Sarjan
kirjoittaja J. K. Rowling on tietääkseni
avoimesti ilmoittanut olevansa Labour-työväenpuolueen eli paikallisten
sosialidemokraattien, arvoliberaalien ja monikultturistien kannattaja.
Arvomaailma paistaa aika selkeästi tarinastakin esiin. Pelkistettynä kyse on
hyvien liberaalien ja pahojen fasistien välisestä taistelusta.
Tarinan
maailmassa väestö koostuu taikaväestöstä eli velhoista ja noidista sekä
tavallisista ihmisolennoista eli jästeistä. Osa velhoista on puhdasverisiä eli
heillä ei ole sukulaisina taikakyvyttömiä jästejä. Eräät näistä velhoista ovat
pahoja pimeyden velhoja. He ovat juuri sellaisia mörköjä, jollaisia me
monikulttuurikriitikot olemme monikultturistien toiveissa ja stereotypioissa:
synkeitä, egoistisia, sadistisia öykkäreitä, jotka uskovat täysin
pseudotieteellisiin teorioihin omasta paremmuudesta verrattuna muihin – eli
rinnastuvat täydellisesti rasisteihin, jotka vihaavat ulkomaalaisia
selittämättömästi, vailla mitään syytä, minkä normaali ihminen voisi ymmärtää
ja hyväksyä.
Hämmästyisin
kovasti, mikäli tarina ei tosiaan olisi allegoria siitä, kuinka konservatiivit
ovat pahoja ja liberaalit hyviä. Sivujuonteena jatkuvasti esiintyvä
kotitonttujen, vapaaehtoisessa orja-asemassa olevien taikaolentojen,
vapauttaminen viestii kirjailijan halusta taata oikeuksia ihan kaikille ja
kaikenlaisille ihmisille.
Mutta
mikä Harry Potterista tekee
mielenkiintoisen, se on idealismin alta paistava realismi, joka kertoo, että
kyllä Rowlingkin ymmärtää, vaikka ei ehkä kovin tietoisesti, ne tosiasiat,
joiden vuoksi me ei-stereotyyppiset monikulttuurikriitikot esitämme
kritiikkiämme. Edes Harry Potterin taikamaailmassa, jossa väestö jakautuu
varsin mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin ihmisiin, ei monikulttuurisuutta
käytännössä kannata kukaan.
Velhot
ja noidat elävät omissa oloissaan, eivätkä he edes halua olla missään
tekemisissä jästien kanssa. He ryhmittyvät omiin enklaaveihinsa, rakentavat
paikkoja joihin vain he itse pääsevät ja jopa estävät maailmansa paljastumisen
jästeille. Itse asiassa sen paljastaminen on rikos, ja jos siihen joku
syyllistyy, hän on vaarassa menettää taikasauvansa eli käytännössä kaikki
taikavoimansa, ja ne jästit puolestaan, jotka ovat saaneet vihiä taikamaailmasta,
noidutaan unohtamaan kaikki näkemänsä ja kuulemansa.
Velhoista
todella harva on edes kiinnostunut jästien maailmasta. Kiinnostunein kaikista
on eräs herra Weasley, mutta hänen pakkomielteinen harrastuksensa ei siltikään
etene sen pitemmälle kuin että hän kerää töpseleitä, nikkaroi auton kanssa ja
muuta vastaavaa. Hän ei seurustele jästien kanssa, ei työskentele heidän
kanssaan, ei asu heidän lähellään. Hänenkin, kaikkein suvaitsevaisimman velhon,
kiinnostus jästien maailmaa kohtaan on vain samaa tasoa kuin 1800-luvun
orientalistien kiinnostus itämaita kohtaan. Nämä orientalistit eivät halunneet
elää yhteiskunnassa, josta tehdään monikulttuurista massiivisella
maahanmuutolla ja assimilaation välttämisellä.
Velhoista
suurin osa on puoliverisiä, joilla on sukulaisina sekä vanhoja taikasukuja että
jästejä. Koko seitsenosaisessa kirjasarjassa ei selitetä, kuinka velhot ja
jästit oikein tutustuvat ja päätyvät naimisiin. Miten suurin osa velhoista voi
olla puoliverisiä, kun segregaatio on lähes täydellinen, ja kun se mitä
ilmeisimmin on ollut vielä täydellisempi aikaisemmin? Velhot asuvat omissa oloissaan,
työskentelevät toisilleen, opiskelevat vain keskenään. Heillä on oma
valuuttansa ja he tuntevat jästien valuutan niin huonosti, että on syytä
epäillä, ettei väestöryhmien välillä ole kerrassaan minkäänlaisia
taloudellisiakaan kanssakäymisiä. Luultavasti koko puoliverinen enemmistö on
vain kirjailijan ideologisessa korrektiudessa tekemä päätös, jota ei ole
ajateltu yhtään sen pitemmälle kuin että ”se on kiva”. Siis täysin ideologinen
ihanne, joka tarkemmin ajateltuna ei kestä käytäntöä, eli täysin samanlainen
kuin monikultturistiset ihanteet kaikkialla.
Voisi
tietenkin ajatella, että velhot karttavat jästejä, koska kanssakäymisestä olisi
vain haittaa. Mutta ei: kanssakäymisestä olisi mahtavasti hyötyä kummallekin.
Velhot karttavat jästejä vain ja ainoastaan siksi, etteivät halua
monikulttuurisuutta.
Velhot
osaavat taikakonstein esimerkiksi laittaa ruokaa muutamalla taikasauvan
näpäytyksellä. He osaavat siivota pelkillä taikasanoilla. He osaavat korjata
täysin rikki menneitä esineitä käden käänteessä. He osaavat siirtää joukoittain
ihmisiä (ja luultavasti tavaroitakin) planeetan puolelta toiselle sekunneissa.
He osaavat parantaa tauteja ja vammoja, jotka ovat kuolemaksi. He osaavat
taikakonstein pitää ei-toivotut henkilöt (kuten rosvot) poissa luotaan.
Eikö
tuottaisi käsittämättömästi lisäarvoa sekä velhoille että jästeille, jos
tällaisia sovelluksia annettaisiin kaikkien käyttöön? Velhot tienaisivat
omaisuuksia esimerkiksi korvaamalla lentoliikenteen porttiavaimilla. Mutta edes
Weasleyn jästimielinen perhe ei ole valmis tähän. He kärsivät puutetta, mutta
jästien pariin he eivät mene, vaikka voisivat hetkessä taikoa itsensä miljardööreiksi.
On se monikulttuurisuus niin epämiellyttävää.
Olisi
velhoillakin opittavaa jästeiltä. Velhot kirjoittavat sulkakynillä ja musteella
pergamentille. He viestivät lähettämällä pöllön kuljettamaan kirjettä. Jästit
voisivat opettaa heidät käyttämään tietokonetta ja sähköpostia, mutta ei, on se
monikulttuurisuus niin epämiellyttävää.
Tietenkin
on mahdollista, että velhot varjelevat jästejä ihan hyvyyttään. He ajattelevat,
ettei heidän tuottamansa mittaamaton lisäarvokaan kompensoisi jästeille sitä mielipahaa,
joka seuraisi kateudesta, siitä kun jästit pahoittaisivat mielensä taikakyvyttömyytensä
vuoksi. Kateus kun on eräs vasemmistolaisten kantavista voimista, luulisi työväenpuoluetta
äänestävän Rowlingin ottaneen asian huomioon aivan eri tavalla kuin joku sellainen,
joka hyväksyy ihmisten erilaiset kyvyt menestyä elämässä.
Niin
allegoria kuin Harry Potter
luultavasti onkin, se itse asiassa käy parhaiten meidän monikulttuurikriitikkojen
käyttöön. Emme me ole absoluuttisen pahoja ihmisiä, lordi Voldemortin tapaisia
hirviöitä, jotka haluavat murhata kritiikkimme kohteita. Me olemme Harry
Potterin ja Weasleyn perheen kaltaisia aivan tavallisia ihmisiä, jotka kannamme
huolta yhteiskunnasta, jossa asumme. Arvostamme muita kansoja ja muita
kulttuureja, mutta emme kuitenkaan ole niin tyhmiä, että toisimme ne naapuriin.
Mitä hyötyä siitäkin muka olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti