Pahempaa kuin varastaminen

Vasemmistohan on kaikkien stereotypioiden mukaan ”hyvä”: se kannattaa sellaisia asioita kuin kattavia julkisia palveluita, sosiaaliavustuksia ja humanistisia pyrkimyksiä kuten kehitysapua ja pakolaiskiintiötä, ja suhtautuu nihkeästi armeijan kaltaisiin organisaatioihin, jotka ovat olemassa voidakseen käyttää väkivaltaa. Koska julkiset palvelut, sosiaaliavustukset ja humanitaariset pyrkimykset ovat hyödyksi heikko-osaisille, niiden kannattajat ovat moraalisia henkilöitä. Puolestaan oikeisto, joka arvostaa enemmän yksilönvastuuta ja omistusoikeutta, on vähemmän hyvä.

Historian perusteella vasemmiston voisi jaotella kahteen koulukuntaan: marxilaiseen ja darwinistiseen. Ne kulkivat useinkin käsi kädessä, mutta viimeistään toinen maailmansota koitui darwinistisen kohtaloksi, sillä sen jälkeen voittanut koulukunta pyrki tekemään siihen pesäeron.

Darwinistista vasemmistoa edustivat puhtaimmin Saksan kansallissosialistit, jotka Hitlerin sanoin olivat sosialisteja, mutta eivät marxilaisia. He lisäsivät listaan hyvistä, ihmiselle hyödyllisistä asioista eugeniikan eli perimän jalostuksen. Veikkaanpa, että tänä päivänä varmin tapa saada vasemmistolaiset haukkomaan henkeä pöyristyksestä on julkisesti kannattaa eugeniikkaa. Ja se on hassua. Ihmisen hyvinvointi korreloi positiivisesti älykkyyden kanssa. Jos ihmisten hyvinvoinnista todella haluttaisiin huolehtia, olisi älykkyyden ja joidenkin muidenkin ominaisuuksien suosiminen lisääntymisessä paljon varmempi tapa kuin rakennella turvaverkkoja, jotka voivat kaatua suhdanteiden mukana.

Juutalaisten kansanmurhan vuoksi kansallissosialismista on tullut ehdoton mörkö ideologioiden joukossa. Sen määrittely äärioikeistoon perustuu ainakin osittain siihen, että toisessa maailmansodassa voittaneelle Neuvostoliitolle ei sopinut se, että kommunismi ja kansallissosialismi olisivat sijainneet samassa ideologisessa lokerossa. Tällöin kansallissosialistien nationalismia korostettiin sosialistisuuden kustannuksella ja se määriteltiin oikeistolaiseksi aatteeksi, huolimatta siitä, että aikana, jolloin suuret ideologiat vakiintuivat, juuri nationalismi oli konservatismin päävastustaja.

Kansallissosialismin mustamaalaamisessa pelattiin varman päälle. Koska eugeniikalla oli kytkös massamurhiin, sekin on yhtä vahvasti määritelty hirviömäisyydeksi. Takana on kai ajatus, että koska kansallissosialistit keksivät eugeniikan harjoittamisesta johtopäätöksen, että huonoksi miellettyjä ominaisuuksia kantavat ihmiset on tuhottava, uusien massamurhien välttämiseksi on varminta mustamaalata myös eugeniikka. Tämä on hölmöä. Jos hirveyksien estämiseksi päätettäisiin kieltää ja hävittää kaikki, mistä voi saada hassuja ajatuksia, tuskin mitään voisi enää tehdä.

Toisaalta paljon enemmän vaietaan siitä, että kansallissosialistit olivat edelläkävijöitä luonnonsuojelussa, eläinten oikeuksissa ja sellaisissa kansanterveydellisissä asioissa kuin tupakoimisen vähentämisessä. Ehkä siinä vaikuttimena puolestaan on halu olla muistuttamatta niistä puolista kansallissosialismissa, mitä yhä edelleen pidetään hyvinä ja jotka vasemmisto kelpuuttaa yhä asialistoilleen.

Sitä on mahdotonta kieltää, että eugeniikka pyrkii hyvään. Vasemmiston humanismi, joka on mahdollistanut yhä useamman säilymisen elossa, on toisaalta saanut ihmiskunnan keskimääräisen älykkyyden laskuun. Olisi suuri palvelus tuleville sukupolville, jos eugeniikan keinoin pyrittäisiin kompensoimaan evoluution pysähtyminen lajimme kohdalla. Voi hyvin olla, että jälkeläisemme tulevat kiroamaan meitä siitä, että he ovat tyhmiä johtuen meidän halustamme taata kiva ja humaani elämä tyhmimmillekin.

Toinen surullinen paradoksi vasemmiston hyvyydessä on se, että viime vuosikymmeninä lähes kaikki hyvinvointivaltiot ovat pyörineet velkarahalla. Kun samaan aikaan valitetaan hyvinvoinnin vähenemisestä ja jakautumisesta epätasaisemmin, ei kukaan voi välttyä ymmärtämästä totuutta: vasemmisto haluaa velaksi elämisen jatkuvan edelleen ja vielä voimakkaammin.

On helppo ymmärtää taloustieteilijöitä, jotka suuressa viisaudessaan sanovat, että lama-aikana on otettava velkaa ja elvytettävä taloutta. Heille maailma on laboratorio, jossa he haluavat kokeensa onnistuvan. Tällaiset ihmiset ovat väistämättä irrottautuneet todellisuudesta. He tuskin voivat edes ymmärtää sitä, että jonkun mielestä velaksi eläminen on väärin sinänsä.

Velan ottaminen on sitä, että tulevaisuuden hyvinvointia supistetaan tämän päivän hyvinvoinnin vuoksi. Yksilöt ottavat lainaa yleensä asuntoa, autoa tai opiskelua varten, yritykset investointeja varten, eikä siinä ole mitään väärää. He kurittavat vain itseään. Sen sijaan julkinen velkaantuminen tuntuu aina olevan sitä, että nykyiset ihmiset pitävät hauskaa ja laskun he antavat lapsilleen – ihmisille, joilla ei välttämättä ole koskaan mahdollisuutta sanoa vastalausettaan. Se on pahempaa kuin varastaminen, eikä vähiten siksi, että se on täysin laillista.

Tämän ajatusketjun läpikäyneenä ei voi olla ajattelematta suuria ikäluokkia, jotka syntyivät toisen maailmansodan jälkeen, rakensivat hyvinvointivaltion itselleen ja jättivät sen rapistumaan, kun eivät sitä enää tarvinneet. Minun on vaikea keksiä maailmanhistoriasta ahneempaa, itsekkäämpää ja öykkärimäisempää sukupolvea.

Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen 70- ja 80-luvuilla oli helppo suoritus. Suuret ikäluokat olivat poikkeus väestöpyramidissa. He rakensivat vanhemmilleen hyvät eläke-edut, koska vanhempien sukupolvet olivat pienemmät, eikä niistä koitunut kohtuuttomia kustannuksia. He itse puolestaan synnyttivät pienet ikäluokat, jotka niin ikään pystyttiin elättämään, kun suuret ikäluokat olivat parhaassa työiässä ja myös töissä, joita tarjosi Kekkosen ajan sekatalous.

Kun suuret ikäluokat nyt ovat eläkeiässä, he vaativat itselleen yhtä kattavat eläke-edut kuin heidän vanhemmillaan oli, huolimatta siitä että elättäjiä ovat nykyään pysyvät pienet ikäluokat. Meillä nuoremmilla on heidän mielestään jokin velvollisuus ylläpitää heidän elintasoaan, jonka he saavuttivat muun muassa tekemällä niin vähän lapsia, että aikoinaan säästyivät kustannuksilta. Tällä maalla on edessään kuoppa nimeltä kestävyysvaje. Sen kuopan ovat suuret ikäluokat kaivaneet, ja nyt he vaativat meitä nuorempia hyppäämään siihen, jotta he voivat jatkaa matkaansa astellen ylitsemme.

Pahempaa kuin varastaminen. Hienon perinnön olemme saamassa. 80-luvulla syntyneet taitavat olla ensimmäisen sukupolvi, joka perii huonomman yhteiskunnan kuin vanhempansa. Tästä on kaukana oikeudenmukaisuus, jota sosialidemokraatit hokevat uhatessaan, että eläke-etuja heikennetään vain heidän kuolleiden ruumiidensa yli. Eihän se ole mikään ihme: SDP on suurten ikäluokkien puolue, jota ei tunnu yhtään kiinnostavan tulevat sukupolvet, joille he ovat jättämässä velkavuoren raskaaksi perinnöksi.

Eläke-edut voisi totisesti laittaa ensimmäisten joukossa leikkauslistalle. Heitetään me nuoret edessämme olevaan kuoppaan suuret ikäluokat, astelkaamme me heidän ylitsensä ja sanotaan mennessämme: ”Miksette miettineet tätä, kun rajoititte lapsilukuanne? Emme alistu laillistetun ryöstönne uhreiksi.”