Edistyksen dystooppinen utopia

Eräs vanha ystäväni on, tai ainakin muutama vuosi sitten oli, vakuuttunut siitä, että parin vuosisadan sisällä sivilisaatio tulee saavuttamaan tilan, jossa varallisuuseroja ei ole. Hän uskoi siihen, että alati kehittyvä teknologia tulee jossain vaiheessa kehittämään tavan kierrättää luonnonvarat täydellisesti sekä niin älykkään automaation, että ihmisten ei tarvitse tehdä enää mitään. Kun koneet tuottaisivat rajattomista resursseista kaikille ihmisille ihan mitä vain, raha menettäisi merkityksensä ja vauraus muuttuisi epäajankohtaiseksi käsitteeksi.

Teoriassa tuo on luullakseni ihan mahdollista. Käytännössä sen tulee estämään se, että luonnonvarojen suhteen juoksemme umpikujaan pitkään ennen kuin niitä pystyttäisiin kierrättämään täydellisesti. Umpikuja myös merkitsisi sellaista talouslamaa, ettei automaation kehittäminen voisi millään jatkua samalla tavalla kuin tähän asti.

Tilanne, jossa aineellista vaurautta olisi käytännössä loputtomasti ja jossa sitä tuotettaisiin rasittamatta ihmisiä, muistuttaa kyllä ihmeellisesti uskonnollisia kuvauksia paratiiseista. Ideologiset utopiat tarjoavat paljon vähemmän. Kommunismikaan ei luvannut vapauttaa ihmisiä työnteosta.

Mutta olisiko ystäväni hahmottelema tilanne utopia, vai pikemminkin dystopia? Ihminen kaipaa jotain työtä säännölliseksi tekemisekseen. Mitä meille tapahtuisi, jos työt otettaisiin meiltä pois? Jotain osviittaa antavat tarinat sellaisista ihmisistä, joilla on ollut mahdollisuus pysyä hengissä, mutta ei silti mitään tekemistä.

Ranskan viimeinen vallankumousta edeltänyt kuningatar Marie Antoinette nautti paimentytön roolin leikkimisestä Versailles’n Trianon-palatsin lähellä olevassa Hameau de la Reine -idyllissä. Hänellä mahtoi olla kuolettavan tylsää. Samaan aikaan monetkin paimentytöt luultavasti leikkivät kuningatarta. Unelma varmaan oli ihastuttava, koska he eivät tienneet, millaista kuningattaren elämä oikeasti oli.

Holhoavassa hyvinvointi-Suomessa pitkäaikaistyöttömiä löytää usein kapakoista, joissa he yrittävät hukuttaa turhautumisensa pulloon. Pitkäaikaistyöttömien joukossa muidenkin päihteiden käyttö on yleisempää kuin väestössä keskimäärin. Niiden kanssa korreloi ylipaino, väkivaltarikollisuus ja mielenterveysongelmat.

Asiaa voisi miettiä uskonnollisesta näkökulmasta. Vanhan testamentin tarinan mukaan ihmiset yrittivät nousta Jumalan luokse taivaaseen rakentamalla jättiläismäisen korkean Baabelin tornin. Jumala ei siitä pitänyt, ja sekoitti ihmisten kielet, niin ettei yhteisestä rakennustyöstä tullut enää mitään.

Nykyinen edistysusko tavoittelee epäilemättä juuri sitä tilaa, minkä toteutumiseen ystäväni uskoi. Aikooko Jumala tehdä jotain estääkseen sen, että ihmiset saavuttavat paratiisin ilman Häntä? Ehkä Hänen ei tarvitse.

Edistysuskon utopia tarjoaa ihmisille rajattomasti aikaa, mutta ei juuri mitään tekemistä. Ihmiset joutuisivat käyttämään aikansa juuri kuten entisaikojen kuninkaalliset tai modernit pitkäaikaistyöttömät. Joko aikaa käytettäisiin irtautumiseen omasta itsestä, tai riettaisiin ajanvietteisiin. Kumpikin vaihtoehto vaikuttaa minusta kammottavalta.

Helppous on todella koukuttavaa. Vaikka ihmiset tietäisivät, että jonkin asian tekeminen pitemmän kautta olisi laajassa mielessä palkitsevampaa, kuitenkin mennään mielellään siitä, mistä aita on matalin. Siksi vaikuttaakin epätodennäköiseltä, että mikäli äärettömään helppouteen joskus päästään, siitä kukaan olisi valmis luopumaan, vaikka sitä kuinka paljon inhottaisiinkin. Niin dystopia juurtuisi pysyvästi aloilleen. Jumala voisi nauraa partaansa, kun maanpäällistä taivasta tavoittelevat ihmiset tulisivatkin luoneeksi ikuisen maanpäällisen helvetin.

Siitä tosin tulisi varsin epävarma järjestelmä. Kun äärettömän helppo järjestelmä saataisiin luotua, kenelläkään ei enää olisi tarvetta osata mitään. Jos sitten sattuisi tulemaan vaikkapa tietokonevirus, joka kaataisi koko systeemin, kukaan ei osaisi sitä korjata. Koska kukaan ei osaisi myöskään palata vanhoihin elinkeinoihin, valtaosa ihmisistä kuolisi nälkään.

Toisaalta sekin voisi olla parempi kuin peruuttamaton, piloille hemmotteleva helppous.