17.5.2013

Kritiikin luonne


Käsitteissä määrittelin maahanmuuttokriittisyyden seuraavasti:


Maahanmuuttokriittisyys tarkoittaa nimensä mukaisesti kriittistä suhtautumista maahanmuuttoon ja siihen liittyviin käytäntöihin. Kriittisyys tarkoittaa asioiden asettamista kontekstiinsa ja kyseenalaistamista, ei vastustamista. Samaan tapaan kuin kirjallisuuskriitikko ei vastusta kirjallisuutta, myöskään maahanmuuttokriitikko ei vastusta maahanmuuttoa. Tiedän, että erityisesti eräät vasemmistolaiset paheksuvat tätä termiä ja laittavat sen aina lainausmerkkeihin, ilmeisesti koska he uskovat tai haluavat uskoa maahanmuuttokriittisten olevan sisimmässään jotain muuta. Se heille sallittakoon, mutta käsite tällaisenakin on hyvä olla olemassa, sillä eihän maahanmuutto voi olla maailman ainoa asia, johon ei voisi suhtautua samalla kriittisellä tavalla kuin mihin tahansa muuhunkin.


Suomessa vaikuttaa nykyään poliitikkoja, jotka ainakin minusta vaikuttavat maahanmuuttokriitikkovastaisilta. Heitä ovat näkyvimmin Vasemmistoliiton nuoret aktiivit Li Andersson ja Dan Koivulaakso. Huomattavan suuren osan ajastaan he käyttävät maahanmuuttokriitikoista puhumiseen, he esimerkiksi kirjoittivat Mikael Brunilan kanssa kirjan Äärioikeisto Suomessa, jossa muun muassa monet Perussuomalaisten kansanedustajat ja valtuutetut niputetaan joukkoon, johon historiallisesti on laskettu myös Adolf Hitler, Benito Mussolini ja Francisco Franco.

Eräässä radiohaastattelussa loppuvuodesta 2012, joka valitettavasti on jo poistettu Yle Areenasta, herra Koivulaakso ilmoitti (kun ei sitä kuulijoille voinut eleillä ilmaista) sulkevansa sanan maahanmuuttokriitikko aina lainausmerkkeihin (ja tämä tapa toistuu yllä olevan linkin takana olevassa esittelyssä). En oikein ymmärrä, miksi hän tekee niin. En keksi kuin kaksi vaihtoehtoa: joko hänen mielestään maahanmuuttokriitikoiksi itseään kutsuvat ovat huijareita, tai hänen mielestään kukaan ei voi oikeasti olla kriittinen maahanmuuttoa kohtaan. Se, että joku olisi maahanmuuttoa kohtaan kriittinen ihan rehellisesti, kriittisyyden itsensä vuoksi, ei näin ollen ole vaihtoehto.

Ehkä hän on ymmärtänyt kritiikin eri tavalla kuin minä olen. Minusta kritiikki ja kriittisyys ovat puhtaasti positiivisia asioita. Mikään asia ei muutu paremmaksi ilman sen kriittistä tarkastelemista. Esimerkiksi demokratia on vain keino kuulla kritiikkiä. Demokratia ilman kritiikkiä on yhtä hyödyllinen asia kuin kansanedustaja ilman aivotoimintaa.

Yleiskielessä kritiikki on saanut negatiivisen latauksen, koska kritiikki käytännössä on negatiivisten asioiden etsimistä ja osoittamista. On kuitenkin pikkulapsen tasoista loukkaantua kritiikistä, koska kritiikin tarkoitus ei ole syyttää, vaan tehdä paremmaksi.

Tämä on kritiikkiä: ”Tuo olisi näin parempi.”

Tämä ei ole kritiikkiä: ”Tuo on huono.”

Koivulaakso tarkoittaa, että maahanmuuttokriittiset ovat vihan vallassa toimivia rasisteja, jotka vain naamioivat rasisminsa siistimpään ilmaisuun. Juuri niin kirjan esittelyssäkin väitetään.

Tarkastellaanpa tätä problematiikkaa tarkemmin. Koivulaakso ja Andersson eivät fysiikan lakien mukaan voi tietää täysin varmasti, mitä ajatuksia esimerkiksi Jussi Halla-ahon aivoissa liikkuu. On täysin mahdollista, että hän on rasisti, joka peittelee oikeita ajatuksiaan. On niin ikään mahdollista, että Koivulaakso ja Andersson ovat rasisteja, jotka peittääkseen rasisminsa esittävät poliittisesti täysin päinvastaisia, jotta totuus ei kävisi kenenkään mielessä. Mutta näitä asioitahan ei voi kukaan muu tietää kuin asianosaiset itse.

Jussi Halla-ahon ajatuksista me ulkopuoliset voimme päätellä vain siitä, mitä hän sanoo ja kirjoittaa. Tiedämme, että poliisi ja syyttäjä (ja totta kai myös vasemmistonuoremme) ovat käyneet täikammalla koko Halla-ahon blogin läpi etsiessään sieltä rasismia, josta hänet haastaa oikeuteen. Ainoa, mikä löytyi, oli juttu somalien kansallisista, ehkä suorastaan geneettisistä erityispiirteistä, mutta sekin oli provokaatio, mukaelma Kaleva-lehden vastaavaan, suomalaisia käsittelevään pääkirjoitukseen.

Tietenkin on mahdollista, että Halla-aho ajattelee somaleista oikeasti niin. Tätäkään me ulkopuoliset emme voi tietää. Halla-aho ilmaisi kyseessä olevan silkka provokaatio, joka koettelee sitä, onko samanlainen lausunto laillinen suomalaisista mutta laiton somaleista. Koska ei ole mitään näyttöä siitä, että väitteen tarkoitus olisi eri kuin mikä Halla-aho itse sen sanoi olevan, on kai näytön puutteessa ja syyttömyysoletuksen mukaan todettava, että Halla-aho ei ole rasisti, vaikka kyseinen hänen kirjoittamansa lause olikin rasistinen. (Ihan varmuuden vuoksi väännän tämän heti rautalangastakin: rasististen asioiden sanominen tai kirjoittaminen ei aina ole osoitus sanojan tai kirjoittajan rasistisuudesta; kuka tahansa voi laukoa väitteitä uskomatta niihin hetkeäkään.)

Vastaavasti, koska Halla-aho sanoo olevansa maahanmuuttokriitikko mutta ei maahanmuuttovastainen, on pakko arvella Halla-ahon suhtautuvan maahanmuuttoon nimenomaan kriittisesti, ei vastaisesti. Haluaisin tietää, mihin lähteeseen perustuvat ne lukemattomat kirjoitukset, joissa Halla-ahon rasistisuus esitetään faktana.

Maahanmuuttoon voi suhtautua neljällä tavalla: myönteisesti, välinpitämättömästi, kriittisesti ja vastaisesti. Mielestäni vain kriittinen suhtautuminen on järkevää. Välinpitämättömyys on joskus hyvä asia, mutta mielestäni poliitikko ei voi olla välinpitämätön yhteiskunnallisia ilmiöitä kohtaan, arvoja kohtaan kylläkin. Myönteisyys ja vastaisuus ovat vastakkaisia, mutta yhtä dogmaattisia ajattelutapoja, eikä niillä pitäisi olla mitään sijaa päätöksenteossa.

Katsotaanpas. Maahanmuutto koostuu ihmisistä. Ihmiset ovat karkeasti jaotellen joko hyviä tyyppejä, ihan ok -tyyppejä, huonoja tyyppejä tai aivan hirviömäisiä tyyppejä. Maahanmuuttomyönteinen toivottaa heistä jokaisen tervetulleeksi maahan. Maahanmuuttovastainen jättää kaikki rajojen ulkopuolelle. Maahanmuuttokriitikko toivottaa hyvät ja ihan ok -tyypit tervetulleiksi, mutta jättää huonot ja aivan hirviömäiset tyypit rajojen ulkopuolelle. Välinpitämätön ei piittaa mistään.

En ole koskaan, missään yhteydessä, saanut sellaista käsitystä, että Halla-ahon mielestä kaikki nämä tyypit tulisi jättää rajojen ulkopuolelle. Päinvastoin, sangen monessa yhteydessä hän on korostanut juuri sitä ajattelutapaa, jonka yllä määrittelin maahanmuuttokriittiseksi toiminnaksi, esimerkiksi täällä ja täällä. Edes Dan Koivulaakso ei ole löytänyt maahanmuuttovastaisuutta, koska silloinhan hän olisi asian nostanut esille. Miksi Halla-aho siis on valtakunnan puolivirallinen demoni ja sylkykuppi?

Syytin alussa Koivulaaksoa ja Anderssonia maahanmuuttokriitikkovastaisiksi. Heillä tuntuu olevan juuri tuo dogmaattisen vastustamisen periaate maahanmuuttokriitikkoja kohtaan. He vastustavat, eivät kritisoi. He leimaavat ja haluavat syrjäyttää päätöksenteosta. He eivät kerro maahanmuuttokriitikoille, mikä heidän sanomansa asia on väärin tai virheellinen. En ole kuullut heidän suunnaltaan mitään oikeaa kritiikkiä maahanmuuttokriittisiä kohtaan, pelkästään hyökkäyksiä olkiukkoja vastaan.

Koska ajatuksenluku ei ole mahdollista, enkä voi tietää totuutta Halla-ahon rasistisuudesta, en saa myöskään tietää, mihin Koivulaakso ja Andersson todella pyrkivät. Voin vain esittää arvauksia.

Ehkä he dogmaattisesti uskovat maahanmuuton, niin hyvien kuin aivan hirviömäistenkin tyyppien, saavan aikaan utooppisen, paremman maailman. He eivät osaa perustella uskoaan mitenkään, niin kuin uskoa yleensäkin on mahdotonta perustella. Mutta samalla he ymmärtävät, että Halla-ahon kriittinen, rationaalinen ja pragmaattinen linja on uhka heille ja heidän utopialleen, koska se väistämättä tulee syömään heidän kannatustaan ja vähentämään heidän poliittista valtaansa. Juuri vasemmiston perinteinen äänestäjä kun on se, jolle huonojen ja aivan hirviömäisten tyyppien maahanmuutosta on eniten haittaa.

Kun he tietävät, että asiallisessa keskustelussa he voivat vain hävitä, jää heille vain yksi ase: pelottelu. He yrittävät vakuuttaa loput äänestäjänsä siitä, että kriitikot ovat oikeasti Hitlerin, Mussolinin ja Francon ihailijoita, joiden valta tarkoittaisi kansanmurhaa, totalitaarisuutta ja maailmansotaa. Näin äänestäjät pelästyisivät eivätkä uskaltaisi lukeakaan niitä tekstejä, joiden luulevat tihkuvan vihaa, mutta jotka todellisuudessa saisivat heidät ymmärtämään sen, mitä haittaa huonojen ja aivan hirviömäisten tyyppien maahanmuutosta voi olla.

Joka ei usko tätä teoriaa, voi edes hetken miettiä erästä kiintoisaa asiaa. Halla-aho joutui lokakampanjan kohteeksi pyrkiessään eduskuntaan vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, ja lokaa on satanut pitkin matkaa siitä pitäen. Samaan aikaan Turussa on vaikuttanut eräs Olavi Mäenpää, kunnallispoliitikko jo 1990-luvulta, joka on saanut eduskuntavaaleissakin huomattavia äänimääriä. Kuten Mäenpään lausunnot todella selkeästi osoittavat, hän ei ole kriitikko vaan vastustaja, aivan varmasti tiukkojenkin määritelmien mukaan rasisti. Jos vasemmistolaiset vastustavat rasismia, eivätkä kritiikkiä, miksi Mäenpää ei ole saanut kymmenen kertaa enemmän lokaa niskaansa kuin Halla-aho? Miksi kirjan pääosassa ovat Halla-aho ja muut perussuomalaiset, ei Mäenpää? Siksi, että hän ei ole uhka. Häntä ei pelätä. Halla-ahosta on maalattava pelottava kuva, koska jos hänen teesejään lähestyy avoimin mielin, ne nappaavat.

Tässä pelottelussa vasemmistolaiset tietenkin takertuvat sanaan kriittinen. Koska sen voi ymmärtää negatiivisena suhtautumisena, he saavat tyhmimmän uskomaan, että Halla-aho on itsekin ilmaissut olevansa maahanmuuttajia vastaan. Lisätukea pelottelulleen he saavat siitä Halla-ahon mielestäni turhan epädiplomaattisesta kirjoitustyylistä, jonka voi vahingossakin ymmärtää väärin, etenkin kun väkevimpiä lauseita irrotellaan konteksteistaan.

Niinpä olisi ehkä valittava sana, joka ei jätä niin paljon tulkinnanvaraa. Miten olisi maahanmuuttopragmaatikko? Sellainen minä ainakin olen, ja niin varmasti on suurin osa meistä, jotka äänestivät maahanmuuttokriittisiä ehdokkaita. Sen voi melkein todistaakin pelkällä päättelyllä: kuka uskoo, että vaalikaudella 2007 – 2011 yksin Helsingissä oikeiden rasistien määrä olisi kasvanut noin seitsenkertaiseksi? Kyllä taustalla on silloin pakko olla jotain muutakin kuin muukalaisvihaa, nimittäin aitoa pragmaattisuutta. Joku kun saattaa pitää ongelmana esimerkiksi sitä, että Helsingin vain kahdeksanprosentin suuruinen maahanmuuttajaväestö vastaanottaa yli neljänneksen toimeentulotuista. Miksi kukaan ei pitäisi? Mitä sanoo vasemmistoduomme?

Hyvä Dan Koivulaakso ja hyvä Li Andersson. Jos luette tämän tekstin, niin voisitte harkita tätä nöyrää pyyntöäni: voisitteko kirjoittaa vastineen Perussuomalaisten Nuivalle vaalimanifestille, sellaisen jossa yhtä yksityiskohtaisesti käytäisiin läpi se, millainen maahanmuuttopolitiikka Suomella pitäisi mielestänne olla? Minun on vaikea luopua yllä esittämästäni teoriasta koskien teidän motiivejanne, jos ette vaikuta edes yrittävän vastata minun kannattamaani linjaan tarjoamalla toista, parempaa ja perustellumpaa.

On pitemmän päälle rasittavaa keskustella henkilöistä, olivat he kuinka kiihottavan äärioikeistolaisia hyvänsä. Riidelkööt asiat, niin ihmisten ei tarvitsisi.

3 kommenttia:

  1. Itse olen ajatellut että käsite maahanmuuttokriittisyys pannaan usein lainausmerkkeihin sen osoittamiseksi, että termiä pidetään eufemisminä, ts. kaunistelevana ilmaisutapana. Ehkä se joidenkin itseään maahanmuuttokriittiseksi kutsuvien kohdalla sitä onkin...

    VastaaPoista
  2. Voiko herra/rouva/neiti Anonyymi antaa esimerkin itseään kaunistelevasta maahanmuuttokriitikosta? Käsite on oltava olemassa ilman lainausmerkkejä. On melkoisen tympeää toistuvasti kuulla olevansa rasisti vain siksi, että nykyään rasistisiksi mielipiteiksi leimataan niitä, jotka 30 vuotta sitten olisivat olleet liberaaleja ja 60 vuotta sitten radikaaleja.

    VastaaPoista
  3. Koska vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Dan Koivulaakso tai Li Andersson ikinä päätyisi tätä blogia lukemaan, lähetin lopussa esittämäni pyynnön herra Koivulaaksolle suoraan. Katsotaanpa vain, johtaako se mihinkään.

    VastaaPoista