Vihollisvalta

Ruotsin syyskuisten valtiopäivävaalien jälkeen analysoin nykyvasemmiston aatteellista kriisiä seuraavasti:

Kuten Vasemmistopuolueen demonstraatio osoittaa, vasemmisto nykyään määrittyy vain vihollisiaan vastaan. Vasemmistolla ei taida olla enää mitään omaa ja rakentavaa olemassa, joten jääneen tyhjiön se täyttää viholliskuvan lietsomisella. Sen sijaan, että se tarjoaisi jotain parempaa kuin Ruotsidemokraatit, se pyrkii leimakirveen käytöllä estämään ihmisiä siirtymästä pois omasta leiristä. Mahtavatko vasemmistolaiset itsekään uskoa, että rauhaisa yhteiskunta rakennetaan sillä aggressiolla, jota he uhkuvat?

Tämänpäiväinen uutinen Ruotsista osoittaa, että kriisi koskee yleisemminkin liberaaleja. Ruotsin vähemmistöhallitus yritti saada budjettiehdotuksensa läpi valtiopäivillä erittäin tietoisena siitä, että sen enempää syyskuussa oppositioon joutunut porvariallianssi kuin Ruotsidemokraatitkaan ei tule ehdotusta hyväksymään. Kun porvariallianssin varjobudjetti voitti äänestyksen, punavihreän hallituksen pääministeri suivaantuneena päätti järjestää hajotusvaalit ensi keväälle.

Porvariallianssin tilannehan on kuin haaveunesta: heillä on valta, mutta ei vastuuta. Ministerit ovat punavihreästä blokista, mutta he joutuvat hallitsemaan voittaneen porvarillisen varjobudjetin rajoissa. Mikään puolue tai puolueryhmittymä ei voi päästä tätä ihanteellisempaan tilanteeseen edustuksellisessa demokratiassa.

Mutta uutinen kertoo, että porvariallianssi tekee kädenojennuksen punavihreille, jotta hallitus saisi talouspolitiikkansa läpi. Talouspolitiikan, jota porvarit vastustavat. Kun vaihtoehto on se, että porvarit saavat oman talouspolitiikkansa läpi. Porvarit vapaaehtoisesti luopuvat mahdollisuudestaan hallita maan taloudenpitoa parhaaksi näkemällään tavalla.

Miksi? Koska Ruotsidemokraatit. Nuo paholaiset kun äänestivät porvariallianssin varjobudjetin puolesta ja saivat sen siten läpi. Ruotsin porvareille on tärkeämpää tehdä demonstratiivinen ero Ruotsidemokraatteihin kuin toteuttaa sitä politiikkaa, jonka he kokevat maalleen parhaaksi.

Porvarit ovat yhtä mieltä vihervasemmiston kanssa siitä, että Ruotsidemokraattien valta on saatava keinolla millä hyvänsä minimoitua, koska Ruotsidemokraattien mielestä 100 000 vuosittaista muuttajaa valtavasta asuntopulasta kärsivään maahan, jolle muuttoliikkeestä tulee kymmenien miljardien kruunujen kustannukset, on liikaa. Ironisinta tässä on se, että tuolla asenteella Ruotsidemokraattien valta ei suinkaan minimoidu. Päinvastoin, Ruotsidemokraattien kiivaat viholliset antavat vihollisilleen vallan heistä itsestään.

Kun sekä vasemmiston että porvariston tärkein tavoite on taistella Ruotsidemokraatteja vastaan vaikka uhraamalla omat tavoitteet taistelun vuoksi, on vihollisuus tullut heidän tärkeimmäksi oman identiteettinsä määrittäjäksi. Ruotsidemokraatit omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, mitä vasemmisto ja porvaristo tekevät ja ajattelevat. Jos kaikki, mihin Ruotsidemokraatit kajoaa, saastuu ja muuttuu vastustettavaksi, silloinhan kaikki ajattelu ja kaikki linjaukset on ulkoistettu Ruotsidemokraateille. Mitä sitten tehdään, jos Ruotsidemokraatit alkaa puolustaa vaikka kattavaa julkista liikennettä? Lopetetaan bussiliikenne kokonaan, vai?

Jos ajatus siitä, että Ruotsidemokraatit hallitsisivat Ruotsia, on painajainen, miksi vasemmisto ja porvaristo sitten antavat Ruotsidemokraateille vallan heihin itseensä? Miksi kukaan haluaa määrittää itsensä vain suhteessa viholliseensa? Miksi kukaan kannattaa vihollisvaltaa?

Tämän pohdinnan tehtyään ei voi ollenkaan hämmästellä sitä, miksi Ruotsidemokraattien kannatuskäyrä osoittaa koilliseen ja muiden kaakkoon. Toki osa kansasta tyytyy vihan ja vihollisuuden leimaamaan politiikkaan. Paljon on kuitenkin maltillisia, jotka pitävät politiikkaa, siis yhteisten asioiden hoitamista, oleellisempana kuin poliitikkojen oman kilven kiillotusta. Mitä pitempään pelleily jatkuu, sen useampi toteaa, että yhteisten asioiden hoitaminen on tärkeimpänä prioriteettina vain Ruotsidemokraateilla. Muille politiikka on omien asioiden hoitamista – vihollisuuteen perustuvan omanarvontunnon pönkittämistä.

Ruotsi on kaksipuoluejärjestelmä, Ruotsidemokraatit vastaan kaikki muut. Kaksipuoluejärjestelmissä osapuolten kannatukset ovat taipuvaisia tasaantumaan. Niin kauan kuin vasemmisto ja porvaristo kieltäytyvät suhtautumasta Ruotsidemokraatteihin kansan mandaatilla toimivana puolueena, johon suhtautuminen asiallisesti on demokratiassa moraalinen velvollisuus, Ruotsidemokraattien kannatus tulee nousemaan. Ja jossain vaiheessa löytyy rintamakarkureita, jotka sittenkin ovat halukkaampia tekemään yhteistyötä Ruotsidemokraattien kanssa kuin kokemaan poliittisen kuoleman. Sen ei luulisi olevan vihollisille yhdentekevää, saako Ruotsidemokraatit kädenjälkensä politiikkaan silloin, kun puolueen kannatus on kolmekymmentä prosenttia, vai nyt, kun se on kolmetoista prosenttia.

Suomen vasemmisto saa nyt kiittää onneaan, ettei onnistunut eristämään Perussuomalaisia. Tuoreissa mielipidemittauksissa Ruotsidemokraatit on ohittanut Perussuomalaisten suhteellisen kannatusosuuden. Melkoinen saavutus, kun ottaa huomioon, miten tämän vuosikymmenen alussa Perussuomalaisilla oli niin paremmin onni myötä. Suomessa vain harvat olivat halukkaita tyrkyttämään Perussuomalaisille vihollisvallan – vallan vihollisiinsa.