Lukiossa
tutustuin tyyppiin, joka kannatti libertaristista yövartijavaltiota. Lukion
jälkeen löysin hänet armeijasta, samasta komppaniasta kuin missä itse olin.
Periaatteellisena libertaristina hän vastusti henkeen ja vereen
asevelvollisuutta, eikä armeijassa suostunut tekemään oikeastaan mitään. Hän
tekeytyi sairaaksi, milloin oli flunssa, milloin selkäkipuja, milloin nilkka
nyrjähtänyt. Näin hän onnistui olemaan monta kuukautta yhteiskunnan täydessä
ylöspidossa tekemättä yhtään mitään, ja koki tekevänsä oikein, koska häntä
kohtaan oli tehty vääryyttä (orjuutettu hänet), ja siihen hän vastasi
protestoimalla järjestelmän itsensä mahdollistamalla tavalla (esitti sairasta
ja sai vapautusta palveluksista).
Tuohon
aikaan minä ymmärsin häntä. Vasta myöhemmin aloin ihmetellä asiaa. Miksi hän kokee,
että hänellä olisi oikeus elää turvallisessa maassa, jossa hänen oikeuksiaan
turvataan vaikka ihmisten henkiä uhraamalla, jos hän itse ei ole valmis
tekemään mitään tuon tavoitteen eteen?
Hän
oli totaalikieltäytyjä, vaikka onnistui muodollisesti pääsemään läpi armeijasta.
Sitä minä ihmettelen, miksi totaalikieltäytyjät ovat lain mukaan aivan
samanarvoisia kansalaisia kuin ne, jotka ovat täyttäneet velvollisuutensa
yhteiskuntaa kohtaan osallistumalla sen puolustamiseen. Minun mielestäni täydet
kansalaisoikeudet tulisi antaa vain niille kansalaisille, jotka ovat suorittaneet
oppivelvollisuuden sekä ase- tai siviilipalveluksen (joka tietenkin
asetettaisiin myös naisille). Ase- tai siviilipalveluksesta ei voisi kuin
äärimmäisen poikkeuksellisissa oloissa saada vapautusta eli ns.
C-palveluskelpoisuuden papereita. Jos kunto tai mieli ei kestäisi
asepalvelusta, edessä olisi siviilipalvelus.
Ja
jos ei näitä velvollisuuksia suorittaisi, jäisi B-luokan kansalaiseksi. Heiltä
minä rajaisin pois äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden, heidän veroprosenttinsa
säätäisin hieman korkeammaksi ja saamansa tulonsiirrot matalammiksi.
Velvollisuudet voisi tietenkin täyttää lähes missä elämänvaiheessa tahansa, jos
esimerkiksi nuoruuden radikalismissa on tullut tehtyä tyhmiä. Niiden
ulkomaalaisten kohdalla, jotka haluaisivat saada Suomen kansalaisuuden, ensin
annettaisiin B-luokan kansalaisuus, jonka voisi korottaa A-luokan
kansalaisuudeksi. Se nyt on järjettömyyden huippu, että kansalaisuus toimii
jonkinlaisena kannustimena siihen, että yhteiskuntaan integroidutaan, ei
integroitumisen seurauksena.
Onko
tämä jonkun mielestä epäoikeudenmukainen esitys? Jo valmiiksi kysyn niin
kokevilta, miksi yhteiskunnan pitäisi antaa sama arvo niillekin kansalaisille,
jotka ovat itse omasta päätöksestään jättäytyneet tiettyjen yhteiskunnan osien
ulkopuolelle?
Eiköhän
tuntemallani libertaarillakin olisi ollut enemmän halua kantaa kortensa kekoon
meidän kaikkien turvallisuuden vuoksi, mikäli vaihtoehtona olisi ollut
ehdottamani B-luokan kansalaisuus. Totaalikieltäytyjien määrä voisi jopa
laskea, mikäli vankilavaihtoehto korvattaisiin loppuelämän kestävällä
ala-arvoisuudella. Vastaavasti motivaatio armeijassa kasvaisi, kun jokainen
asevelvollinen tietäisi saavuttavansa jotakin sillä turhauttavalla
rehkimisellä, mitä minäkin kirosin oman aikani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti