Hallituskuvioista

Aina valitetaan siitä, kuinka suomalaisessa monipuoluemallissa äänestäjän kuluttajansuoja on huono, kun äänestäessään ei voi tietää, onko uuden hallituksen akseliksi tulossa sinipuna, punamulta, porvariyhteistyö vai Perussuomalaisten nousun jälkeen vielä useamman kaltaiset koalitiot. Oikeastaan kuluttajansuoja on todella hyvä. Kun kaikki puolueet yrittävät markkinoida itseään lähes koko kansalle, ovat ne laimentuneet kaikki niin samankaltaisiksi, että tarvitaan vuosien perehtyminen erojen havaitsemiseen (meillähän ainakin taloudellisen akselin ääripäissä olevat puolueet mahtuvat toistuvasti samaan hallitukseen). Äänesti suomalainen mitä puoluetta hyvänsä, aina on luvassa samaa sosiaaliliberalismia, vailla elämään juurikaan vaikuttavia muutoksia.

Minä tavallaan pidän enemmän monipuoluemallista kuin useimmissa länsimaissa olevista kaksipuoluejärjestelmistä. Vaihtoehtojen puute totta kai kismittää, mutta toisaalta tasavahvojen puolueiden välinen kaikkien sota kaikkia vastaan on mielenkiintoista. Strategioiden tuumiminen on viihdyttävää, etenkin jos kyse on vain leikistä, jossa ei voi joutua katumaan valintaansa. Niinpä omistankin tämän tekstin strategioille, kerron millaista koalitiota vaalien jälkeen toivon ja miksi.

Tekstissäni Sinipunainen epäpyhä allianssi toin esille syvän antipatiani Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyötä kohtaan, etenkin jos sitä ovat tukemassa myös Vihreät ja Vasemmistoliitto. Ei siis liene mikään yllätys, että haluaisin päättyvän vaalikauden alkuperäisen opposition, Perussuomalaisten ja Keskustan, muodostavan seuraavan hallituksen tärkeimmän akselin. Keskusta on viime vuosikymmeninä aina taipunut voimakkaasti hallituskumppaninsa suuntaan: Ahon ja Vanhasen-Kiviniemen hallituksia syytettiin liiasta nöyristelystä Kokoomuksen suuntaan, Jäätteenmäen-Vanhasen hallitusta taas SDP:n suuntaan. Luulen, että syy on se, että Keskustan on pyrittävä miellyttämään näitä puolueita, koska muuten ne hakeutuvat yhteen sen symbioosin takia, jonka selvitin tuon yllä olevan linkin takana. Vuoden 1987 jälkeen Keskusta on päässyt hallitukseen vain suurimpana puolueena, muulloin sinipunavoimat ovat lyöttäytyneet yhteen. Olisi hauska nähdä Keskustan vaihteeksi taipuvan kansalliskonservatiiviseen suuntaan, omien juuriensa suuntaan.

Konservatiivina ottaisin hallitukseen totta kai myös Kristillisdemokraatit mukaan, mikäli puolue on enää vaalien jälkeen siinä kunnossa, että siitä jotain hyötyä olisi. Mutta näillä puolueilla ei vielä enemmistöhallitusta muodosteta.

En haluaisi ottaa mukaan Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n tapaisia sirpalepuolueita, koska niillä ensinnä on surkea linja, toisena ne hankaloittaisivat hallitusyhteistyötä ja kolmantena niillä on tähän asti ollut suhteettoman suuri valta, mikä johtuu juuri niiden roolista hallitusrintamaa paikkaavina apupuolueina. On siis valittava joko Kokoomus tai SDP.

Monikin lukija on varmaan ehtinyt huomata minun olevan oikeistokonservatiivi. Saattaa siis tulla yllätyksenä, että ottaisin hallitukseen paljon mieluummin SDP:n kuin Kokoomuksen. Kyse ei suinkaan ole yllättäen heränneestä vasemmistosympatiasta, vaan nimenomaan strategiasta.

Jyrki Kataisen aikana Kokoomus harppoi reippain askelin minun mielestäni aivan väärään suuntaan. Suomen fanaattisimmat eurokraatit ovat lipposlaisen ajan jälkeen löytyneet Kokoomuksesta. Katainen ja Alexander Stubb ovat ylistäneet kovaan ääneen monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa ja suvaitsevaisuutta (ja mehän tiedämme, mitä tuo ”suvaitsevaisuus” oikeasti on). Liberaalit ovat syrjäyttäneet konservatiivit aika lailla koko puolueessa. Juhana ”Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa” Vartiainen on vastikään nimetty Stubbin oikeaksi kädeksi. RKP:n tuleminen mukaan hallitukseen oli kuuleman mukaan Kokoomuksen tärkein vaatimus vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa. Kokoomus on pyrkinyt profiloitumaan työväenpuolueena, ja se on Kokoomuksenkin mielestä merkinnyt vain rahan kylvämistä sinne tänne velaksi.

On ihan selvää, että jos puolue putoaa vaalien jälkeen oppositioon, se ei seuraavissa vaaleissa yritä samalla reseptillä. Niin kauan kuin Kokoomus on hallituksessa, sillä ei ole suurta tarvetta kammeta sosiaaliliberaalia hymyveikkoryhmää pois ohjaksista. Oppositiossa sen olisi pakko uudistua. Stubb tuskin viihtyisi vuottakaan rivikansanedustajana. Ja kun ottaa huomioon, että Kokoomuksen Nuorten Liitto on vaatinut kansallisempaa, konservatiivisempaa ja oikeistolaisempaa linjaa, olisi ihme, jos koko puolue ei oppositiossa siirtyisi siihen suuntaan.

Haluaisin laittaa Kokoomuksen jäähyyn oppositioon, jotta sen linjassa tapahtuisi muutos parempaan päin. Jos se seuraavien vaalien tuloksena nousisi jälleen hallitukseen, niin ei tarvitsisi pelätä sen osoittautuvan samanlaiseksi katastrofiksi kuin Kataisen ja Stubbin aikana.

Ja sitten pohditaan SDP:tä. Sen kannattajakunnassa on puolueista suhteellisesti eniten eläkeläisiä ja vähiten nuoria. Niinpä sillä on tulevaisuudessa hyvin rajuja laskupaineita kannatuksessaan. On järkevää pitää se hallituksessa, koska oppositiossa se pääsisi vahvistumaan liikkuvien äänestäjien asettuessa sen taakse. Erityisen voimakasta sen kannatuksen hetkellinen nousu voisi olla, jos maassa olisi Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten oikeistohallitus, joka tekisi välttämättömiä sopeutustoimia valtiontalouteen. SDP voisi puoluejohtajalleen ominaiseen vasemmistopopulistiseen tapaan luvata lisää rahaa puutteesta kärsiville ihmisille, jotka sitten äänestäisivät sen puolesta, ymmärtämättä koskaan talouden sopeutustoimien olevan pakollisia. Sen sijaan, jos Kokoomus olisi oppositiossa, ei suurista puolueista yksikään tulisi seuraavissa vaaleissa kalastelemaan ääniä halpamaisilla lupauksilla suuremmasta rahanjaosta.

Oppositiosta SDP voisi nousta rykäyksellä suurimmaksi puolueeksi, jolloin sillä voisi alkaa taas ainakin pari vaalikautta jatkuva hallitusputki. Vielä suurempi vaara olisi se, että ainoana merkittävänä oppositiovoimana se saattaisi pystyä profiloitumaan uudella tavalla ja nostamaan kannatustaan nuorten joukossa. Silloin vasemmiston tulevaisuudessa siintävä kuihtuminen voisi lykkääntyä, ehkä aivan liian pitkälle.

Lyhyesti sanoen: SDP on järkevää pitää hallituksessa tässä vaiheessa, jossa sen uskollisimmat äänestäjät hiljalleen vanhenevat ja kuolevat. Vasta, kun puolue on hallitusvastuun paineen alla saatettu jyrkänteen reunalle tai mielellään reunan ylikin, se kannattaa päästää piinasta. Silloin sen nostaminen uuteen kukoistukseen saattaa olla mahdotonta. Ja jos SDP:n kannatus vähenee niin, ettei se voi päästä hallitukseen kuin korkeintaan apupuolueeksi, saadaan Vasemmistoliitto syrjäytettyä ikuisiksi ajoiksi, eikä Vihreillekään jäisi yhtä paljon tilaa hallitusrintamissa kuin nykyään.

Tämä olisi riskaabeli strategia, ja olen iloinen siitä, etten joudu kantamaan siitä vastuuta, jos se menee täysin pieleen. Mutta onnistuessaan se saattaisi päättää sosiaaliliberaalin hegemonian ja palauttaa vaihtoehdot rämettyneeseen järjestelmäämme.