Kielivapaudesta ja muustakin

Eduskunta saa pian käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen koskien pakollisen ruotsin kielen opetuksen lopettamista kaikilla kouluasteilla tässä maassa. Aloite sai puolessa vuodessa kasaan 61 621 nimeä, joista minun nimeni on alusta laskien noin kahdessadas, sillä kävin antamassa aloitteelle tukeni verkossa jo samana aamuna, jona nimien keräys aloitettiin. En vihaa ruotsin kieltä, suomenruotsalaisia tai ruotsalaisia (valtiollisesta Ruotsista sen politiikan vuoksi sen sijaan en ole varma), vaan kannatan yksilönvapautta ohi holhouksen tällaisissa asioissa, joissa yksilönvapaus ei voi johtaa mihinkään vaaralliseen tai hallitsemattomaan kehitykseen.

Oikein ansiokkaan kokoelman pakkoruotsin puolesta-argumenteista ja niiden vasta-argumenteista on koonnut suosikkipoliitikkoni Sampo Terho, joka on myös yksi kansalaisaloitteen puuhamiehistä. Epäilemättä hänen listaansa on käytetty myös kansalaisaloitteen perusteluissa. Vaikka aloitetta kannatankin ja Terhoa arvostankin yli muiden poliitikkojen, takerrun tässä tekstissä yhteen hänen kokoamistaan vasta-argumenteista:

”2. Onhan kouluissa muitakin pakollisia aineita kuten matematiikka ja biologia, miksei siis myös ruotsi – Tällaiset universaalit aineet ovat tarpeellisia kaikille ja kaikkialla maailmassa, eli niille on selkeät yleishyödylliset perusteet, jotka ruotsilta puuttuvat. Yhtäkään niistä ei toisin sanoen tarvitse perustella sillä, ”että onhan muitakin pakollisia aineita, siksi myös tätä opiskellaan”, jossa ei perusteluna ole mitään asiallista sisältöä.”

”Universaalius” ja ”yleishyödyllisyys” ovat monella tapaa liioittelua minkä tahansa asian kohdalla, koska ihmiset ja heidän tarpeensa vaihtelevat niin paljon – samoin kuin opetuksen sisältö. Juuri tämän takia vastustan kansalaisaloitteen kohtaa: kielivapaus kaikilla kouluasteilla.

Minusta ruotsin kieltä olisi perusteltua opettaa kaikille peruskoulussa, eikä sitä mielestäni voi kumota sanomalla, että ruotsi ei ole samalla tavalla ”universaali” ja ”yleishyödyllinen” kuin monet muut aineet. Muistan, että peruskoulussa opetettiin sellaisia asioita kuin Pohjanmaan jokia järjestyksessä, Kaarle Suuren pojanpoikien nimiä, löylykauhan valmistamista ja rock-musiikin kehitysvaiheita. Pidän näitä kaikkia asioita ihmisen tarpeiden kannalta paljon marginaalisempina kuin ruotsin kieltä. Suomessa ruotsin kieli on perusteltu osa yleissivistystä ja koska peruskoulun tarkoitus on tarjota koko kansalle yleissivistys, on ruotsin kieltä hyvä opettaa peruskoulussa edes muutaman vuoden ajan. Jos joku ottaisi asiakseen karsia peruskoulusta pois kaiken, josta ”ei ole mitään yleistä, universaalia hyötyä”, paljoakaan ei jäisi jäljelle.

Lukiossa opiskelin ruotsin lisäksi muutamaa muutakin ainetta, jotka olisin mielihyvin pudottanut pois omasta lukujärjestyksestäni. Sitä en näin jälkeenpäinkään ymmärrä. Lukio kuitenkin on vapaaehtoinen kouluaste. Jos jotkut tiedot ja taidot ovat niin olennaisia Suomen kansalaisen kannalta, että niitä on perusteltua opettaa pakollisina lukiossa, miksi lukio ei ole osa peruskoulua ja siten pakollinen kaikille? Jos nämä tiedot ja taidot taas eivät ole olennaisia Suomen kansalaisen kannalta, miksi ne ovat pakollisia vapaaehtoisella kouluasteella?

Minusta olisi hyvä, jos Suomen koululaitosta kehitettäisiin enemmän yksilönvapautta ja erikoistumista tukevaan suuntaan. Minulla oli onni opiskella peruskoulun kolme viimeistä vuottani luokalla, jonka opetusta painotettiin viestintään ja ilmaisutaitoon. Samassa koulussa oli myös matematiikkaan ja luonnontieteisiin painottunut luokka, jolle pyrin toissijaisesti. Vanhemman polven ihmiset, jotka kuulivat tästä järjestelystä, hämmästelivät asiaa. He olivat käyneet koulunsa aikana, jolloin yli kaiken tunnuttiin arvostavan sitä, että kaikki, niin työväestön kuin porvaristonkin lapset, käyvät täysin samanlaisen koulun ja saavat täysin samanlaiset edellytykset menestyä elämässään. He kai näkivät erikoisluokkajärjestelmän jonkinlaisena paluuna aristokratiaan (ja ehkä näkemystä tuki isoveljeni lausuma vitsi, kun hän aikanaan pääsi matemaattis-luonnontieteelliselle luokalle: ”Noblesse oblige!”).

Vaikka arvostankin kansallista koheesiota ja vastustan monikulttuurisuutta vaarallisena, hajottavana ja tuhoavana elementtinä missä tahansa yhteiskunnassa, tasapäisyyttä en koe tavoittelun arvoiseksi. Yläasteeni tavallisilla luokilla olleille oppilaille ei ollut mitään haittaa siitä, että minä sain erikoistuneempaa opetusta. Minä sen sijaan hyödyin siitä, että en joutunut olemaan tavallisella luokalla, jolla koulurauha ja opiskelumotivaatio olivat havaintoni mukaan heikommalla tolalla kuin omallani. En esimerkiksi usko, että minun läsnäoloni olisi parantanut kenenkään muun koulurauhaa tai motivaatiota. Olisi todennäköisemmin tapahtunut kuten aiemmin ala-asteella ja myöhemmin armeijassa: seura teki kaltaisekseen.

Pienillä paikkakunnilla erikoisluokkien järjestäminen tietenkin olisi haastavampaa, mutta suurissa kaupungeissa olisi varmasti mahdollista järjestää erikoisluokkia myös kuvataiteeseen, musiikkiin, liikuntaan, historiaan – sekä kieliin. Kiistaton haitta pakkoruotsissa on se, että samaan luokkaan pakotetaan opiskelemaan niin hyvät ja innostuneet, minun kaltaiseni heikot kielipäät kuin myös kerta kaikkiaan uppiniskaiset tyypit, jotka protestoivat pakkoruotsia vastaan.

Erikoisluokilla, joilta sitten jatkettaisiin nykyistä vapaampaan lukioon opiskelemaan vain itse kunkin mielestä kiinnostavia aineita, olisi varmasti positiivinen vaikutus myös opintojen lyhentämiseen ja työurien pidentämiseen. Myös välivuodet ynnä muut saattaisivat jäädä vähäisemmiksi, jos lapsia ja nuoria ohjattaisiin jo peruskouluiästä asti hakeutumaan sellaisten asioiden pariin, jotka sopivat ja kiinnostavat. Tämä tietenkin saattaa johtaa luokkayhteiskunnan uuteen vahvistumiseen, mutta positiivisella tavalla, antamalla fiksumpien menestyä; aiemminhan luokkayhteiskunnasta päästiin ennemminkin alentamalla menestyviä kuin ylentämällä vähemmän menestyviä, minkä kokonaisvaikutus oli negatiivinen.

Lopuksi nostan esiin vielä yhden kuriositeetin koskien pakkoruotsikeskustelua: yksi pakkoruotsin perusteista on, että ”ruotsinkielisten palvelut on turvattava”. On minusta aika ihmeellistä, että ruotsinkielisten ei uskota pystyvän itse turvaamaan omia palvelujaan. Koska ruotsinkielisistä kuitenkin valtaosa osaa suomea paremmin kuin suomenkieliset ruotsia, heidän palvelunsa on helpompi turvata jotenkuten kuin suomenkielisten (eikä sitäkään sovi unohtaa, että Pohjanmeren takaa löytyy aika paljon ruotsintaitoisia, joita tarpeen tullen voi palkata tänne). Suomenkielisten odotetaan paitsi pystyvän turvaamaan omat palvelunsa itse, myös tarvittaessa turvaamaan ruotsinkielisten palvelut. Onko tämä kaiku jostain aristokraattisesta übermensch-ajattelusta, jota harvempi luulisi löytävänsä RKP:stä, tuosta ”liberaalista” ja ”edistyksellisestä” kansanpuolueesta?