Kuten
olen tehnyt selväksi, minä kannatan itsenäisyyttä sekä yksilönvapautta ja
-vastuuta siinä määrin, että minusta vallan on oltava ensisijaisesti ihmisellä
itsellään ja toissijaisesti tasolla mahdollisimman lähellä häntä itseään.
Veroparatiisivaltiot ovat taso lähellä omia kansalaisiaan, ja nämä kansalaiset
haluavat alhaisen verotuksen. Tämän takia en voi hyväksyä veroparatiiseihin
kohdistuvaa verenhimoa. Siinä on kyse kateellisten marinasta ja halusta
kyykyttää menestyviä, ja perustelut löytyvät tästä tekstistä.
Veroparatiisit
ovat tehneet alhaisesta verotuksestaan kilpailuvaltin. Ne tarjoavat maailman ihmisille
sitä, mille on kysyntää. Tämä on niiden aivan oma asia, eikä toisilla
valtioilla pitäisi olla siihen mitään sanottavaa. Periaatteessa olen sitä
mieltä, että jos jollekin asialle on kysyntää, asia on tarpeellinen, hyväksyttävä
ja kannustettava, vaikka henkilökohtaisesti en siitä pitäisikään. Se, että
veroparatiisit halutaan hävittää, on aivan samaa kulttuuri-imperialismia, jota
paheksuin tekstissäni näennäisliberalismista.
Suomi
on kauan pyrkinyt menestymään järjestämällä laadukkaan koulutuksen, joka
tuottaa yrityksille yleissivistyneitä työntekijöitä. Tämä on Suomen kilpailuvaltti.
Nielisivätkö meidän johtajamme, jos maailman kehitysmaat alkaisivat marista
siitä, kuinka meidän järjestelmämme on niiden kilpailukyvyn kannalta huono
juttu? Tokkopa sentään. He sanoisivat: ”Jos järjestelmämme on mielestänne
kilpailukykyisempi kuin omanne, ottakaa opiksi!”
Kyse
on kilpailusta, markkinatalouden perusideasta, joka on saanut minut
vakuuttumaan sen tarpeellisuudesta. Periaatteellisena kriitikkona pidän
kilpailusta, koska se pakottaa kilpailijat alati pohtimaan, kuinka tulla vielä
paremmaksi. Tämä johtaa edistykseen, josta hyötyvät kaikki paitsi ne, jotka
itsepintaisesti pitävät kiinni siitä, mikä on kilpailussa häviöllä.
Neuvostoliitto
on historian parhain esimerkki kilpailun puutteen heikkoudesta. Syntyessään
Neuvostoliitto oli agraarinen, kehittymätön maa. Suunnitelmatalouden johtajat
tiesivät, mitä tehdä: teollistua. Aluksi suunnitelmatalous olikin
menestystarina, koska kasvu jatkui huimana samaan aikaan, kun markkinataloutta
harjoittavat länsimaat ajautuivat lamaan.
Ei
kommunismi talousjärjestelmänä ole sen huonompi kuin kapitalismikaan minkään
mystisen pahuuden vuoksi. Vika on siinä, että koska siihen ei kuulu kilpailu,
talous ja tuotanto eivät ole jatkuvassa kriittisessä tarkastelussa ja
muutostilassa. Ihminen on vajavainen olento, eikä talouden suunnitteluelin
kerta kaikkiaan pysty ottamaan kaikkea huomioon. Se, että joka ainoa kuluttaja
pystyy lähettämään signaaleja kilpailevien yritysten johdoille, johtaa ennen
pitkää talouden ja tuotannon kehittymiseen ohi ylhäältä suunnitellun talouden
ja tuotannon.
Jos suunnitelmatalous tietäisi
aivan kaiken, silloin se pystyisi
parempaan kuin markkinatalous, mutta näin ei valitettavasti ole. Joudumme
tyytymään markkinatalouteen, vaikka se työntääkin meille massoittain esimerkiksi
objektiivisesti tarkastellen täysin hyödytöntä kertakäyttökrääsää, mikä saa
minun sappeni kiehumaan. Vaan mitä voin tehdä? Jos ihmiset ovat niin typeriä,
että luovat kysyntää ikäville asioille, olivat ne sitten ilmapalloja, purukumeja
tai veroparatiiseja, minkäs minä sille voin? En koe olevani oikeutettu
pakottamaan muita omanmalliseeni suunnitelmatalouteen, jota harjoitan kotitaloudessani.
Lisäksi kysynnän ja tarjonnan laki huolehtii siitä, ettei käy kuten kommunistisissa
maissa, joissa turhakkeita tuotettiin vuosikymmenestä toiseen liikaa, hyödykkeitä
liian vähän. Tämä vaihtoehto on ekologisestakin näkökulmasta tuhoisampi, vaikka
ilmapalloilta ja purukumeilta säästyttäisiinkin.
Taistelu
veroparatiiseja kohtaan on sama asia kuin se, että kilpailussa tappiolle jäänyt
yritys vaatisi kilpailijaansa hylkäämään tekemänsä menestyksekkäät innovaatiot.
Mitä voitokas yritys sanoisi tappiolliselle yritykselle, jos se tällaista
vaatisi? Se sanoisi: ”Ottakaa opiksi!”
”Ottakaa
opiksi!” Se olisi sanottava myös veroparatiiseja kauhisteleville valtioille. Meidän
on sopeuduttava kilpailuun, jossa eräät maat ovat keksineet alhaisesta
verotuksesta kilpailuvaltin. Sen sijaan, että vaadimme niitä heikentämään
itseään, vahvistakaamme me itseämme. Alentakaamme verot veroparatiisien
tasolle, niin niiltä katoaa etu, eikä silloin enää olisi veroparatiiseja.
Kilpailu keskittyisi jatkossa johonkin muuhun, jossa jokin onnekas taho sitten
keksisi uuden innovaation, jota muiden olisi jäljiteltävä. Kaikki voittaisivat.
Ei mene mulla jakeluun perustelusi. Rikollisella toiminnalla saatuja rahoja kierrätetään just noiden "veroparatiisien" kautta. Se on jo todistettu moneen kertaan. Liechenstein on Euroopan mätä omena tässä asiassa ja ehkä myös Sveitsi. Onko sinusta oikein (otetaan sanat "moraali" ja "eettinen" myös mukaan) että tietoisesti ja ahneuden oppeja mukaillen ns. vanhan rahan rikkaat ihmiset ja yritykset "piilottavat" rahansa em. maihin ja paikkoihin. Huumekaupan tuotot ja Mafian rahanpesu ja lahjonta lihottaa ja mädättää ja tekee rikollisia ihmisistä heidän itsensä tietämättään.
VastaaPoistaAlhaiset verot ja salailu ovat kaksi eri asiaa, enkä niistä jälkimmäistä puolustanut sanallakaan. Rikollisten rahoja on myös helpompi pitää silmällä, jos ryöstöverotus ei niitä nykyisissä määrin karkota ulkomaille.
PoistaAlhaisemmista veroista muille valtioille ruikuttaminen on paheksuttavaa, mutta jos joku valtio edes passiivisesti tukee rikollista toimintaa, siihen on toki voitava puuttua. Sveitsin painostaminen avoimuuteen rikollisten veropakolaisten suhteen ainakin olisi maailman helpoin asia, kun Euroopan unionin maat ovat kaikkialla sen ympärillä ja voisivat tarpeen tullen katkaista kaikki kauppa- ja kulkuyhteydet sinne.