Epilogi: ”Leb’ wohl, du kühnes, herrliches Kind”

< 17. lukuun

Minä, Jussi Halla-aho ja Sampo Terho nopeasti ryhdyimme välttämättömään tehtävään asioiden palauttamiseksi ennalleen. Ensimmäisenä oli vuorossa Kalevan hyperpallon purkaminen samassa laitteessa, jossa se oli luotukin. Välittömästi sen jälkeen käskimme purkamaan myös hiukkaskiihdyttimen. Työmiehet, joille tehtävän annoimme, ryhtyivät tehtävään mukisematta, sillä he olivat edelleen niin tokkurassa, että ottivat vastaan kaikki käskyt, jotka heille annoimme. Hyperpallosta otettu kuvamateriaali hävitettiin; sitä loppujen lopuksi oli vähemmän kuin olimme pelänneet. Ihmiskunta vaipui ennennäkemättömän syvään apatian tilaan, kun ihmisten mieliä hallinnut voima äkkiä katosi. Aluksi olimme asiasta iloisia, sillä meillä oli paljon työtä tehtävänä, emmekä olisi halunneet kenenkään asettuvan vastarintaan.

Yhdistyneiden kansakuntien palauttaminen hallitusten väliseksi yhteistyöjärjestöksi oli seuraavana asialistalla, sillä emme halunneet enää koskaan niin vahvaa ylivaltaa maailmaan kuin minkä Kaleva oli tullut luoneeksi. Senkin asian läpirunnominen hoitui käden käänteessä, sillä ne harvat valtionpäämiehet, jotka olivat jo järjissään, kannattivat vakaasti hajautettua vallankäyttöä.

Kalevan psykologiset tutkimukset katsoimme viisaimmaksi hävittää, samoin hiukkaskiihdyttimen rakennussuunnitelmat, jotta milloinkaan tulevaisuudessa ei ilmaantuisi toista Kalevan kaltaista hallitsemaan maailmaa. Lisäksi saimme kansainvälisesti laajaa kannatusta ajatuksellemme, että kouluissa otettaisiin pakolliseksi oppiaineeksi psykologisen manipulaation vastustaminen.

Alun apaattisen vaiheen jälkeen ihmiset alkoivat toipua omaan vapaaseen tahtoonsa nopeammin kuin olimme edes toivoneet. Kuten olimme arvioineet, nopeimmin se kävi niiltä, jotka olivat olleet lähellä Kalevan arvomaailmaa ja ajattelutapaa, ja niiltä, jotka olivat olleet eliniästään pienimmän osuuden hypnoosin vallassa, sekä tietysti niiltä, joilla on luonnostaan voimakas tahto. Myös pienten lasten toipuminen oli ilahduttavan nopeaa; vaikeinta taas oli niillä, jotka olivat olleet koko murrosikänsä hypnoosin vallassa.

Erään oikein ilahduttavan havainnon teimme, millaista emme olleet odottaneet. Vaikuttaa siltä, ettei ole väliä, ovatko ihmisten mielipiteet, arvomaailmat, ajattelutavat ja identiteetit hypnoosin tuotoksia vai eivät. Vaikka hypnoosi loppui, ihmiset ovat pitäytyneet Kalevan elämänfilosofian kannalla kuin se olisi aina ollut heidän oma, horjumaton vakaumuksensa. On ihastuttavaa nähdä, kuinka ihmiset ovat oma-aloitteisesti, ilman Kalevan totaalista orjuutusta, ystävällisiä, auttavaisia, rauhaarakastavia, ahkeria, tunnollisia, pidättyväisiä ja vähään tyytyviä. Tavallisesti ajattelutavat syntyvät jonkinlaiseen tarpeeseen ja leviävät sosiaalisen paineen kautta. Nyt taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset ongelmat ovat kadonneet, joten mitään tarvetta uudelle ajattelutavalle ei ole näköpiirissä, ja sosiaalinen paine suosii Kalevan ihanteita. Olen näin ollen oikein optimistinen sen suhteen, etteivät hedonismi, marxismi, uskonnollinen fundamentalismi ja muut vastaavat ryömi missään muodossa ulos haudoistaan ainakaan moneen sukupolveen.

Kaiken kaikkiaan maailma on kokenut historian suurimman ja nopeimman kulttuurisen murroksen. Onko tämä nyt sitä monikulttuurisuutta, joka vuosituhannen alussa oli epämääräisenä ja epärealistisena ideaalina? Päällisin puolin kulttuurit ovat kääntyneet sisäänpäin, mikä näkyy esimerkiksi arkkitehtuurissa, taiteessa, pukeutumisessa ja ruokakulttuurissa, joissa kaikissa vallitsee jonkinlainen omaleimainen kansallisromantiikka kautta maailman. Sen sijaan kulttuurin syvärakenteet ovat sekoittuneet: länsimainen valistuksen perintö, kristillinen universaali humanismi, kungfutselainen harmonian ja pysyvyyden tavoittelu, buddhalainen askeettisuus, japanilainen omanarvontuntoinen kulttuurin itsesäilytysvaisto ja monista kulttuureista omaksuttu tiukan ulossulkeva yhteisöllisyys ovat yhdistyneet tavalla, joka ei takuulla olisi ollut mahdollinen ilman mittavaa aivopesua. Kai tätä voisi pitää Oswald Spenglerin ennustamana länsimaisen kulttuurin tuhona. Enpä olisi arvannut Kaleva Saarelaisen aiheuttavan sen tuhon, mutta ainakin hän loi tilalle jotain parempaa kuin sen individualismiin, itseinhoon ja loputtomaan edistysuskoon sairastuneen kulttuurin rappiovaiheen, joka hänen valtakauttaan edelsi.

Muutenkin maailma on parempi paikka kuin ennen Kalevan valtakautta. Jako rikkaisiin ja köyhiin maihin on kadonnut, sikäli kuin se ketään suuremmin kiinnostaakaan, sillä enää ei ole tapana mitata elintasoa vain aineellisella mittarilla. Samoin yhteiskuntien sisäiset luokkaerot ovat historiaa, sillä maailman varallisuus on jakaantunut tasaisemmin kuin kertaakaan koko historiallisena aikana. Kierrätyksen ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen on noussut niin vahvaksi valtavirraksi kautta maailman, että uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus on painunut matalimmalle tasolle sitten teollisen vallankumouksen alun. Maailman väestönkasvukin noudattaa loivasti negatiivista trendiä, joten mitään uutta luonnonvaroja törsäävää aikakautta ei ole syytä pelätä. Itsenäisiä kansallisvaltioita löytyy maailmasta useampi tuhat ja niiden sisäisiä pienten kansojen autonomisia alueita vielä monin verroin enemmän. Ne ovat kaikki demokraattisia kansalaisyhteiskuntia, jotka noudattavat sosiaalista markkinataloutta. Korruptiota, nepotismia, rikollisuutta ja yhteisen omaisuuden hyväksikäyttöä ei enää ilmene, eivätkä ne todennäköisesti yleisty ennen kuin uusi, hypnoosia kokematon sukupolvi varttuu, ja silloinkin mahdollisesti hyvin pienimuotoisena. Päihdeaineet ovat enää ahdistava historiallinen kuriositeetti. Epidemiat on saatu suurelta osin lannistettua maailmanlaajuisesti kattavalla terveydenhoidolla ja hygienialla, ja myös ihmisten ruokavalion monipuolistaminen ja kohtuullistaminen on parantanut kansanterveyttä. Tällä tavoin positiivisen rauhan kriteerit täyttyvät kautta maailman, joten saamme elää hyvin pitkää rauhan aikakautta ilmankin ihmiskunnan orjuuttamista.

Tämän kaiken jälkeen minäkin päätin astua syrjään kaikista tärkeistä asemista, joihin olin Kalevan avustuksella päässyt. Vetäydyin syrjään ja otin tehtäväkseni kirjoittaa tapahtumien historian ylös sellaisena kuin itse sen muistan, jotta tulevaisuuden historiantutkijat saavat tekstistäni aikalaiskuvauksen tapahtumista.

Tälläkin hetkellä, kun tätä kirjoitan, istun Kaleva Saarelaisen pienessä huoneessa, jossa kirjoittamisen ohella toimin omaishoitajana. Kaikista maailman ihmisistä yksin hän vaikuttaa täydellisesti ja pysyvästi muuttuneelta. Hän tuijottaa ulos ikkunasta, mitään näkemättä, tietämättä edes, missä tai kuka on, ja kädessään hän puristaa Syyriasta tuomaansa kiveä. Psykiatrit, jotka häntä tutkivat, sanoivat, ettei hän tule koskaan toipumaan. Hänen oma hyperpallonsa on jättänyt hänet katatoniseen tilaan koko hänen loppuiäkseen. Olen syvästi surullinen siitä, mitä tästä kerran suuresta miehestä on tullut, mutta tiedän, ettei vaihtoehtoa ollut. Oli pakko valita joko hänet tai koko muu ihmiskunta.

Toisaalta, kun katson hänen ilmeettömiä kasvojaan, en voi välttyä tuntemasta silti jonkinmoista huojennusta. Vihdoinkin tämä rauhaton sielu, joka katsoi olevansa yksin vastuussa koko ihmiskunnasta, on saanut rauhan.

Astun hänen luokseen ja asetan käteni hänen hartialleen. Vaivun muistoihini, mutta en muistele Kalevaa maailman hallitsijana, kuten niin monet muut, vaan innostavana lapsena ala-asteen koulussani kauan sitten. Muistelen sitä lasta, joka nousi koulukiusaajia vastaan ja opetti muille lapsille auttavaisuuden ja ystävällisyyden hyveitä, haluten tuoda kouluunsa harmoniaa kuten myöhemmin koko maailmaan. Tuo lapsi, jonka olisi kuulunut elää pitkä ja onnellinen elämä, on nyt poissa.

”Jää hyvästi, sinä urhea, ihana lapsi”, lausun tunnussanani hiljaa.

Kaleva Saarelaisen tarina on muistutus siitä, kuinka hyväntahtoisinkin idealismi voi muuttua hirviöksi, kuinka perfektionismi saa ihmiset muuttumaan oman itsensä pahimmiksi vihollisiksi. Yhteiskuntienkin tasolla pätee se vanha viisaus, ettei onnellisuuteen voi päästä pyrkimällä siihen. Muistakoon sen jokainen, jotta kaikki voisivat saavuttaa sisäisen rauhan, mutta pienemmällä hinnalla.

* * *

Tähän päättyy Utopian synty. Inspiraation lähteinä ovat toimineet Harry Potter and the Methods of Rationality sekä Heroes of Might and Magic IV -pelin tarina The Price of Peace. Minusta oli surullista, että niin upea tarina kuin mainituista jälkimmäinen oli jäänyt vain vanhan tietokonepelin, joka ei koskaan ollut myyntimenestys, kerrottavaksi. Sen perusfilosofia, joka on hyvin samanlainen kuin omani, sopii mainiosti tähän blogiin, joten otin vapauden kierrättää tarinan pääidean sovitettuna tähän maailmaan.

* * *

Tämä on Tragedian synty -blogin viimeinen kirjoitus. Julkaisen kommentteja vielä kuukauden ajan, mutta en aio niihin vastata kuin erittäin painavista syistä, joten sitä ei kannata odottaakaan.

On siis jäähyväisten aika. Toivottavasti blogin lukeminen on ollut vähemmän piinallista kuin sen kirjoittaminen on ollut minulle.