Ylistys kaavamaisuudelle

Nyt seuraa lisää juttua lempiaiheestani eli oikeuksista. Ne ovat lempiaiheeni siksi, että pyrin tarkastelemaan yhteiskuntaa filosofisesta näkökulmasta; käytännön vatkaaminen sen sijaan kuuluu poliitikoille. Siksi onkin surullista, että monet filosofiselta tarkastelutavalta lahjakkaat ihmiset ryhtyvät jossain vaiheessa todella edistämään asioitaan. He hautautuvat kansanedustajan ja ministerin loputtomaan paperinpyörittelyyn, minkä joku lahjakas paperinpyörittelijä voisi tehdä heidän puolestaan. Pahimmassa tapauksessa kukaan ei täytä heidän asemaansa filosofisena tarkastelijana.

Erityisesti vasemmistoliberaaleissa piireissä minua tympii se, että heillä nykyään ideologitkin ovat paperinpyörittelyyn orientoituneita. Heillä ei tunnu olevan oikein ketään filosofista auktoriteettia, jota voisi haastaa vääntämään asiat rautalangasta. Kaikki on käytännön toimintaa: kaikki asiat ovat yksittäistapauksia, joita tarkastellaan tapauskohtaisesti. Taustalla ei ole enää mitään teoriaa, mitään kaavaa, jonka mukaan toimitaan. Ei ainakaan minun tietääkseni. Marxin oppi haudattiin sen konkurssin jälkeen, mutta tilalle ei tullut mitään. Tähän luullakseni perustuu se, mitä sanotaan sosialidemokratian identiteettikriisiksi: on liike, mutta päämäärä puuttuu. Päämäärä ei ole edes kaikkien puolueiden jäsenten tiedossa.

Älköön kukaan ymmärtäkö yllä olevaa miksikään haukkumiseksi. Jos joku osoittaa minulle vasemmiston taustalla vaikuttavan idean, olen enemmän kuin onnellinen. Vaihtaisin blogini nimen oitis Komedian synnyksi.

Se, miten vasemmiston piirissä vaaditaan oikeuksia, on mitä parhain esimerkki asioiden täysin tapauskohtaisesta tarkastelusta, jossa kokonaisuutta ei hahmoteta. Minä haluaisin rajata Suomen valtion ja kuntien tulonsiirrot ja ilmaiset palvelut yksin Suomessa asuville Suomen kansalaisille. Vasemmistolaisille tämä on rasismia, koska siinä ihmisiä asetetaan eri asemaan kansalaisuuden perusteella. Muun muassa pakolais- ja turvapaikkajärjestelmää ei kerta kaikkiaan voisi silloin ylläpitää.

Vasemmistolta puuttuu teoria tässä asiassa pahanpuoleisesti. Jos on väärin tuijottaa ihmisen kansalaisuuteen, kai on ihan yhtä suuri vääryys tuijottaa asuinpaikkaan. Vasemmistolaiset eivät kuitenkaan vaadi tulonsiirtoja suomalaisilta veronmaksajilta kaikille maailman seitsemälle miljardille ihmiselle (ainakaan enempää kuin sen 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta kehitysapuun). Kauheaa rasismia!

Äänioikeudenkin voisi mainita. En nyt satu tietämään, onko vasemmistossa vaadittu äänioikeuden ulottamista kaikkiin maassa asuviin täysi-ikäisiin, riippumatta kansalaisuudesta. Oma näkemykseni on, että äänioikeutettujen tulisi olla Suomessa vakituisesti asuvia täysi-ikäisiä Suomen kansalaisia, jotka eivät ole vankilassa tai mielisairaalassa ja jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuuden ja (kunhan laki ensin päivitetään tasa-arvoiseksi) ase- tai siviilipalveluksen. Tätäkin on mahdollista syyttää mitä rajuimmin syrjiväksi. Mutta mihin rajan voisi vetää ja millä perusteella juuri siihen? Ulotettaisiinko äänioikeus maassa asuviin ei-kansalaisiin vai kaikkiin maapallon seitsemään miljardiin ihmiseen?

Minä en eduskuntavaaleissa voinut äänestää kuin yhdessä vaalipiirissä. Kuntavaaleissa en voinut äänestää kuin yhdessä kunnassa. Tulevissa eurovaaleissa voin äänestää vain yhdessä EU-maassa. Missä on taho, joka puuttuu näihin hirviömäisiin ihmisoikeusloukkauksiin? Minä haluan äänestää sekä Helsingissä, Kouvolassa, Kolarissa että Närpiössä, ja Lounais-Englantiinkin lähettäisin mielelläni tuenosoituksen. On äärioikeistolaista syrjiä minua asuinpaikkani takia!

Myös sukupuoliroolit ja sukupuolten ”epätasa-arvo” ovat vasemmistolaisten kestoaiheita. Minunlaisen ulkopuolisen on vähän vaikeaa ymmärtää, mikä niissäkin on vialla. Suomen lain mukaan miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia. Suurin epätasa-arvoinen asia on asevelvollisuus, mutta siinäkin kärsijöitä ovat miehet, mikä ei oikein sovi vasemmiston kliseeseen, että naiset aina ovat sorrettuja. En käsitä, mitä sukupuolirooleille ja palkkaeroille pitäisi tehdä. Miksi lainsäädännön keinoin tulisi sorkkia vaikka sitä, että naisia on vähemmän yritysten johdossa ja että joissain töissä naiset saavat vähemmän palkkaa kuin täysin samassa asemassa olevat miehet? Laki sanoo, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia. Piste. Jos näin ei ole, taustalla on ilmeisesti jotakin rikollista toimintaa. Oikea tapa oikaista rikollisia vääryyksiä on käsitellä asia tuomioistuimessa, ei säätää uutta lakia, joka tekee toiseen suuntaan tasapainottavan vastavääryyden.

Itse uskon, että sukupuoliroolit ja niihin perustuva erilainen sijoittuminen työmarkkinoilla on kulttuurievoluution tulos, ei välttämättä mukava asia, mutta kokonaisuuden kannalta hyvä. Naiset ovat keskimäärin parempia hoiva-aloilla, miehet taas turvallisuusalalla. Naisten toimiminen enemmän hoiva-aloilla ja miesten turvallisuusalalla on samalla tavalla kokonaisuuden kannalta hyvä kuin se on, että maanviljelijä keskittyy maanviljelykseen ja ydinfyysikko ydinfysiikkaan. Toisin päin tulos olisi kurja. Taisi olla kommunistisessa Kiinassa, kun tämäkin asia kyseenalaistettiin lähettämällä yliopiston professorit maatöihin, jotta he eivät vieraantuisi proletariaatista.

Kysehän on vain keskiarvoista. Kun olin armeijassa, suosikkialikersanttini komppaniassani oli nainen. Olisi silti mielestäni hölmöä redusoida hänet vain sukupuolensa edustajaksi. Yksilönä hän oli hyvä sotilas ja hyvä johtaja. Jos naissukupuolesta löytyy niin vähän yritysjohtoon sopivia yksilöitä, että yritysjohdoissa naisia on alle viidennes, niin asialle ei voi mitään. On huono ratkaisu pakottaa lainsäädännöllä yritystä naiskiintiöihin. Olisi syytä muuttaa yritystä, yrityskulttuuria tai naissukupuolta.

Mutta siltikin: kuka hyötyy siitä, jos naisia on enemmän yritysjohdossa? Yritys? Tuskin, koska silloinhan se pyrkisi naisten suurempaan edustukseen ilmankin pakkoa. Lisäksi pitäisi yhteiskunnan kannalta olla yhdentekevää, jos yritys tekee huonoja ratkaisuja; vai ryhtyykö valtio seuraavaksi säätelemään yritysten tuotantoakin? Jos ei, miksi ei, kun se kerran on tuntevinaan yritysten hyödyn ja parhaan niitä itseä paremmin?

No, entä hyötyykö kiintiöistä naissukupuoli? Sillä ei taida olla ryhmäetua. Entä naisyksilö? Mikäpä muukaan. Missä on tasa-arvo, jos yksilöille tällä tavoin annetaan ansaitsemattomia etuja? Onko sukupuoli ansio? Näin tuntuvat vihjaavan naiskiintiöiden kannattajat, jotka perustelevat kiintiöitä sillä, ettei sukupuolella ole väliä – ja vaatimuksillaan päinvastoin osoittavat, että totisesti on.

Todennäköisesti nykyvasemmisto aivan työntää luotaan filosofisesti ajattelevia ihmisiä. Ei kerta kaikkiaan ole mahdollista keksiä mitään järkevää teoreettista mallia, joka takaisi universaalit oikeudet. Nykyisenkaltainen oikeuksia vaativa vasemmisto tulee vaatimaan oikeuksia niin pitkään kuin se tulee olemaan olemassa. Tämän samaisen vasemmiston piiristä tullaan jatkossakin nousemaan päättäviin elimiin, mutta viimeistään silloin valtaa saaneet ymmärtävät, että tie onkin mahdoton. Tulonsiirtoja ei voi jakaa kaikille maailman ihmisille eikä äänioikeutta heille antaa. Taustajoukot huutavat huutamistaan, koska niille ei välttämättä koskaan tule eteen vaihetta, jossa ei voi olla huomaamatta todellisuuden ja ihanteen kontrastia.

Onneksi maailman väestö ei ole enää Internet-aikana poliittisen median varassa. Uusi aika on tuonut ainakin länsimaissa kaikille mahdollisuuden hankkia tietoa itsenäisesti. Tällöin vasemmiston rappiosta pääsevät kaikki halukkaat tietoisiksi. Ei ole mikään ihme, että vasemmiston kannatus painottuu väestön vanhempaan päähän. Tulevaisuudessa liike kuihtuu marginaalisten kitisijöiden ryhmittymiksi.

Vasemmiston piirissä on ilmaistu halua sulkea poliittisesti eri mieltä olevat päätöksenteon ulkopuolelle. Linkin takana olevassa jutussa kaupunginvaltuutettu Dan Koivulaakso sivuuttaa kysymyksen, kuinka tämä sopii demokratiaan. Sääli, ettei häneltä kysytty, millä perusteella juuri Perussuomalaiset olisi oikein eristää, mutta Vasemmistoliittoa ei. Siinä nimittäin olisi konkretisoitunut täydellinen teoreettisen toimintamallin puute. Tätä asiaa olen käsitellyt aiemmin tekstissäni Liberalismin takinkääntö.

Eurokriisin ratkaisuyrityksissä on ollut samanlaista tapauskohtaista poukkoilua. Kun Kreikka keväällä 2010 tarvitsi rahaa, niin Suomen päättäjät olivat että ”ikävä juttu, veronmaksajat, mutta nyt on ihan pakko antaa almuja”. Pian Kreikka oli uudestaan kerjuulla. Sitten tuli Irlanti, sitten Portugali, sitten taas Kreikka, sitten Espanja, ja rahaa lapioitiin etelään. Vaan kun Kyproksen talousapu tuli alkuvuonna puheenaiheeksi, hallituspuolueissakin sanottiin että ”nyt saa riittää”.

Miksi vasta tuolloin? Tuliko välttämättömästä käytännöstä vääryys vasta seitsemännellä kerralla? Tässä tosin ei kunnostautunut perinteinen vasemmisto, vaan Kokoomus, joka tosin on viime vuosien ylettömän rahanjaon jälkeen syytä laskea sen kanssa samaan vastuuttomaan sakkiin.

Yhteiskunnassa olosuhteet muuttuvat. En kannata kommunismin ja libertarismin tapaista uskoa, että yhteiskunta joskus tulee valmiiksi ja politiikka voidaan lopettaa tarpeettomana. Olisi silti hyvä, jos laeissa olisi selkeyttä ja pysyvyyttä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tilanteet vaihtuvat hyvinkin vikkelästi, mutta mikään ei estä valtiota sitoutumasta jopa vuosisatojen ajaksi siihen, että ihmiset ovat tasa-arvoisia ja vääryydet hoidetaan muuten kuin vaatimalla poliitikkoja sekaantumaan kaikkeen.

Tämä ongelma on selkeimmillään juuri siinä sukupuolten palkkaepätasa-arvossa, johon (vääryyteen) reagoidaan uusilla laeilla (vastavääryyksillä) sen sijaan, että vääryyksiä oiottaisiin tuomioistuimessa (mikä ainakin minusta tuntuu aivan itsestään selvältä ratkaisulta). Poliitikkojen kallista aikaa ja veronmaksajien rahaa palaa siihen, että tällaisia asioita edes mietitään. Ongelma on siinä, että vastavääryys oikeuttaa vääryyden, koska ne yhdessä tuottavat tasa-arvoisen tilanteen. Mutta silloinkin lain mukaan vääryys on väärin ja vastavääryys oikein. Jos vääryyteen reagoidaan aiheellisella tavalla eli tuomioistuimessa (mikä tällöin on yhä mahdollista) ja se poistetaan, niin vastavääryys menettää oikeutuksensa mutta silti pysyy voimassa. Ja tämähän on tosiasiallista, institutionalisoitua epätasa-arvoa.

Kukin voi itse tykönään miettiä, kumpi on enemmän väärin: se, että vaikkapa työnantaja kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti; vai se, että laki määrää työnantajaa kohtelemaan ihmisiä epätasa-arvoisesti. Tämä tila on vasemmiston tasa-arvosodan päätepisteenä, mutta siitä on aivan turha yrittää keskustella, koska vasemmiston linjaukset ovat yksittäisiä vaatimuksia paremmasta, vailla minkäänlaista teoriaa siitä, kuinka asiat tulisi hoitaa ja mihin pyrkiä.

Todella surullista. Häviäjiä ovat kaikki paitsi ne vasemmistolaiset, jotka joidenkin minulle käsittämättömien ihmisten äänillä jatkavat luottamustehtävissä vaalikaudesta toiseen. Myös nämä minulle käsittämättömät ihmiset ovat häviäjiä.