Heidän
oikeistolaisuutensa on suuri kysymysmerkki. Todennäköisesti kyse on siitä, että
vasemmistolaisesti suuntautuneet ihmiset ovat jo vuosikymmeniä päässeet
lujittamaan asemiaan akateemisessa maailmassa, ja sieltä käsin he tuomitsevat
kaikki uhiksi kokemansa liikkeet oikeistolaisiksi; onhan se pitkän linjan
eurooppalainen perinne, että vasemmisto on hyvä ja oikeisto on paha.
Ja
mitä populismiin tulee, niin eiköhän siinäkin ole kyse pelkästä leimaamisesta:
kun politiikan uudet tulokkaat esittävät kalkkeutuneille broilereille hankalia
kysymyksiä, nämä sivuuttavat asian syyttämällä populismista. Se on yleinen tapa
kääntää keskustelu asiasta sivuseikkoihin, kuten keskustelijoihin itseensä.
”Oikeistopopulisteja”
ovat Yhdysvalloissa teekutsuliike, jossa libertarismi yhdistyy vahvaan arvokonservatiivisuuteen,
Yhdistyneessä kuningaskunnassa Itsenäisyyspuolue, jonka päätarkoitus on erottaa
maa Euroopan Unionista, Ranskassa Kansallinen Rintama, joka edustaa perinteistä
konservatismia, Kreikassa Kultainen sarastus, joka pyrkii ehtaan
kansallissosialismiin, Ruotsissa Ruotsidemokraatit, jotka vastustavat
monikulttuurisuutta ja maan autoritaarista keskustelukulttuuria, ja Suomessa
Perussuomalaiset, joiden suurimmat viholliset ovat vanhat puolueet. Minun
mielestäni näin sekalaisen joukon niputtaminen yhdeksi ryhmäksi on yhtä
harhaanjohtavaa kuin kommunistien ja sosiaaliliberaalien vastaava niputtaminen,
minkä luulisi herättävän melkoista närää monissa piireissä.
Kaikenlainen
populistinimittely on mielestäni esimerkki valtavirran kimpaantuneesta älähdyksestä
siihen, kun he eivät keksi muuta sanottavaa, eli tietävät olevansa heikoilla,
jos keskusteluun ryhdyttäisiin. Siksi minulla on politiikkaa seuratessani
perusoletus: se, jota haukutaan populistiksi, on oikeilla linjoilla. Tämä
perusoletus on suureksi avuksi kriittiselle mielelle, se ikään kuin ulkoistaa
ajattelun. Se osuu harvoin hutiin, minkä varalta on kuitenkin totta kai oltava
aina varuillaan.
Otetaanpa
esimerkkejä populismista. Kun Perussuomalaiset kerran on niin umpipopulistinen
puolue, sen linjauksista sitä luulisi löytyvän.
Pakkoruotsin poistaminen? Varmaan kaikkein halpahintaisinta populismia, jota Suomessa joudutaan
vuodesta toiseen tyrmäämään. No jaa, eihän pakkoruotsin puolelle löydy oikein
muita kuin epämääräisiä ja valtaosaltaan tunnepohjaisia perusteita: Suomi on
kaksikielinen, Suomi on aina ollut kaksikielinen, ruotsinkielisillä on oikeus
palveluun omalla äidinkielellään, kielten oppiminen on kaikille hyödyksi. Tässä
populisteilla on aseinaan Humen giljotiini ja yksilönvapaus. Paha juttu, kun
niitä vastaan ei oikein voi taistella vaikuttamatta idiootilta tai vähintään sydämettömältä
konnalta.
Itsekkäämpi Eurooppa-politiikka? Ikuinen ja ikuisesti kasvava nettomaksajan rooli
kieltämättä on raskas suomalaisille. Eurokriisin taltuttamiseen tarkoitettuihin
tukipaketteihin osallistuminen oli samaa sarjaa, ja vieläpä aivan vastoin EU:n
omien sääntöjen henkeä. Sekään ei ihan riitä, että Alexander Stubb sanoo näiden rahanmenojen olevan ehtoja vapaalle
kaupalle ja liikkuvuudelle. Täytyy maalailla sellaista mörköä, että jos EU:lle
ei olla mieliksi, se ryhtyy mököttämään ja käyttäytyy meitä kohtaan ilkeästi,
vaikka se ei olisi kenenkään etu.
Pakolaiskiintiö, turvapaikkajärjestelmä ja kehitysapu alas? Kerro nyt suomalaiselle veronmaksajalle,
jonka taakaksi valtionvelkaa sysätään, miksi hänen rahojaan on lahjoitettava
vielä ulkomaalaisillekin! Häntä täytyy syyllistää siitä, että pohjanmaalaista
tervaa myytiin orjalaivojen rakentamiseen muutama vuosisata sitten. Ja jos hän
ei suostu katumaan, niin uskotellaan, että elintason perässä tänne tulevat ovat
jotenkin kykenevämpiä perustamaan uusia suuryrityksiä kuin ne suomalaiset
työttömät, joiden kanssa he tulevat kilpailemaan hupenevista resursseista.
Kansanäänestyksiä?
Kuinka kukaan voi vastustaa ajatusta? Sehän tarkoittaa, että kansa voi olla
väärässä, eikä se sovi demokratiaan. Asia on sivuutettava epämääräisellä
muminalla.
Koska
useissa maissa on tällaisia epäkohtia, joille ei ole mitään järjellisiä
perusteita, vaan jotka ovat vain vuosien saatossa syntyneitä vallanpitäjien
mielivaltaisia päähänpinttymiä, on selvää, että niitä vastaan nousee
poliittisia liikkeitä. Se on yksi harvoista yhteisistä piirteistä ”oikeistopopulisteilla”,
ja siksi valtavirta ei heistä pidä. Näin ulkopuolisena on aika vaikea
hahmottaa, miksi. Minä en ymmärrä, miksi esimerkiksi pakkoruotsi, EU:n edessä
matelu ja sosiaalinen maahanmuutto ovat vallanpitäjien lempilapsia, joita ei
voi kritisoida. Tai mikä olisi vialla siinä, että kansa kertoisi mielipiteensä
suoraan, ei edustajiensa kautta. Poliitikot kun ovat oikeista syistään
tuppisuita: eiväthän he ole yrittäneetkään selittää.
Ja
sitten siihen kuriositeettiin, jonka aluksi mainitsin: näiden liikkeiden nousu
nähdään ongelmana. Tähän liittyy sama perustavan tason ongelma kuin
kansanäänestysten vastustamiseen: kansan mielipiteet itsessään nähdään
ongelmina. Miten niin vika on siinä, että kansalaiset osoittavat mielipiteensä
valitsemansa poliittisen liikkeen kautta? Voiko syy olla muu kuin se, että
eliitissä koetaan, että he tietävät kuinka asioiden on oltava ja kansalaisia
kuunnellaan vain niin kauan kuin he ovat samaa mieltä?
Kyllä
kai tyhminkin ymmärtää, etteivät poliittiset liikkeet synny tyhjiössä,
pelkästään poliittisen eliitin kiusaksi. Ne syntyvät jostain syystä. Nämä syyt
ovat ne ongelmat, eivät niiden vuoksi syntyvät poliittiset liikkeet.
Yhdysvalloissa syy on kasvava verotus, kasvava julkinen velka ja kasvava
julkinen osuus taloudessa. Kaikkialla Euroopassa syy on haitallinen
maahanmuutto ja epäonnistunut integraatio sekä Euroopan Unionista johtuvat
rasitukset, pohjoisessa nettomaksu ja etelässä heikko kilpailukyky. Ruotsissa
”oikeistopopulistien” nousuun vastattiin eristämällä uusi poliittinen voima
vallan marginaaliin. Vastaus on yhtä hyvä kuin hermojen puudutus krooniseen
kipuun: kipu poistuu, mutta kivun syy säilyy koskemattomana.
Populistien
syyttäminen ongelmista on pahimman sortin totuuden vääristelyä. Aivan selvää on,
ettei yhtäkään populistista liikettä olisi koskaan syntynyt, jos valtapuolueet
eivät olisi lipsuneet politiikkaan, jota kansalaiset eivät hyväksy. Suomessa ei
olisi 39 populistin ryhmää eduskunnassa, jos vanhat puolueet eivät olisi
vuosikaudet pelleilleet pakkoruotsin, maahanmuuton, EU:n, vaalirahojen ja
lyhytnäköisen edunvalvonnan kanssa. Kansalaiset kaipaavat politiikkaan selkeätä
linjaa, isänmaallisuutta, päättäväisyyttä ja nöyryyttä.
Jos
”vastuulliset” päättäjämme kerran eivät pidä kansan tahdosta ja sen vuoksi nousevista
uusista puolueista, hehän voisivat harkita tätä nerokasta ehdotustani:
luovutaan demokratiasta kokonaan. Tehkää itsestänne ikuinen, vaikka
periytyväkin, eliitti tähän maahan. Ei tarvitsisi sietää ”vastuunkantoa
karttelevia” protestiryhmiä.
Eräs
seikka on vielä hyvä huomata: mitä huonommalla tolalla asiat jossain maassa
ovat, sen radikaalimpia protestiliikkeitä siellä esiintyy. Perussuomalaiset on
aika maltillinen protestipuolue, mutta Suomen ongelmat eivät olekaan
eskaloituneet niin pahasti kuin muualla. Ruotsin monikulttuurisuus on edennyt
tilaan, johon Suomella on vielä parin vuosikymmenen matka. Sikäläinen
protestipuolue eli Ruotsidemokraatit on merkittävästi Perussuomalaisia
ankaramman maahanmuuttopolitiikan kannalla. Kreikassa tilanne on mennyt vielä
pitemmälle: maassa, joka toimii porttina Eurooppaan ja jossa on jopa miljoona
laitonta siirtolaista, protestin ytimeksi on tullut kansallissosialistinen
puolue.
Kuka
haluaa Suomeen niin vahvan kansallissosialistisen sektorin politiikkaan? Tuskin
ainakaan samat tahot, jotka hehkuttavat monikulttuurisuuden olevan rikkautta.
Näiden tahojen olisi sitten syytä pohtia ja oivaltaa: ei ole toista ilman
toista. Mitä pitemmälle he menevät kohti monikulttuurisuutta, sen rajumpaa
vastarintaa he tulevat kokemaan. Jossain vaiheessa koko Eurooppa voi olla siinä
tilassa, missä Kreikka on nyt: yhteiskunnan rakenteet horjuvat, ja peloissaan
ja vihoissaan olevat ihmiset muodostavat turvaa tarjoavien puolisotilaallisten
rikollisjärjestöjen ympärille de facto yhteiskuntia
yhteiskunnan sisälle. Siitä tilanteesta ei päästä ulos muilla kuin 1800-luvun
keinoilla: väkivallalla painostamalla ihmiset saatetaan yhden yhteisen lipun,
kansallisvaltion, alle. Silloin ei monikulttuurisuutta enää varjella: joka ei
joukkoon yhdy, se murskataan telaketjujen alle.
Minä,
joka olen maahanmuuttokriitikko, haluan välttää tällaisen kehityksen. Paras ja
mahdollisesti ainoa tapa estää kiihkokansallisten ryhmien uusi nousu on
ennaltaehkäistä niiden kysyntä maltillisella kansallismielisyydellä.
Loppuun
tarjoan videon loistavaksi esimerkiksi populistien esittämistä hankalista
kysymyksistä. Videolla Yhdistyneen kuningaskunnan Itsenäisyyspuolueen
puheenjohtaja Nigel Farage perää
maansa silloiselta pääministeriltä Tony
Blairilta selityksiä. Blair hihittelee, kiertelee ja lopuksi sivuuttaa
kysymykset ylevillä, abstrakteilla julistuksilla. Se on sitä kuuluisaa vastuunkantoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti