Utopian synty

Paradigma on vaihtunut!

Suomalaisessa poliittisessa ja yhteiskuntafilosofisessa keskustelussa osapuolet ovat kaivautuneet syvälle poteroihinsa ja pioneerit molemmin puolin sabotoivat kaikki yritykset rakentaa siltoja. Tätä vaatimatonta blogia tuskin on lukenut kovin moni kirjoittajan kanssa eri puolella rintamaa oleva. Argumenttini ovat kaikuneet kuuroille korville ja kuulevistakin valuneet hyödyttöminä alas kuin vesi hanhen selästä. Tiukka kansalliskonservatismi kun saa tänä aatteellisesti tulehtuneena aikana useimmat vasemmistoliberaalit siilipuolustukseen, jossa he ehkä kuulevat, mutta eivät kuuntele.

Niinpä nimimerkin Tragedian synty takana oleva kansallismielisen rintaman soturi on päättänyt lopettaa vastapuolen muuriin kilpistyvän argumenttitulituksen ja ottaa uuden lähestymistavan ongelmaan. Esittelen tietääkseni tämän taistelun ensimmäisen tämänkaltaisen ”aseen” suurena sovinnon eleenä. Utopian synty on tänä keväänä kirjoittamani kertomus siitä, millaisen maailman minä haluaisin nähdä, ja siitä, miten siihen päästäisiin.

Rintaman vastapuolella olevat pääsevät tästä tarinasta tekemään harvinaisen silmäyksen kansalliskonservatiivin hengenmaailmaan. He saattavat, jos suostuvat, ymmärtää, että me tälläkin puolella olemme ihmisiä ja että osapuolilla saattavatkin olla monella tapaa aivan yhteneväiset toiveet ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Näin asenteet toivon mukaan pehmenevät, suhtautuminen vastapuoleen lientyy ja argumentit noteerataan argumentteina eikä vain pahuuden ryöpsähdyksinä.

Tervetuloa siis seuraamaan minua, tarinan tarkkailijaa, ja minun erilliseksi persoonakseen materialisoitunutta yliminääni, kun me luotsaamme ihmiskunnan myrskyävältä ulapalta rauhansatamaan.

”Jos minä en jatkaisi elämäntyötäni,
minä tuomitsisin kaikki ihmiset ja tulevat sukupolvet
takaisin pelon ja kärsimyksen maailmaan.”

Prologi, osa 1: Kaleva Saarelainen

Jo silloin, kun ensimmäisen kerran näin Kaleva Saarelaisen, tiesin hänestä tulevan jotain suurta. Se tapahtui ollessani peruskoulun ala-asteella. Kaleva on minua viisi vuotta vanhempi, syntynyt alkuvuonna 1987, ja hän oli osoittautunut nopeasti monilahjakkuudeksi. Parin vuoden iässä hän oli saanut vanhempansa opettamaan hänet lukemaan ja kirjoittamaan, minkä jälkeen mikään ei ollut pysäyttänyt hänen kyltymätöntä tiedonjanoaan. Kun muut lapset olivat juosseet pihalla, Kaleva oli kahlannut läpi kirjojen, jotka hänen vanhempansa olivat hänelle tuoneet kirjastosta, ja sanomalehtien, joista hän oli tutustunut maailman menoon. Hänen vanhempansa olivat myös olleet kyllin viisaita opettaakseen hänelle useita vieraita kieliä siinä vaiheessa, kun niiden oppiminen oli hänelle kaikkein helpointa.

Niinpä saapuessaan ala-asteelle seitsemänvuotiaana hän oli jo osannut likimain kaiken, mitä hänelle siellä tultaisiin opettamaan. Silti ajanhukaksi ei koulunkäynti ollut hänelle muodostunut. Hän oli kohonnut eräänlaiseksi epäviralliseksi kouluavustajaksi, joka oli auttanut opettajaa muiden lasten opettamisessa ja hillitsemisessä, ja onnistunut tehtävässään hyvin. Muut lapset olivat pitäneet hänestä kovasti, joten luokan sosiaalisessa hierarkiassa hän oli noussut huipulle, muiden lasten ihailemaksi johtajaksi.

Kaleva oli luonteeltaan ankara ja lannistumaton, jopa hieman autoritaarinen, mutta myös ystävällinen ja diplomaattinen. Hän opetti ystävilleen sellaisia elämänarvoja kuin itsekuria ja kieltäymystä. ”Tee aina toisin kuin houkuttelevalta tuntuu” oli hänen mottonsa, jonka hän istutti tehokkaasti useimpiin niistä lapsista, jotka hänen ympärilleen ryhmittyivät. Hänen luokkansa oli tunnettu suuresta ahkeruudesta ja tunnollisuudesta; aluksi muita lapsia oli varmaankin motivoinut eniten heidän johtajansa hyväksyntä, mutta ennen pitkää he olivat alkaneet löytää iloa oppimisesta, hyvistä arvosanoista sekä opettajan ja vanhempiensa ilosta. Opettaja oli aivan haltioissaan Kalevan kaltaisesta oppilaasta, sillä hän oli tottunut riehakkaisiin lapsijoukkoihin, mutta Kaleva sai pidettyä kurin ja nuhteen oppitunneilla.

Ei ollut ihme, että Kalevan kaltaisen henkilön ympärille ryhmittyi myöhemmin muitakin lapsia kuin hänen luokkatovereitaan. Rinnakkaisluokkalaiset olivat pian olleet mukana, ja sitä mukaa kuin Kaleva siirtyi ylemmille luokille ja kouluun tuli nuorempia, hän oli pikaisesti ollut ottamassa heidät mukaan. Sillä tavoin minäkin tutustuin Kalevaan, josta olin aiemmin kuullut isoveljeltäni. Kaleva oli jo silloin karismaattinen nuori mies, pitkä ja vahva, monta vuotta ikäistään vanhemman oloinen; hänen hiuksensa olivat kullanväriset ja silmänsä harmaat. Kuten niin moni ennen minua ja myös minun jälkeeni, minä vaikutuin hänen johtajuudestaan ja omaksuin sen elämänfilosofian, jonka vuoksi ala-asteen kouluni oli noussut opintosuorituksissa valtakunnallisesti ehdottomaksi ykköseksi.

Kalevan toimintaa ohjasivat jo silloin periaatteet, jotka myöhemmin näkyivät hänen koko elämäntyössään. Hän suhtautui kiusaamiseen ja muuhun epärakentavaan toimintaan äärimmäisellä torjuvuudella. Koulukiusaajat katosivat koulusta pian Kalevan sinne tulon jälkeen. Aluksi hän oli itse mennyt väliin, uhmaamaan jopa paljon itseään vanhempia ja vahvempia poikia. Kai hän oli ymmärtänyt, että kiusaajien merkittävin ase on pelko, ja kieltäytymällä pelkäämästä hän oli nöyryyttänyt eräitä vanhempia kiusaajia. He olivat joutuneet häpeään jopa omiensa silmissä, kun he olivat yrittäneet antaa opetuksen itseään nuoremmalle lapselle, joka oli vain nauranut heille päin kasvoja. Myöhemmin koulussa nousi vallalle suuri auttavaisuuden ilmapiiri, kun Kaleva opetti nuoret ystävänsä löytämään ilon muiden auttamisesta ja autetuksi tulemisesta.

Mutta, kuten useimpien lasten, Kalevan suurimmat intohimot eivät liittyneet kouluun, vaikka monet meistä hänen ystävistään niin luulimmekin. Kalevan suurin lahjakkuus ei liittynyt ihmisten johtamiseen, vaan hänen ilmiömäisiin matemaattis-loogisiin kykyihinsä. Jo ennen kouluikää hän oli lukenut innolla läpi matematiikan oppikirjoja. Hänen isänsä oli myös etevä matematiikassa ja yhdessä he olivat edenneet vauhdilla aina lukion pitkän matematiikan oppikirjoihin. Vaikka Kaleva iloitsi kovasti nähdessään ystäviensä menestyvän, se ei ollut mitään verrattuna siihen kauneuteen, jonka hän löysi matematiikan täydellisen selkeästä, säännöllisestä ja virheettömästä maailmasta. Koulun ulkopuolella, kun muut lapset siirtyivät pihalla juoksemisesta pelejä pelaamaan, Kaleva uppoutui selvittämään matematiikan maailman loputtomia arvoituksia. Siinä hän usein menetti täysin ajantajunsa ja joskus havahtui aamuyöllä uupuneena pitkästä aivotyöstään.

Kalevan vanhemmat päättivät antaa poikansa hyödyntää kykyjään niin hyvin kuin mahdollista. He opettivat hänet pelaamaan shakkia, johon Kaleva oppi suhtautumaan matemaattisena haasteena. Vain kymmenen vuoden iässä Kaleva niitti kyvyillään suurta mainetta. Hän osallistui shakin maailmanmestaruuskilpailuihin ja ällistytti maailman viemällä mestaruuden Garri Kasparovin käsistä. Samana vuonna hän osallistui myös Kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin ja haali voiton Suomen joukkueelle.

Kalevan lahjakkuus herätti laajaa huomiota, ja eräs Kalevan isän ystävä, joka toimi Helsingin yliopistossa matematiikan professorina, järjesti Kalevalle erityisoikeuden opiskella matematiikkaa yliopistossa nuoresta iästä huolimatta. Kesälomillaan ja vapaa-ajoillaan 1990-luvun lopulla Kaleva uppoutui yhä syvällisempään matematiikkaan. 12-vuotiaana, vuosituhannen viimeisenä vuotena, Kaleva sai valmiiksi matemaattisen väitöskirjansa vain kahden ja puolen vuoden yliopisto-opintojen jälkeen. Me hänen ystävänsä olimme onnellisia hänen puolestaan, vaikka silloin harvempi meistä edes ymmärsi, mitä tarkoitti väitellä tohtoriksi.

Paikallisen yläasteen rehtori oli yhtä mieltä Kalevan ja tämän vanhempien kanssa siitä, ettei filosofian tohtorin ollut mitään järkeä istua peruskoulussa enää yhtään pitempään. Peruskoulun kuudennen vuoden lopussa Kaleva suoritti peruskoulun oppimäärän loppukokeet ja siirtyi parhailla arvosanoilla suoraan Ressun lukioon, yhdessä kolme vuotta itseään vanhempien kanssa.

Kalevan aika lukiossa ei ollut yhtä sosiaalista kuin vuodet ennen sitä. Me hänen ystävänsä jatkoimme koulussa hänen periaatteittensa mukaista toimintaa: yhteishengen lujittamista, älyllisiä harjoituksia ja puhe- ja esiintymistaidon kehittämistä. Kaleva oli ollut kyllin viisas jakaakseen vastuuta laajan ystäväpiirinsä ohjelman suunnittelusta muille, mutta Kalevan poistuminen jokapäiväisistä kuvioista väistämättä sai aikaan hiipumisen, koulun paluun kohti normaalia.

Ensimmäisen lukiovuoden jälkeen Kaleva lähti vaihto-oppilaaksi nähdäkseen enemmän maailmaa. Hänelle järjestyi loistava sijaisperhe Genevestä, jossa eräs Geneven yliopiston matematiikan professori otti ilolla vieraakseen alansa lupaavimman nousevan tähden. Aina jälkeenpäin Kaleva kertoi meille silmiä avanneesta vuodestaan Sveitsissä. Alppimaasta tuli hänen toinen kotimaansa, jonka poliittista järjestelmää hän erityisen innokkaasti alkoi tukea. Sveitsin vuoteen ajoittui Kalevan yhteiskunnallisen vaikuttamisen alku, kun hän perusti blogin, jossa jakoi teräviä huomioitaan politiikasta ja yleisemminkin maailman menosta.

Asuminen matematiikan professorin kodissa tietenkin merkitsi, että enemmän kuin paikallisessa lukiossa Kaleva opiskeli yliopistossa. Samoin hän toimi Suomessakin tänne taas palattuaan. Tärkein syy sille, että Kaleva ei lukiosta saanut juurikaan ystäviä, oli se, miten paljon hän samaan aikaan ravasi yliopistolla tutkimassa matematiikkaa ja opiskelemassa muitakin tieteitä, kuten logiikkaa ja muuta filosofiaa sekä psykologiaa, joka oli hänen toinen intohimonsa. Hän aina oli korostanut haluaan ymmärtää muita ihmisiä hyvin.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi keväällä 2004 Kaleva jatkoi suoraan ammattiinsa, josta hän oli unelmoinut lapsesta asti: matematiikan ja logiikan tutkijaksi Helsingin yliopistoon. Hän ryhtyi urakkaansa riemulla, mutta uppoutuminen pitkäaikaiseen lempiharrastukseen merkitsi yksinäistä ja yksitoikkoista vaihetta hänen elämässään, minkä hän kylläkin ymmärsi vasta jälkikäteen. Sosiaalisiin suhteisiin hän ei voinut panostaa, kun hänen vuorokausisykliinsä kuului tutkimusta ja opiskelua aamusta yömyöhään asti. Hänen muuhun elämäänsä kuului sinä aikana lähinnä vain psykologian ja filosofian opiskelu, joita hän jatkoi vanhasta tottumuksesta.

Nuo kaksi vuotta tuntuivat Kalevasta myöhemmin tyhjiltä. Hänelle jäi niistä monta matematiikan ja logiikan alan tutkimusta, iso läjä matemaattisia kunnianosoituksia, shakin maailmanmestaruudet, joiden parissa hän oli jatkanut suvereenina mestarina, sekä psykologian maisterin tutkinto. Kausi päättyi, kun hän meni suorittamaan varusmiespalveluksen, ja se muutos oli hänestä kuin paluu elämään.

”Nuo kaksi vuotta kuluivat niin nopeasti ja niin suuren tarmon vallassa, etten ollenkaan ennättänyt kiinnittää huomiota itseeni”, hän kertoi myöhemmin minulle ja muutamalle muulle ystävälleen. ”Matematiikka oli suurin hupini, mutta kun siitä tulikin arkista rutiinia, se lakkasi viihdyttämästä samalla tavalla kuin ennen. Varusmiespalvelus oli minulle iloista aikaa. En hylännyt matematiikkaa, en suinkaan, mutta ennätin keskittyä siihen vain vapaa-ajoilla ja lomilla. Silloin löysin vanhan riemun uudestaan, ja päätin, etten enää ryhdy sitä tekemään työkseni.”

Myös me hänen vanhat ystävänsä iloitsimme, kun hän palasi sosiaaliseen elämään. Hän pahoitteli meille sitä, miten oli itse sännännyt iloitsemaan matematiikan maailmaan ja jättänyt meidät muut oman onnemme nojaan. Hän kertoi, että varusmiespalvelus oli avannut hänen silmänsä ja saanut hänet ymmärtämään, että hän, joka oli saarnannut auttavaisuudesta ja muiden ihmisten puolesta iloitsemisesta, oli tehnyt vääryyden. Hän päätti vastedes käyttää suuremman tarmon yleisen hyvän puolustamiseen.

Kalevan yhteiskunnallinen blogi, joka oli pitkään viettänyt hiljaiseloa, teki paluun, ja Kaleva siirtyi opiskelemaan oikeustiedettä. Matematiikkaa hän edelleen tutki vapaa-ajallaan, mutta oikeustieteessä hän näki mahdollisuuden oikean kutsumuksensa täyttämiseen. 2000-luvun suuret terrori-iskut olivat haavoittaneet häntä syvältä, aivan kuten koulukiusaaminen oli haavoittanut häntä silloin, kun hän oli ollut lapsi. Hän halusi tukea ja edistää kansainvälistä oikeutta, joten sitä hän ryhtyi opiskelemaan ja tutkimaan samalla tarmolla kuin aiemmin matematiikkaa ja logiikkaa. ”Matematiikka merkitsee rauhaa minun sielulleni, kansainvälinen oikeus kaikille ihmisille”, hän perusteli.

Huomasimme, miten huono omatunto hänellä oli meidän hylkäämisestään, kun Kaleva päätti mennä rauhanturvaajaksi Libanoniin. Ne raportit, jotka hän siellä kirjoitti blogiinsa, olivat vielä mielenkiintoisempia kuin hänen aiemmat kertomuksensa Sveitsin poliittisesta järjestelmästä.

”Täällä ei ole kuultukaan kansallisvaltioista”, hän kirjoitti tuskastuneena. ”Ei ole mikään ihme, että Lähi-itä on sodan runtelema, kun täällä etniset ja uskonnolliset ryhmät elävät sikin sokin tuntematta mitään tarvetta toimia yhteiseksi eduksi, sellaista kun ei ole. Täällä sen ymmärtää, miksi Jugoslavia ja Neuvostoliitto hajosivat ja miksi Suomi ei hajoa – vielä. Olen nyt tutustunut monikulttuurisuuden arkeen, enkä ole löytänyt siitä mitään rikkautta, jota siinä väitetään olevan.”

Onneksi Kaleva ei ollut sen tyyppinen ihminen, joka antaa periksi. Koettuaan seikkailun Libanonissa ja turvattuaan rauhaa edes jonkin verran hän palasi Suomeen ja oli tuota pikaa kirjoittamassa väitöskirjaansa kansainvälisestä oikeudesta, jota hän ilmeisesti oli luonnostellut mielessään koko puolivuotisen komennuksensa ajan rauhanturvaajana. Hänen tarmonsa oli käsittämätön: huonoimpinakin päivinä hän käytti tutkimukseensa kaksitoista tuntia, avustajien penkoessa lähteitä ja kirjallisuutta hänen kanssaan tehokkuuden maksimoimiseksi.

Myös hänen psykologian väitöskirjansa tuli valmiiksi. Sen aiheena oli psykologinen manipulointi, ja minulla oli ollut kunnia auttaa sen tekemisessä.

”Kukaan ei ole tutkinut hypnoosia niin tarkasti kuin minä”, hän kertoi heiluttaessaan hiottua punaista kiveä silmieni edessä. ”Ja minä haluan tietää, miten se todella toimii.”

Kaleva oli mielestäni ollut hypnoottinen jo ennen psykologisia tutkimuksiaan. Hänen ystävistään ne, jotka olivat ala-asteella olleet samalla luokalla hänen kanssaan, olivat kertoneet hänen harjoitelleen esiintymistaitoa päivittäin. Hän oli oppinut ihmistuntijaksi, ja siksi hän olikin onnistunut saamaan liki koko ala-asteen seuraamaan elämänfilosofiaansa, jonka ytimessä oli kyky osata lykätä iloa ja tyydytystä. Minua aivan ällistytti se tapa, jolla Kaleva onnistui ihmisten seurassa omaksumaan juuri sellaisen tyylin ja retoriikan, jolla vaikuttaa heihin tehokkaimmin.

”Hypnoosi on oivallinen avain ihmisiin vaikuttamiseen”, hän jatkoi. ”Kymmenet vanhat tutut ovat kiitelleet minua siitä, että opetin heille terveitä perusarvoja. Katso tätä hedonistista, lyhytnäköistä maailmaa ympärillämme, jossa harvempi enää ajattelee tulevia sukupolvia tai edes parhaillaan eläviä ihmisiä! Heihin on pystyttävä vaikuttamaan!”

Ja niin koitti vuosi 2011. Kaleva Saarelainen asettui eduskuntavaaliehdokkaaksi Perussuomalaisten listalle, johon puolueeseen hän oli liittynyt välittömästi Libanonista paluunsa jälkeen. Moni hänen vanha tuttunsa hämmästyi suuresti tästä puoluevalinnasta. Eräs, jonka Kaleva tunsi etäisesti lukioajoiltaan, sanoi kuvitelleensa Kalevan olevan hengeltään Vihreään liittoon kallellaan.

”Oletko järjiltäsi?” Kaleva jyrisi. ”Minä olen humanisti! Minä haluan ihmisille rauhaa ja oikeutta, vaurautta ja turvallisuutta! Vihreät väittävät puheissaan näitä asioita kannattavansa, mutta todellisuudessa he harrastavat väestönvaihtoa, edistävät monikulttuurisuutta! Monikulttuurisuutta! Se on tuhoisinta yhteiskunnan rappeuttamista, mitä olen koskaan kohdannut. Haluatko sinä Suomen muuttuvan Libanoniksi? Käy siellä tutustumassa oloihin ennen kuin puhut minulle mitään humanistisuudesta!”

Sen puheen jälkeen yksikään hänen vanhoista tutuistaan, jotka olivat aikoneet äänestää Vihreitä, ei ollut kyllin typerä pitääkseen monikultturismia muuna kuin kansallissosialismin uutena, toisen hahmon ottaneena reinkarnaationa. Se oli hyvä alku Kalevan osuudelle eduskuntavaaleissa 2011.

* * *

Prologin 2. osaan >