28.7.2013

Edistys vai syklisyys?

Löysin kerran blogisfäärissä liidellessäni presidentinvaalin aikaisen tekstin Perussuomalaisten poliittinen ekosysteemi on tuhoutumassa, jonka on kirjoittanut eräs Kirsi Virtanen. Vanhojen kirjoitusten ruotiminen on aina vähän tympeää, mutta onneksi tuokin teksti on sen verran ajaton, että mitään suurempaa ongelmaa siinä ei ole. Tämänkaltaisia ajatuksia on varmasti esiintynyt pitkään ja vielä pitkään niitä myös tulee esiintymään.

Tekstissä argumentoidaan, että isänmaallisuus, kansallismielisyys ja konservatiivisuus ovat hidasta kuolemaa parhaillaan kokevia ajattelutapoja. Maailma muuttuu, ja yhä kansainvälisemmäksi ja monikulttuurisemmaksi muuttuva arki vieroittaa ihmisiä niistä vähä vähältä, kunnes kukaan ei enää ota perussuomalaisuuteen liittyviä tai liitettyjä asioita tosissaan. Ilmeisesti pääajatus on, että perussuomalaisuus muuttuu yhtä vanhanaikaiseksi kuin feodalismi, joka oli erään aikakauden ilmiö, jonka soveltaminen onnistui silloin mutta ei enää.

Onhan tekstissä perää. Tässä sitä ollaan matkalla kohti EU-liittovaltiota, monikulttuurisuutta ja kansallisen identiteetin ja itsemääräämisoikeuden kuoppaamista. Tämän tien päätepysäkillä ei perussuomalaisten teeseillä tee yhtään mitään. Siellä ei ole isänmaata, kansakuntaa eikä perinteitä, joita varjella.

Tekstin ilmeisiä ongelmia on turha ryhtyä etsimään virheellisistä argumenteista tai viljellystä fiktiosta. Ongelma syntyy siitä surkuteltavasta likinäköisyydestä, jolla Virtanen tarkastelee omaa aikaansa ja sen ilmiöitä. Tekstissä ei ole minkäänlaista historiallista perspektiiviä. Virtanen ehkä oikeasti uskoo, että maailma on deterministisesti kehittymässä juuri siihen päätepisteeseen, johon se näyttää olevan matkalla ja johon Virtanen selvästi toivookin sen kehittyvän. Ihana edistyksellinen maailmankansalaisuus tulee ja syrjäyttää ahdasmieliset nurkkapatriootit.

Minä itse uskon, että juuri liberaalien ekosysteemi on tuhoutumassa. Minä jopa keksin sille vähän parempiakin perusteita kuin twiittaaminen ympäri maapallon, Facebookin päivittäminen Ecuadorissa ja lomamatkailu Vietnamissa. Ekosysteemillä en tarkoita pelkästään poliittista elintilaa, vaan ihan oikeaakin ekosysteemiä.

Ihmiskunta kuluttaa alati kiihtyvällä tahdilla uusiutumattomia luonnonvaroja. Uusiutumattomat luonnonvarat eivät uusiudu. Niiden minimaalinenkin käyttö tulee ennen pitkää loppumaan. Nykyisillä kulutus- ja kasvuluvuilla ei mene kauaa ennen kuin monet elämämme kannalta erittäin oleelliset luonnonvarat ovat huvenneet niin vähiin, ettei niitä voi enää taloudellisesti hyödyntää. Samaan aikaan uusiutuvia luonnonvaroja on ihmiskunta törsännyt uusiutumista nopeampaan tahtiin jo melkein kolmen vuosikymmenen ajan. Joka vuosi ylikulutuksen päivä osuu hieman aiemmaksi kuin edellisenä vuotena. Lopulta uusiutuvatkin luonnonvarat loppuvat: käy kuin Pääsiäissaaren muinaisille asukkaille, jotka hakkasivat kaikki puut, jolloin heiltä katosi ikuisiksi ajoiksi mahdollisuus palauttaa puun tuotanto ilman ulkopuolista apua. (Ks. Umpikujanjuoksua.)

Juuri luonnonvarojen järjenvastainen kulutus on luonut liberaaleille oman poliittisen ekosysteemin. Kaikki, mikä on ominaista liberaaleille – metelöiminen vähäpätöisimmistäkin ihmisoikeuksista ja vaatimukset toimeentulosta kaikille – on leimallista vain sellaiselle ajalle, jolloin on ollut paljon joutilaita ihmisiä, joiden patoutunut toimintatarmo suuntautuu täysin mitättömään ja turhaan näpertelyyn. Tämä on tällä hetkellä mahdollista vain siksi, että luonnonvaroja törsäävä teollisuus tuottaa näille ihmisille elintason käytännössä tyhjää vastaan. Oikean työn tekijät, joille elämä itsessään on tarjonnut haasteita (kunhan he eivät ole olleet aivan toivottoman köyhiä), ovat lähes aina ja kaikkialla olleet pohjimmiltaan konservatiivisia ja jopa vanhoillisia. Se kertoo aika paljon, että Suomessa Vihreän liiton kannatus on jo muutaman vuosikymmenen ajan ollut nuorten keskuudessa kolmanneksen luokkaa, mutta kokonaiskannatus pysynyt suunnilleen samana: kun nämä nuoret ovat vartuttuaan joutuneet hankkimaan itse elantonsa, on valtaosalla puoluekantakin vaihtunut.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla – liberaalien utilitaristinen maailma luhistuu voihkaisten, kun luonnon rajat tulevat elämäntapamme tielle. Sivilisaation romahdus, joka vaikuttaa välttämättömältä, aiheuttaa nälänhätiä ja jopa miljardien ihmisten kuolemisen ravinnon puutteeseen. Täystuhon aiheuttamat sodat viimeistelevät hävityksen. Jos tämä tapahtuu Kirsi Virtasen elinaikana, miten hän tilanteeseen reagoi? Yrittäisikö hän vakuuttaa, ettei kansallismielisyydelle ole sijaa modernissa, uljaassa maailmassa, ja että ihmisten olisi lyöttäydyttävä yhdeksi maailmankansaksi?

Ihmiskunta, kulttuurit ja yhteiskunnat eivät kehity edistysuskon mukaisesti, lineaarisesti tai eksponentiaalisesti, vaikka postmodernista ihmisestä, joka ei vaivaudu katsomaan keskiaikaa ja omaa kulttuuriaan etäämmäs, siltä saattaa tuntua. Suurempi osa ihmiskunnan historian kulttuureista on tuhoutunut kuin säästynyt. Millä perusteella on syytä uskoa, että postmoderni liberaali länsimaalainen kulttuuri olisi tässä asiassa poikkeus? Olemmehan juuri me onnistuneet saamaan aikaan vakavammat ympäristöongelmat kuin mikään aiempi kulttuuri.

Konservatiivisuus ja ksenofobia ovat leimanneet kaikkia muita kulttuureita kuin tätä meidän nykyistämme. Kuinka kukaan voi kuvitella, että liberalismi olisi se normi, josta harhaiset ovat eksyneet väärille poluille? Liberalismi itse on pahimman laadun erehdys, toistaiseksi kestävän hyvinvoinnin kylkiäinen, uskomus hyvään ja vielä parempaan. Kirsi Virtanen ei selvästi ole ymmärtänyt sitä faktaa, että koskaan tuo hänen hehkuttamansa maailmankansalaisuus ei ole saavuttanut yliotetta hänen paheksumastaan patriotismista. Patriootit ovat aina olleet monilukuisempia ja vakaumuksessaan kiivaampia kuin kansainvälisen veljeyden ja erilaisuuden ylistäjät. Jo se todistaa, että jotakin voimaa se tarjoaa. Jopa Neuvostoliitto, jonka lähes uskonnollinen perusajatus liittyi kansainvälisyyteen ja työväenluokan kansalliset rajat ylittävään yhteishenkeen, joutui tukalan paikan tullen ottamaan propaganda-arsenaaliinsa hyväksi havaitun patriotismin ja nationalismin.

Yhteiskuntien ja kulttuurien syklisissä kehityskaarissa liberalismi, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys esiintyvät vain materiaalisten huippujen tuntumassa. Romahdusta on seurannut aina paluu jonkinlaiseen konservatismiin. Tässä on kyse erittäin itsestään selvästä, mutta jostain syystä erittäin vähän huomioidusta ilmiöstä: kulttuurievoluutiosta.

Heikot kulttuurit ovat aina väistyneet vahvempien tieltä, ja vahvemmat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat rakentuneet paremmalle moraaliselle perustalle, ovat olleet dynaamisia ja avarakatseisia, sopeutuneet kilpailuun ja tuottaneet toimivia yhteiskunnallisia instituutioita. Länsimaalainen kulttuuri oli ennen tällainen kulttuuri. Se oli ihmiskunnan historian vahvin kulttuuri, joka onnistui tunkemaan vaikutuksensa kaikkialle, minne halusi. Sellaiseksi se tuli tarkastelemalla nöyrästi muiden kulttuurien vahvuuksia ja omaksumalla niitä.

Nyt tilanne on muuttunut. Liberaalit korostavat omaa avarakatseisuuttaan ja varmasti tätä tekstiä lukiessaan Kirsi Virtanen sanoisi tunnetun kliseen, että liberaalit ovat avarakatseisia ja juuri nationalistit haluavat syrjäytyä omaan impivaaraansa. Luulen, että useimmat liberaalit ovat täysin sokeita omalle ahdasmielisyydelleen. Loistonsa huipulla länsimaalainen kulttuuri ylpistyi kuten niin monet muutkin kulttuurit, jotka elivät tuhonsa aattoa. Silloin länsimaalainen ihminen keksi ihmisoikeudet, jotka asetettiin kaiken yläpuolelle, dogmiksi. Tätä on liberaalien ahdasmielisyys: he kerta kaikkiaan kieltäytyvät tunnustamasta edes sitä mahdollisuutta, että ihmisoikeudet olisivat haitaksi kulttuurimme ja yhteiskuntamme kehitykselle ja säilymiselle.

Esitänpä skenaarion tulevaisuudesta, yhden mahdollisen tulevaisuuden. Länsimaat pitävät kiinni ihmisoikeuksista viimeiseen asti. Tämä tarkoittaa humanismin kyllästämää politiikkaa, kehitysyhteistyön jatkamista, kolmannesta maailmasta tulevien pakolaisten auttamista ja valtiollisten väkivaltakoneistojen ajamista alas. Toisaalla Kiina toimii kuten tähänkin asti. Siellä jyrätään demokratia ja yksilöllisyys, ja vaaditaan kansaa alistumaan päättäjien pelinappuloiksi. Talous kasvaa, mutta inhimillinen hinta on hirvittävä.

Jossain vaiheessa, esimerkiksi luonnonvarojen lähestyessä loppua, tulee näiden kulttuurien välille riitoja. Länsimaat läksyttävät Kiinaa liberaalien ihanteiden vastaisesta toiminnasta. Kiina vastaa uhkaamalla vahvalla armeijallaan. Mitä länsimaat tekevät tässä tilanteessa? Joko ne vastaavat Kiinalle samalla mitalla, mutta joutuvat niin tehdäkseen luopumaan itsekin ihanteistaan ja ryhtymään koviksi; tai sitten ne antautuvat Kiinalle taisteluitta, jolloin kiinalainen totalitaarinen malli voittaa länsimaalaisen liberaalin mallin.

Tuohan on ihan tavallista Darwinin lakia sovellettuna yhteiskuntiin. Harvat yhteiskunnat havaitsevat oman huonommuutensa: ne vain pärjäävät huonommin ja lopulta kuihtuvat. Samalla tavalla kommunistisetkin maat kuihtuivat: lännen liberaali malli oli parempi ja lännestä suuntautunut paine aiheutti niin suurta tyytymättömyyttä, että systeemi sortui. Nyt tuon taistelun voittaja on jäämässä häviölle seuraavassa kaksintaistelussaan. Kiina nimittäin oli avarakatseinen ja onnistui yhdistelemään liberaalin ja totalitaarisen mallin parhaita puolia: ihmisoikeuksia avoimesti polkeva kapitalismi on parissa vuosikymmenessä päässyt ihmisoikeuksia kunnioittavasta kapitalismista niskan päälle. Tämä näkyy muun muassa Yhdysvaltain valtaisana velkaantumisena Kiinalle. Velkoja voi aina heiluttaa velallista.

Konservatiivi kun olen, eräs periaatteeni on tämä: ”Evoluutio, ei revoluutio.” Minä pyrin olemaan avarakatseinen ja olen mielestäni onnistunut siinä paljon paremmin kuin Kirsi Virtanen. Minä ymmärrän sen, että tämä oma mallimme ei välttämättä ole se kaikkein paras, ei ainakaan kaikkina maailmanaikoina. Ajat muuttuvat ja yhteiskunnan on muututtava mukana tai tuhouduttava. On vain yksinkertaisesti tyhmää kuvitella, että liberalismi ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen olisivat ennen, nyt ja tulevaisuudessa kaikkein parhaat periaatteet.

Tätä voi miettiä ajatusleikin kautta: olisiko keskiajan feodaaliyhteiskunta pitänyt muuttaa liberaaliksi demokratiaksi? Vastaus on selvä: ei. Kouluttamaton, taikauskoinen väestö, jonka maailmankuva koostuu kolmesta kylästä ja niitä ympäröivästä hirviöitä kuhisevasta metsästä, ei vain pysty muodostamaan toimivaa demokratiaa, johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Keskiajan Euroopassa feodalismi oli hyvä, toimiva systeemi. Mutta sillä perusteella ei voi päätellä, että feodalismi olisi hyvä, toimiva systeemi myös jälkiteollisena aikana. Vastaavasti liberalismillakin on väistämättä parasta ennen -päivä.

Yleinen stereotypia konservatiiveista on se, että he kaipaavat vain menneeseen. Kuten käsitteissä määrittelin, tuo tarkoittaa vanhoillista ja sen synonyymia taantumuksellista, kun taas konservatismi koostuu yhteiskunnallisista ihanteista kuten liberalismi ja sosialismikin. Minä olen edistysmielinen konservatiivi, mikä tarkoittaa jatkuvaa, vahvaa skeptisyyttä ihan kaikkea kohtaan. En ole valmis hirttäytymään ihmisoikeuksiin, mutta sen sijaan ihmettelen, miksi Kirsi Virtasen tapaiset liberaalit uskovat kansallismielisyyden olevan vain huono asia. Se ei ole mitenkään ristiriidassa avarakatseisuuden kanssa. Yhtä tyhmää kuin kuvitella liberalismin olevan aina hyvä asia, on kuvitella, että oma kansa ja isänmaa ovat aina huonompia kuin muut.

Monet maailmanhistorian kauhistuttavimmista vääryyksistä on tehty kansallismielisyyden vallassa ja sillä perustellen. Mikä estää tuota selvästi mahtavaa psykologista voimaa tulemasta valjastetuksi jonkin rakentavan tavoitteen eteen?

Perussuomalaisten poliittinen ekosysteemi on suomalaisen politiikan elinvoimaisin. Ennen pitkää se tulee haukkaamaan kaikkien muiden ekosysteemien tilat omaan itseensä, mistä ne ovat lähtöisinkin. Se, onko ekosysteemin keskiössä silloin puolue nimeltä Perussuomalaiset, on yhdentekevää: konservatismi kestää niin kauan kuin ihmiskuntakin kestää.

1 kommentti:

  1. Kiitos postauksesta, tämä selvensi käsitteitä huomattavasti. Mutta lopulta on kuitenkin uskon asia, mikä ideologia vie autuuteen...

    VastaaPoista