Päädyin
kerran veljeni kehotuksesta katsomaan uudestaan Muumilaakson tarinoita -sarjan. Näin aikuisiällä sitäkin
tarkastelee ihan toisella tavalla; nyt saattaa ymmärtää, mitä käsikirjoittajat
ovat kenties halunneet opettaa lapsille tarinan kautta. Ja kuinka ollakaan,
havaitsin sarjan todella muukalaiskammoiseksi ja taantumukselliseksi.
Ihmettelen, etteivät vallanpitäjämme, jotka yleensä osaavat kantaa huolta
oikeista asioista, ole hoksanneet kieltää sarjan näyttämistä lapsille sen
sijaan, että he kovasti yrittävät selvittää sellaisia toissijaisia asioita kuin
talouslamoja.
Suomi
1980-luvulla ei ollut monikulttuurinen, aivan kuten Muumilaakso ei ole. Ja
toisin kuin täällä tosielämässä, Muumilaaksossa tiedetään sen tavoittelemisen
olevan typerää (vaikka voisi luulla, että juuri sadussa se jollain ihmeellä
saataisiin muutettua rikkaudeksi). Itse asiassa Muumilaakson harvat asukkaat
muodostavat eräänlaisia alakulttuurejaan, joiden törmäykset selittävät
suurimman osan laakson idylliä rikkovista eripuraisuuksista.
Muumit
ovat väsähtäneitä boheemeja, jotka toisaalta kaipaavat seikkailua ja
jännitystä, mutta jotka kuitenkin ovat liiaksi ihastuneet porvarillisen elämän
mukavuuksiin. Vilijonkka taas on puhdasverinen porvari, joka rakastaa
siisteyttä ja muodollisuuksia. Perheiden välillä on jatkuvia erimielisyyksiä,
joiden vuoksi mitään oikeita ystävyyssuhteita ei siinä ole.
Mymmelin
suurperhe edustaa vapaata kasvatusta, eikä jälki ole sen parempaa kuin
tosielämässäkään. Lapsikatras on villi ja kuriton ja aiheuttaa katastrofeja
missä hyvänsä. Perheen pieninkin eli Myy on yksin riittävä vaivan ja vastuksen
lähde.
Haisuli
on laakson ainoa asukas, jonka mikrokulttuuri on aivan sovittamattomissa muiden
kanssa: hän on rikollinen eikä edes pidä sitä pahana asiana. Nipsu taas on kai
jonkinlainen surullinen esimerkki sosialidemokratian sivuvaikutuksista:
maalliselle mammonalle perso tyyppi, joka on kuitenkin niin laiska, ettei
viitsi tehdä juuri mitään saadakseen sitä; hän peräti antaa Muumimamman hyysätä
häntä kuin lemmikkieläintä, vaikka on vain perheen pojan ystävä.
Ja
entä sukupuoliroolit sitten? Muumimamma tekee yksin kaikki kotityöt, eikä
ilmeisesti ole koskaan saanut niihin apua muilta, koska nämä eivät osaa
lainkaan hoitaa asioita yksin, eivät edes teoriassa, kun Muumimamma kerran
lähtee matkalle. Ja hän on osaansa tyytyväinen! On siinä hyvä esimerkki
tyttölapsille, joista tulisi kasvaa ankaria feministejä!
Kun
Muumilaaksosta etsittiin kultaa, Muumit halusivat kaikin keinoin estää kullan
löytymisen. Ja sama juttu, kun kuumaa lähdettä etsittiin. Mutta ei Muumeja
suinkaan hirvittänyt ajatus kaikista ympäristöongelmista. Omaan mieleeni
piirtyi kammottava kuva, jossa Muumilaakson maaperä revittiin irti
peruskalliosta, kulta poimittiin talteen ja kuona jätettiin Yksinäisten vuorten
rinteille. Entiseen laaksoon jäi vain kemikaaleja pursuavia jätteitä, eikä
idylli palaisi ennen seuraavan jääkauden jälkeistä aikaa.
Mutta
ei. Tuo ei ollut Muumien syy vastustaa kultakaivosta tai kuuman lähteen luokse
perustettavaa suurhotellia. He kauhistuivat ajatusta, että laaksoon tulisi
paljon muukalaisia! Ja kun laakso kerran täyttyi maisemamaalareista, Muumipappa
maksoi heille, että he lähtisivät pois! Ja sarjakuvassa, jossa Muumilaaksoon
rakennettiin rautatietä, Muumit päättivät sabotoida sen, jotta laaksoon ei
tulisi ulkopuolisia.
Muumit
tunnetusti rakastavat vieraita: he ottavat kenet tahansa, jopa Haisulin,
ilomielin vieraakseen. Mutta hekin vähäisellä kokemuksellaan muusta maailmasta
ymmärtävät, että rajansa kaikella, myös maahanmuutolla. He tietävät, että
Muumilaakso on paras paikka maailmassa, ja ymmärtävät, että sen parhaimmuus
katoaa, jos ulkomaailma tunkeutuu sisälle. Mikähän siinä on, että harmillisen
harvat suomalaiset poliitikot ymmärtävät tämän asian?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti