Monet
suomalaiset maahanmuuttokriitikot ovat sitä mieltä, että työperäistä
maahanmuuttoa on syytä hillitä niin kauan kuin täällä on työttömiä omastakin
takaa. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Suomen on väistämättä saatava
ulkomailta työvoimaa, koska muuten tulee työvoimapulaa ainakin joillekin aloille. Minun näkemykseni sijoittuu näiden näkemysten väliin, koska molemmat
ovat suorastaan irvokkaita.
Vierastan
ajatusta, että työpaikkoja tulisi kiintiöidä maan omille kansalaisille,
etenkään yksityisen sektorin työpaikkoja. Kannatan vain vaikutukseltaan
haitallisten ulkomaalaisten pitämistä ulkona. Jos joku tänne haluaa tulla
tekemään työtä tai pyörittämään yritystoimintaa, koen olevani voimaton sitä
vastustamaan, ellei sillä ole mitään vahingollisia oheisvaikutuksia.
Mutta
monella tapaa ihmeellisempi vaatimus on houkutella tänne ulkomaalaisia.
Argumentti, että linja-autot pysähtyvät ja paikat jäävät siivoamatta, on käsittämättömän
nynny. Tämän maan sadoista tuhansista työttömistä tai vajaatyöllistetyistä
löytyy mahtavasti potentiaalia hoitaa noita tuollaisia tehtäviä, joita tekemään
liberaalit tuntuvat haluavan ulkomaalaisia omaksi, uudeksi proletariaatikseen.
Ajatus, että suomalainen ei suostu ajamaan linja-autoa ja että asialle ei edes
voi tehdä mitään, on naiiviudessaan sanoin kuvaamaton.
Jos
yhteiskuntamme pohjasakka on saatu vakuuttumaan siitä, että on olemassa töitä,
jotka eivät heidän arvolleen sovi, on tuo vakuuttuneisuus murskattava mitä
pikimmin. Työttömät humanistimaisterit, jotka äänestävät Vasemmistoliittoa
toivoen sen pystyvän komentotaloudellaan järjestämään heille arvonsa mukaista
työtä, olisi pakotettava niihin töihin, joissa tekijöistä on pulaa. Nälkä motivoi
ihmeen tehokkaasti. Jos kaikki sosiaalituet evättäisiin ihmisiltä, jotka eivät
suostu ottamaan vähän kehnompaa työtä vastaan, olisi heillä vaihtoehtoina
nöyrtyminen tai nälkäkuolema. Koska uppiniskaisimmista tyhjäntoimittajista
eroon pääseminen olisi kaikin puolin hyvä asia, olisivat molemmat vaihtoehdot
voittoja.
Euroopassa
koulutuspolitiikka on ollut hunningolla suunnilleen toisesta maailmansodasta
lähtien. Jotkut valopäät keksivät, että kouluttamalla vähintään kaksi
kolmasosaa väestöstä ylioppilaiksi saadaan vähintään kaksi kolmasosaa väestöstä
nostettua pois alaluokasta. Tämän keksinnön tuloksena oikeista ammattiosaajista
on kroonista pulaa ja akateemiset tutkinnot ovat kokeneet jättiläismäisen
inflaation. Tänä päivänä tohtoria arvostetaan suunnilleen yhtä paljon kuin
ylioppilasta sata vuotta sitten. Tuloksena on sitten tällaista: artikkelissa
joutavia opiskellut espanjalainen maisteri-tuplakandidaatti marisee, että
joutuu siivoamaan vessoja.
Mitäs
meni yliopistoon? Jos hän olisi kouluttautunut kirvesmieheksi, hänellä olisi
epäilemättä ollut jo pitkään varaa työllistää akateemisia kavereitaan
kotivessansa siivoojina. Mutta eihän syy yksin ole hänen: yhteiskunta on
vastuussa siitä, että yliopistoissa koulutetaan enemmän väkeä kuin mihin on
tarvetta.
Mutta
mikä on ihmeellisintä: kukaan vallanpitäjä ei tunnu haluavan tehdä näille
epäkohdille mitään. Jos jollekin asialle ei tehdä mitään, on kai pääteltävä,
että asia on päättäjien mielestä kunnossa. Ihan väkisinkin tässä alkaa epäillä,
että sosialistit, jotka ylikouluttavasta politiikasta pääosin ovat vastuussa,
ovat luoneet näin mädän systeemin, että saisivat siitä tekosyyn ulkomaisen
proletariaatin maahantuomiseksi. Tästä proletariaatista he sitten saavat uuden
äänestäjäkunnan, kun omalta kansalta ei enää tukea entiseen malliin tule.
Puheissa
työvoimapulasta on naurettavaa sekin, että jo usean vuosikymmenen ajan tuota kauheaa
mörköä on odotettu muutaman vuoden päähän, mutta aina se on lykkäytynyt
vähintään yhtä nopeasti. Tuottavuuden kasvu, joka Suomessakin on ollut tuttu
ilmiö jo 1800-luvulta lähtien, tuntuu edelleen tulevan yllätyksenä
päättäjillemme. Tuoreen uutisen mukaan Yhdysvalloissa robotit voisivat lopettaa
tarpeen puolelta työpaikoista. Koska samat luonnonlait ne täälläkin vaikuttavat,
tuskin voi pitää utopistisena tuottavuuden kasvun edes jonkinmoista jatkumista
tulevaisuudessa, minkä vuoksi työvoimapula tulee jatkossakin lykkääntymään.
Syyrian
ajankohtaisen kriisin tiimoilta olemme kuulleet, että suomalaisilla on
velvollisuus auttaa hädänalaisia, esimerkiksi koska täältä lähti sotalapsia
Ruotsiin seitsemänkymmentä vuotta sitten. En tässä tekstissä jää ihmettelemään
sitä, kuinka eräiden suomalaisten velka ruotsalaisille muuttuu kaikkien
nykyistenkin suomalaisten auttamisvelvollisuudeksi syyrialaisille, siitä asiasta olen kirjoittanut aiemmin täällä ja täällä. Tässä tekstissä ihmettelen sitä, kuinka
keskenään selkeästi ristiriitaiset linjaukset esiintyvät samoissa ihmisissä.
Yllä
linkitetyssä videossa Suomen Punaisen Ristin edustaja puolustelee syyrialaisten
vastaanottamista tänne pakolaisiksi myös sillä, että monet syyrialaiset ovat
korkeasti koulutettuja ja että heistä sen vuoksi voisi olla hyötyä Suomen
kansantaloudelle, jonka vakaasti uskotaan olevan työvoimapulan partaalla.
Ajatuksessa sinänsä ei ole mitään hassua. Tietenkin Suomi voisi paremmin, jos
kaikki maailman korkeasti koulutetut, älykkäät ja ahkerat muuttaisivat tänne.
Mutta onko tällainen itsekkyys koskaan ollut Suomen politiikan
tausta-ajatuksena?
Kun
kehitysapua ehdotetaan leikattavaksi, harva liberaali tai vasemmistolainen
vaivautuu edes kertomaan, miksi Suomen jatkuvasti velkaantuvien kansalaisten on
vuodesta toiseen annettava rahaa menoihin, joista heille itselleen ei ole
hyötyä. Kehitysapu on aksiooma, jota ei tarvitse perustella. Aksiooman
kyseenalaistaminen on ties mitä populismia ja perussuomalaisuutta, jotka ovat
heti seuraavina itse paholaisesta. Kansainvälinen solidaarisuus on meistä
jokaisen velvollisuus, näin sanotaan. Auttamalla kehitysmaita hyödymme itsekin.
Kuinka
solidaarista sitten on se, että Suomi sallii, jopa houkuttelee, ulkomaalaisia
osaajia tänne, tuottamaan vaurautta juuri tälle kansantaloudelle? Kehitysmaat
eivät hyödy kehitysavusta mitenkään, jos siellä ei ole ketään, joka niillä
rahoilla osaisi tehdä mitään. Jos Ugandaan rakennetaan kehitysavulla sairaala
ja ensimmäisenä tilipäivänä sen lääkärit pakkaavat laukkunsa ja lentävät
Suomeen, onko kaikki mennyt suunnitelmien mukaan?
Luulevatko
työperäisen maahanmuuton ja kansainvälisen solidaarisuuden samanaikaiset kannattajat,
että jossakin on olemassa maa, jossa on osaavia ja työhaluisia ihmisiä niin
paljon, että siitä riittää kaikille muillekin? Jossa tällaisia ihmisiä tulee
jatkuvasti koulutusjärjestelmästä ulos ilman pelkoa siitä, että
koulutusjärjestelmää muutetaan yhteiskunnan tarpeisiin vastaavaksi? Sellaista
maata ei ole. Jokainen maa tällä planeetalla haluaa osaajia. Jos Suomen valtion
lähtökohta on se, että muilta mailta vieminen on oikein, tulisi puheet
kansainvälisestä solidaarisuudesta rehellisyyden vuoksi hylätä. Nämä kaksi
asiaa ovat yhteen sovittamattomia.
Tietenkin
on ihan mahdollista, että rehellisyyttä ei tässä kuviossa ole ollenkaan. Ehkä
suunnitelma nimenomaan onkin syytää ulkomaille rahaa, jolla koulutetaan väestöä
vähäisillä kustannuksilla, ja sitten houkutellaan heidät tänne. Tämä voisi
liittyä kolikon kääntöpuolena omaan epätasapainoiseen koulutuspolitiikkaamme ja
varhain kuvailemaani sinipunaiseen epäpyhään allianssiin: raharikkaat saavat
halvalla halpaa työvoimaa vankistamaan omaa vaurauttaan, sosialistit puolestaan
saavat tulokkaista uutta uskollista äänestäjäkuntaa, jonka turvin he pysyvät vallassa
ja järjestävät toisilleen hyväpalkkaisia mutta hyödyttömiä virkoja.
Toinen
käsittämätön paradoksi liittyy keskimääräisen kansainvälisen solidaarisuuden
saarnaajan ekologiseen valveutuneisuuteen. Maapallo olisi pelastettava
ihmisiltä, jotka saastuttavat, pyrkivät yhä suurempiin materiaalisiin
rikkauksiin ja lisääntyvät kuin kärpäset. Ikään kuin tämä asia olisi jotenkin
sovitettavissa siihen, että kolmannen maailman useilla miljardeilla köyhillä koetaan
olevan oikeus saavuttaa jälkiteollisten maiden elintaso – ja meillä
velvollisuus auttaa heitä siinä.
Afrikassa
on tällä hetkellä runsaat miljardi asukasta. Suurelta osin johtuen länsimaiden
sinne pumppaamasta kehitysavusta on tuo väkiluku nousemassa vuosisadan puoliväliin mennessä yli kaksinkertaiseksi. Paitsi, että niin ripeä
väestönkasvu tulee tekemään kaikista kehityssuunnitelmista mahdottomia, tulee
sillä olemaan kammottava vaikutus ympäristölle.
Eduskuntavaalien
2011 alla eräässä vaalipaneelissa kysyin Vihreiden ehdokkaalta Emma Karilta kysymyksen, joka meni
jokseenkin seuraavasti: ”Miten vihreät selittävät meille ilmastonmuutoksesta
huolestuneille sen, että teidän puolueenne ajaa maahanmuuttopolitiikkaa, jossa
etelän kehitysmaista tänne pohjoiseen muuttaminen on täysin vapaata, vaikka
täällä pohjoisessa eläminen on ilmastoa paljon kuormittavampaa?” Emma Karin
epäselvän vastauksen pääkohta oli mielestäni seuraava: ”Emme me voi laittaa
ihmisille hintalappuja otsaan.” Eli vaikka he täällä kuormittaisivat luontoa
enemmän, muuttoliikkeeseen ei saa puuttua.
Vihreä
liike syntyi vastalauseeksi paheneville ympäristöongelmille. Liikettä seurannut
puolue on jättänyt ympäristöteeman puheiden tasolle, kun taas vallitsevaksi
arvoksi on noussut äärimmäinen humanismi. Afrikan ekologisesti tuhoisalla
väestöräjähdyksellä ei ole mitään tarvetta loppua, jos väestöpaineella on
olemassa paineventtiili, muu maailma.
Muutama
päivä sitten tiedotusvälineet kertoivat, että Afrikasta Eurooppaan matkannut
siirtolaisia kuljettanut alus joutui pulaan ja kuolonuhreja kertyi runsaasti.
Oikeasti, en käsitä niitä ihmisiä, jotka pitävät tätä jonain tragediana.
Omaisten murheen tietenkin ymmärrän, mutta muut. Nämä kuolleet olivat juuri
Afrikan liikaväestöä, eikä heille olisi ollut mitään roolia eurooppalaisissa
yhteiskunnissa. En koe olevani etäisestikään paha ihminen, kun ajattelen, että
tällaisten ihmisten kuoleminen on kokonaisuutena oikein hyvä asia.
Mutta
mikä jutussa tärkeää on, se on se, että eurooppalaiset pitävät ongelmana juuri
kuolonuhreja, eivät sitä mahdollisuutta, että liikaväestöä siirtyy Afrikasta
pois. Tällaisia asioita tapahtuu tuon tuostakin. Jos Italia olisi heti
ensimmäisen vastaavan laivan lähestyessä ottanut linjakseen, että laivat
pommitetaan atomeiksi, pian yhtäkään laivaa ei olisi lähtenyt, ja kuolonuhrien
määrä olisi jäänyt vähäisemmäksi. Tulemme näkemään humanistien kyynelehtivän
tällaisten tapausten vuoksi tulevaisuudessakin, koska kenelläkään ei ole halua
tai rohkeutta juuria itse ongelmaa: Afrikan maiden mahdollisuutta purkaa
väestöpaine ulkopuolelle. Vasta, kun Afrikasta loppuvat resurssit, loppuu myös
tuhoisa väestöräjähdys. Tämä on fakta, joka ei nyyhkyttämällä tai pöyristymällä
muutu miksikään.
Afrikkalaisen
saa helposti pois Afrikasta, mutta Afrikkaa ei yhtä helposti saa pois
afrikkalaisesta. Kaikissa länsimaissa, joihin on asettunut suuria määriä
afrikkalaisia maahanmuuttajia, ihmeellisesti Afrikasta muistuttava meininki on
seurannut mukana. Tätä ilmiötä olivat viimekeväiset mellakat Ruotsin Husbyssä.
Samoin sitä oli Detroitin ajautuminen konkurssiin. Vaikka suurin osa
Yhdysvaltain afrikkalaisista yhteisöistä on vanhempia kuin suurin osa
sikäläisistä eurooppalaisista yhteisöistä, vieläkään Afrikkaa ei ole saatu
juurittua pois, ei lähellekään.
Pahoin
pelkään, että elämme afrikkalaisen imperialismin vuosisataa. Kun sata vuotta
sitten länsimaisessa imperialismissa siirtyivät lähinnä tavarat, ajatukset ja
keksinnöt, nyt siirtyvät myös ihmiset. Ja ihmisten mukana siirtyvät ihmisten
ongelmat. Jos se väestöräjähdys, joka Afrikkaa vaivaa, siirtyy niihinkin
maanosiin, joista se on jo ajoissa saatu pysäytettyä, voimme huoletta pitää
itseämme tuhoon tuomittuina.
Ne työt joiden tekijöistä tosiasiassa on pulaa ovat sellaisia jotka vaativat jonkin koulutuksen. Paskahuussin siivoojat pysyvät tilastoissa vain siksi koska vaihtuvuus on suuri. Humanistimaisteri ei ole etusijalla siivoojaa palkattaessa koska humanistimaisterilla on paperit joilla hän siirtyy parempiin hommiin heti kun tärppää. Lisäksi jotkut eivät halua palkata itseä fiksumpaa tai sivistyneempää. Humanistivasurit harvoin ovat kuvaamasi kaltaisia radikaaleja, varsinkaan enää valmistumisiässä. Ideologiset työnvälttelijät ovat pikemminkin kouluttamatonta epäpoliittista alaluokkaa tai sitten tällaisia haaveita elätteleviä henkilöitä: http://sylvi.fi/2013/09/kymmenen-tuopin-haastattelu-miki-liukkonen/
VastaaPoistaMonikulttuurisuuden ja maahanmuuton ihailu sen sijaan on humanistien keskuudessa yhä voimissaan ja usein älyllisen keskustelun ulkopuolella.
Vihreät tinkivät ympäristöarvoista aina monikulttuurisuuden hyväksi. Toissa kuntavaalien aikaan Vihreiden Helsingin vaalimainoksessa leikeltiin halal-lihaa kebabia varten. Kyseessä lienee tietoinen provokaatio ja lihanleikkaajat ja kasvisruokapäivän ajajat ovat mahdollisesti olleet eri henkilöitä. Silti hyvin kuvaavaa.