Tämä
historia on tietääkseni jonkun mielestä perustelu sille, ettei Suomella tulisi
nykyaikana olla maahanmuuttopolitiikkaa, jonka tavoitteena olisi huolehtia
tämän maan edusta. Puheet esimerkiksi kansallisvaltion vaarantumisesta
maahanmuuton lisääntyessä ovat humpuukia, koska maahanmuuttoa on ollut aina.
Tietääkseni
peruskoulussa opetetaan historiaa, jotta kansalaiset oppisivat ymmärtämään
nykyaikaa. Mielestäni kaikki, jotka perustelevat leväperäistä maahanmuuttoa
tällaisilla argumenteilla, eivät selvästikään ole oppineet peruskoulun
historianopetuksen tärkeintä asiaa, ja siksi heidän peruskoulusuorituksensa
voisi ainakin tältä osin hylätä ja heidät voisi passittaa uudestaan koulun
penkille. Samalla heidän täydet kansalaisoikeutensa, ainakin äänioikeus ja
vaalikelpoisuus, olisi syytä laittaa katkolle.
Joka
on opiskellut historiaa ja oppinut sen mikä opetuksessa on tarkoitus, hänen
tulisi tietää, että historiallinen ja nykyinen maahanmuutto poikkeavat
toisistaan niin laadun, määrän kuin vastaanottavan yhteiskunnan asenteenkin
kannalta. Kuvitelkaapa tilanne, jossa 1800-luvulla Suomen suuriruhtinaskuntaan
olisi tullut jostain epämääräisestä kaukomaasta pakolainen, joka olisi vaatinut
elatusta, huolenpitoa, perheenyhdistämistä valtion varoilla, lapsille
räätälöityä erityisopetusta ja oman kulttuurin varjelemista. Luulenpa, että
suuriruhtinaskunnan virkamiehet olisivat vastanneet huutonaurulla ja
passittaneet pakolaisen työleirille Siperiaan epäilyttävänä irtolaisena.
Esi-isämme
olivat monessa asiassa meitä paljon fiksumpia. Kun nykypäivän Suomeen tulee avoimesti terrorismia sympatisoivia tyyppejä, jotka haluavat kaataa laillisen esivallan,
suurin osa kansasta lähinnä kohauttaa olkiaan, mikäli edes kuulee asiasta
medialta, joka ei tee asiasta suurta numeroa. Missä tahansa tolkullisessa
yhteiskunnassa tällaiset turvallisuusuhat etsittäisiin kissojen ja koirien
kanssa esiin, asetettaisiin seinää vasten ja teloitettaisiin rutiininomaisena
touhuna. Vaan ei liberaaleissa länsimaissa. Kulttuurimme pitää
ennennäkemättömän selvästi oman tuhonsa siemenet sisällään.
Ennen
monikulttuuri-ideologian syntymistä ei maahanmuuttajilla ollut muita
vaihtoehtoja kuin integroitua tai syrjäytyä ja tuhoutua. Esimerkiksi
saksalaiset, jotka muodostivat vuosisatojen ajan enemmistön Viipurin väestöstä,
integroituivat niin täydellisesti, että enää heistä ei ole sellaisia merkkejä,
joita maallikko voisi havaita. Romanit eivät integroituneet ja niinpä he ovat
olleet vuosisatojen ajan köyhä, syrjäytynyt vähemmistö. Yhteiskuntaa vastaan
sotajalalla olleet tulijat on yleensä eliminoitu jo kauan ennen kuin he ovat
päässeet lähellekään maamme rajoja.
Muiden
muassa Fazer, Finlayson, Sinebrychoff ja Stockmann olivat maahanmuuttajia tai ainakin
maahanmuuttajataustaisia, ja siitä jaksetaan maahanmuuttokeskustelussa
muistuttaa, kuten ovat tehneet RKP:n entinen puheenjohtaja Stefan Wallin ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. He kai ovat sitä mieltä, että kyseisten
herrojen aikaan oli jokin paremmin kuin nyt.
Olen
samaa mieltä. Kukaan heistä ei tullut Suomeen nostamaan sosiaaliavustuksia tai
vaatimaan mitään muutakaan sellaista, mitä jotkut nykyajan muuttajat jatkuvasti
vaativat. Tietääkseni kukaan ei halua estää ulkomaalaisia liikemiehiä
muuttamasta Suomeen perustamaan menestyviä liikeyrityksiä. Itse ainakaan en
halua, päinvastoin, haluan houkutella heitä tänne. Kuvittelisin, että
liikemiehiä kiinnostaisi matala verotus, jonka saavuttamiseksi olisi järkevää
vähentää julkisia menoja, esimerkiksi poistaa sosiaaliavustukset edes
ulkomaalaisilta ja lopettaa kehitysapu. Ja tuskin he pistäisivät pahakseen, jos
maassa ei olisi hankalia, omissa ghetoissaan eläviä syrjäytyneitä vähemmistöjä,
jotka olisivat mahdollinen vaara heillekin.
Toisen
maailmansodan jälkeinen murros länsimaissa on paljon merkittävämpi kuin vielä monikaan
ymmärtää. Uskon, että tulevaisuuden hämärissä historiankirjoitus tulee
asettamaan eräänlaisen rajapyykin vuoteen 1945, joka ei päätä vain erästä
poliittista aikakautta, vaan kulttuurillisen kauden, kuten renessanssi ja
valistuskin päättivät. Nyt niin merkittävänä pidetty kylmän sodan päättyminen
vuonna 1991 unohdetaan. Ei historia päättynyt kylmän sodan mukana.
Vain
toisen maailmansodan jälkeen on länsimaihin muuttanut suuria määriä ihmisiä
sellaisista paikoista kuin Lähi-idästä ja Afrikasta. Näiden alueiden kulttuurit
ovat ihmisille tärkeämpiä kuin omamme on meille. Tämä on johtanut näkyvimmin
siihen poliittisen korrektiuden muotiin, jossa me länsimaalaiset peräännymme
omissa maissamme ulkomaalaisten kiukkua peläten, eikä monikaan viitsi tai uskalla asettua vastarintaan.
Otetaanpa
hyvä esimerkkipari. Kun profeetta Muhammedista esitetään pilakuvia,
poliitikoilla nousevat hiukset pystyyn ja valtiojohto kiirehtii pahoittelemaan tapausta,
jossa se ei ole ollut millään tavalla osallinen. Syyskuussa 2012 Yhdysvalloissa
esitettiin elokuvan traileri, jossa profeetta Muhammed esitettiin hieman uudessa valossa. Seuraus oli, että Yhdysvaltain Libyan-suurlähettiläs
surmattiin terrori-iskussa. Vajaata kuukautta aiemmin täällä Suomessa oli vastaava
tapaus, mutta elokuva vain oli tehty (huimaa vauhtia velkaantuvien veronmaksajien
rahoilla) marsalkka Mannerheimista. Kun tuottajia kritisoitiin siitä, että
Mannerheim oli esitetty uudessa valossa (mustaihoisena), he tekivät itsestään väärinymmärrettyjä marttyyreja. Heitä ei sentään surmattu terrori-iskussa.
Miksi kukaan ei kuullut heidän kuukautta myöhemmin puolustelevan
yhdysvaltalaista elokuvatuottajaa? Siksi, että on poliittisesti korrektia
ravistella valkoisten länsimaalaisten arvostamia henkilöitä, mutta epäkorrektia
tehdä aivan sama asia muiden kulttuurien arvostamille henkilöille.
Onko
joku muukin sitä mieltä, että asia on vähän niin kuin päälaellaan? Minulle on
henkilökohtaisesti samantekevää, esitetäänkö arvostettuja henkilöitä uudessa
valossa vai ei, mutta jos joku nauttii uuden valon suojaa, niin kyllä sen on
oltava paikallinen arvostettu henkilö.
Maahanmuuttoa
Eurooppaan perustellaan maanosamme demografialla: kaikista maanosista vahvimmin
juuri Euroopan väestönkasvu on ollut toisen maailmansodan jälkeisenä aikana
niin heikkoa, että tulevaisuudessa kasvu kääntyy negatiiviseksi. Ulkopuolelta
kaivataan työntekijöitä työvoimapulaan, joka suurten ikäluokkien eläkkeelle
jäämistä seuraa, vaikka pulaa ei vain tunnu tulevan, ei edes kolmen vuosikymmenen odottelun jälkeen.
Toinen
syy on ”humanitaarinen vastuu”. Eurooppalaiset poliitikot ovat liikuttavan
yksimielisiä siitä, että meillä on jokin vastuu muun maailman hätää kärsivistä
ihmisistä. Luultavasti taustalla on halu saada lisää väkeä, jotta Eurooppa ei
harmaantuisi ja jäisi maailmantaloudellisesti täysin paitsioon. Korrektimmaksi
syyksi mainitaan mieluummin korvausvastuu niistä vääryyksistä, mitä
eurooppalaiset ovat muualla maailmassa tehneet.
En
tosin ymmärrä, minkä vuoksi suomalaiset olisivat vastuussa siirtomaavaltojen
harjoittamasta sotimisesta, ryöstelystä ja orjakaupasta, ennemmin kokisin
meidätkin uhreiksi. Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että myös minä olisin
jossakin vastuussa. Lyhyen elämäni aikana en ole osallistunut yhteenkään
sotaan, ryöstänyt mitään tai orjuuttanut ketään. En ole edes käynyt Euroopan
ulkopuolella, joten en siellä ole voinut saada mitään pahaa sen enempää kuin
hyvääkään aikaan.
Suuren
mittakaavan maahanmuutto Eurooppaan on eurooppalaisilta demografinen itsemurha.
Johtajamme, joille politiikka on vain hankala osa taloutta, eivät anna mitään
arvoa sille jatkumolle, joka on eurooppalaisuus. Heille on aivan sama, keitä ja
millaisia ihmisiä täällä asuu, kunhan heillä on vaikutusvaltaa. Minusta on
parempi antaa Euroopan taantua maailmantalouden harmaaksi periferiaksi kuin
tuhota kaikki se, mikä on monen vuosituhannen kulttuurillisen kehityksen tulos.
Mutta
tuhoa kohti tässä ollaan menossa. Maahanmuutto Eurooppaan on niin mittavaa,
etteivät täkäläiset yhteiskunnat kykene integroimaan kuin osan tulijoista.
Teemme rikoksen historiaa ja kaikkia esi-isiemme sukupolvia vastaan uhraamalla
Euroopan taloudellisen ja poliittisen edun vuoksi. Sata vuotta sitten Eurooppa
johti maailmaa. Voi olla, että sadan vuoden kuluttua tämän maanosan kansat ja
kulttuurit ovat tärveltyneet niin pahasti, etteivät 1900-luvun alun eurooppalaiset
sitä enää tunnistaisi.
Sellaisen
perinnönkö me haluamme jättää tulevalle maailmalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti