" kuten Yhdistynyt Kuningaskunta. Varmaan pitää lisätä vielä Espanja ja Italia (jälkimmäinen ei kielen, vaan mentaalisen kulttuurin jakamana maana).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toki mikään yhteiskuntateoria taida olla täydellinen. Sillä, että 1800-luvulla kommunismi olisi "toiminut", tarkoitin siihen pyrkivän yhteiskunnan menestyvän jossain määrin; kuten Neuvostoliitto menestyi 1930-luvun alussa, koska vaikka päämäärä oli absurdi, käytännön toimenpiteet sattuivat olemaan siinä tilanteessa vaihtoehtojen paremmasta päästä.

      Useat eri kulttuurit voivat elellä sovussa rinnakkain, mutta jonkinlaisia rajoja on oltava. Silloinkin juuri kulttuurillinen välinpitämättömyys on valttia (minkä ei voisi kuvitella liittyvän moderniin monikulttuurisuuteen). Esimerkiksi Turkin hallitsema Balkan oli hämmästyttävän rauhallinen ja hyvinvoiva. Sekin tosin taisi perustua väkivallan pelolle, koska heti Turkin heikennyttyä kansojen ja uskontojen riidat leimahtivat. Sama asia taisi vallita Britanniassa siihen asti, että keltit saatiin integroitua käytännössä englantilaisiksi ja siten eliminoitua separatismin vaara.

      Poista
  2. Kyllä esimerkiksi Kroatia 90-luvulla ja Puola toisen maailmansodan aikana muuttuivat monikulttuurisesta yhteiskunnasta kansallisvaltioksi. Väestönsiirroin, rajamuutoksin, kansanmurhin jne. Joten ei monikultturismikaan ole aivan peruttamaton. Peruttaminen on vaan aika hankalaa ja surullista hommaa.

    Kommunismi on tosiaankin ajoittain onnistunut. Parhaiten ehkä hutteriitti-kirkon piirissä.

    VastaaPoista