Maamme
liberaaleja puheenvuoroja seuratessa ei voi välttyä vaikutelmalta, kuin tällä
maalla ei olisi muita ongelmia kuin lakipykäliä, jotka vaikuttavat
marginaalisella tavalla marginaalisen ihmisjoukon elämään. Turhauttavinta on
se, kuinka tätä asiaa vatkataan kaikilla mahdollisilla foorumeilla, kun taas
meihin kaikkiin vaikuttavat ja paljon suuremmat ja vakavammat asiat jäävät
vähemmälle huomiolle, vaikka minusta ne oikein huutavat saadakseen huomiota.
Silloin,
kun aloite maaliskuussa alkoi saada vyörymällä kannatusilmoituksia,
arvoliberaaleissa piireissä ilahduttiin kovasti. Seuratessani sivusta
vähäisellä kiinnostuksella tätä iloa ja innostusta herkkä filosofinnenäni
vainusi aloitteen puuhaajien toiminnassa mielenkiintoisen ja pohdinnan arvoisen
asian.
Lakialoite
tulee piakkoin eduskuntaan, joka käsittelee sen. Aloitteen puuhaajat toivovat
asian menevän läpi, ja totta puhuen se on heille ainoa sopiva ratkaisu.
Jokainen voi itse tykönään miettiä samaa asiaa kuin minä: jos aloite ei johda
vaatimiinsa lakimuutoksiin, aikovatko aloitteen puuhaajat antaa periksi? Minun
ei tarvinnut kauan miettiä asiaa. Jos aloite hylätään, he keräävät riittävän
määrän nimiä samanlaiseen aloitteeseen, jonka he antavat seuraavan eduskunnan
päätettäväksi, ainakin mikäli asia ei löydy seuraavasta hallitusohjelmasta. Ja
he perustelevat toimensa seuraavasti: ”Vaalit on käyty, kansa on puhunut, nyt
on uusi eduskunta ja uudet mandaatit, aloite voi hyvinkin mennä läpi tällä
kertaa.”
Mikäs
siinä, minähän toivoin samaa tekstissäni Valtiollisista sitoumuksista:
päätökset vanhenevat samalla kuin niiden tekijöiden mandaatit. Ongelma tässä
vain on se, että en todellakaan usko aloitteen puuhaajien kategorisesti kannattavan asioiden uutta käsittelyä siksi, että
mandaatit vanhenevat. Toisin sanoen, jos aloite meneekin tässä eduskunnassa
läpi, sen puuhaajat eivät ensi vaalikaudella vaadi uutta käsittelyä, eivät edes
hyväksyisi sellaista.
Heille
vain aloitteen hyväksyminen riittää. Jos sitä ei hyväksytä, he pakottavat
eduskunnan käsittelemään sen uudestaan vaikka kuinka monta kertaa. Jos se
hyväksytään, asia onkin jo kirjattu kallioon ja sen uusi käsitteleminen olisi
pahinta, mitä kuvitella saattaa. Tämä on taas näitä kaksoisstandardeja, joista
olen kirjoittanut kerran, kahdesti, kolmastikin. Miksi he antavat kansalle
vallan vain hyväksyä asioita? Miksi he tappion hetkellä eivät totea, että kansa
on puhunut, ja sopeudu siihen, että aina ei saa sitä, mitä haluaa? Miksi
liberaaleilla tulisi olla muita suurempi oikeus saada asioitaan läpi?
Kaipa
taustalla on typeräksi osoittamani deterministinen edistysusko. He ovat sitä
mieltä, että sukupuolineutraali avioliitto, samoin kuin kaikki heidän muutkin
ihanteensa, ovat jonkin kohtalon määräämällä tavalla joka tapauksessa
toteutumassa tulevaisuudessa, ja että he vain edistävät väistämätöntä, koska on
parempi kulkea väistämättömyyksissä eturintamassa kuin seurata vastahakoisena
perässä (kuten minäkin olen esittänyt).
Oman
arvopohjani puolesta toivon, että aloite ei mene läpi, mutta toisaalta olisin
huomattavasti huojentuneempi, jos se kuitenkin menisi. Asialla ei ole minuun
vähäisintäkään vaikutusta, eikä sukupuolineutraali avioliitto tuhoa
yhteiskuntaa yhtään sen enempää kuin se sitä pelastaakaan. Jos olisin
kansanedustaja, todennäköisesti järjestäisin itseni tämän aloitteen
äänestyksestä vaikka vessaan.
Aloite
saisi minusta mennä läpi, jotta tämä absurdit mitat saavuttanut debatti sen
ympärillä voitaisiin päättää ja siirtyä keskustelemaan jostain muusta. Minua
hirvittää ajatellakin, kuinka monta kertaa tulisin tulevina vaalikausina
kiristelemään hampaitani, jos tämä hedelmätön debatti jatkuisi ja uusia
samansisältöisiä aloitteita tunkisi säännöllisin välein eduskunnan istuntosaliin.
Yhteiskunnallinen keskustelu pitäisi minusta kohdentaa niihin suunnattomiin
taloudellisiin, ekologisiin, sosiaalisiin ja demografisiin tragedioihin, joiden
synnystä ja kehityksestä tämä blogi on paljon kiinnostuneempi. Jos ainoa tapa
saavuttaa se on hyväksyä arvoliberaaleja tyydyttäviä mutta kaikin puolin epäolennaisia
aloitteita, hinta olisi minusta paitsi siedettävä, jopa hyvä. Tulevassa
eduskuntakäsittelyssä ei näin ollen ole minulle luvassa puhdasta voittoa tai
tappiota, joten voin olla levollisin mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti