24.10.2013

Eugeniikan puolesta

Olen kirjoittanut eugeniikasta eli ihmislajin jalostamisesta ennenkin, mutta koska aihe on niin tärkeä, omistan sille nyt omankin tekstin.

Kertaan hieman aiemman tekstin asiaa eugeniikasta.

Eugeniikan juuret ovat 1800-luvun tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa kehityksessä. Darwinin evoluutioteorian hengessä alettiin hahmotella, kuinka ihmislajia pystyttäisiin jalostamaan paremmaksi, kuten oli jo aikakausien ajan tehty hyötyeläimille ja -kasveille. Eugeniikan kannattajia olivat erityisesti liberaalit ja sosialistit. Konservatiivit puolestaan eivät voineet sitä sietää, koska kokivat sen olevan ihmisen asettumista Jumalan asemaan.

Kun samaan aikaan vahvistui käsitys kansalaisyhteiskunnasta, jossa valtiovalta on olemassa kansalaisiaan varten eikä toisinpäin, monissa maissa eugeniikka otettiin osaksi orastavaa sosiaalipolitiikkaa. Ajatus oli, että kun heikoimmat ihmiset eivät lisäänny, heidän heikot perintötekijänsä väistyvät vahvempien tieltä, ja kun jossain vaiheessa kaikki ovat vahvoja, on hyvinvointi suurempi.

Kansallissosialistit valjastivat taisteluunsa vihaamiaan ihmisryhmiä vastaan kaiken eugeniikasta Nietzschen filosofiaan. Tämän vuoksi toinen maailmansota koitui myös eugeniikan perikadoksi. Eugeniikka assosioitiin tiukasti kansallissosialismiin, vaikka esimerkiksi Ruotsissa ja Yhdysvalloissa eugeniikan perinteet olivat paljon pitemmät kuin kansallissosialismilla Saksassa ja vaikka Neuvostoliitto jatkoi omaa jalostavaa pyrkimystään kohti neuvostoihmistä.

Ehkä leimallisin piirre toisen maailmansodan jälkeisessä lännessä on hysteerisyys. Täällä ei voi nostaa kättä yläviistoon leimautumatta juutalaisten kansanmurhaa ihannoivaksi ihmislannaksi, ei voi sanoa rakastavansa eniten omaa kansaansa vaikuttamatta haluavansa tuhota kaikki muut, ei voi kritisoida vallitsevaa maahanmuuttopolitiikkaa liian löysäksi saamatta mainetta apartheidia ajavana roistona; vastaavasti eugeniikan kannattaminen on räikeimmin epäkorrektia, mitä kuvitella saattaa. Tänä päivänä sitä kammoksuvat juuri ne tahot, joiden ideologiset edeltävät sitä innolla aikoinaan ajoivat: liberaalit ja sosialistit.

Kuten tekstin otsikosta voi arvata, minä kannatan eugeniikkaa. Koska tiedän, kuinka arka aihe on, kokoan alkuun jonkinmoisen yhteenvedon faktoista. Haastan lukijan arvioimaan niitä puolueettomasti. Jos herää halu alkaa lähettää tappouhkauksia, kehotan mieluummin kirjoittamaan vastineen tälle tekstille, jossa selitettäisiin, kuinka seuraaviin ongelmiin tulisi puuttua. Periaatteellisena kriitikkona ilahtuisin siitä kovasti, koska enhän minä muuta toivokaan kuin että voisin hylätä huonot linjaukseni parempien tieltä. Harjoitan siis eugeniikkaa myös ajatusteni suhteen.

Fakta 1: Maapallo on ylikansoitettu. Ihmiskunnan koko on tällä hetkellä runsaat seitsemän miljardia, ja maltillistenkin ennusteiden mukaan lisäystä on tulossa noin kolme miljardia (n. 43 prosenttia) vuosisadan puoliväliin mennessä. Samaan aikaan ihmiskunta on elänyt yli varojensa jo neljännesvuosisadan, alijäämän ollessa tällä hetkellä kolmanneksen tasoa. Vaikka näistä syistä johtuen kaikkien pitäisi kiristää vyötä ja elää suu säkkiä myöten, kaikki sen sijaan haluavat yhä enemmän materiaalista vaurautta, myös me jälkiteollisen maailman asukkaat. (Asiasta tarkemmin tekstissä Umpikujanjuoksua).

Fakta 2: Hyvinvointivaltiot ovat pysäyttäneet normaalin evoluution ihmislajin kohdalla. Kun entisaikoina heikoimmat ihmisyksilöt nujertuivat elämän kovuuteen, hyvin hitaasti tämä tarkoitti vahvempien perintötekijöiden levittäytymistä. 1800-luvulla kehitys lännessä pysähtyi, koska suuremman vaurauden, kehittyneemmän lääketieteen ja valtion järjestämän kattavan köyhäinavun vuoksi ne yksilöt, jotka aiemmin olisivat kuolleet jälkeläisittä, pärjäävät kohtalaisesti, pysyvät elossa ja saavat lapsia.

Fakta 3: Jälkiteollisissa maissa on vallalla trendi, jossa populaation älykkäin osa keskittyy työuraan perheen sijasta. Etenkin älykkäimmät naiset jäävät usein lapsettomiksi tai saavat keskimääräistä vähemmän lapsia. Yhdistettynä siihen, että heikommat (eli vähemmän älykkäät) selviävät ja saavat lapsia, kehitys on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan aiempaan nähden: nyt heikommilla kyvyillä varustetut ihmiset lisääntyvät enemmän kuin vahvemmat, jolloin lajimme ei enää jalostu, vaan huononee.

Fakta 4: Älykkyys on yhteydessä ihmisen menestykseen elämässä, ja se määräytyy osittain perintötekijöiden mukaan.

Faktoista pääsemme johtopäätöksiin.

Koska maapallo on ylikansoitettu, osan väestöstä on väistämättä tuhouduttava. Jos ihminen ottaa tämän kaikille eliölajeille joskus vastaan tulevan tapauksen kontrolliinsa, voimme vaikuttaa siihen, kuka tuhoutuu ja kuka ei. On arvokysymys, säästetäänkö vahvemmat vai heikommat yksilöt. Humanistit perinteisesti asettuvat aina heikomman puolelle. Kehotan tässä tapauksessa harkitsemaan vakavasti, onko tuosta periaatteesta syytä pitää kiinni. Jos vahvemmat uhrataan, jäävät heikot heikoiksi ikiajoiksi. Heikompien uhraaminen olisi laajassa perspektiivissä humaanimpaa, koska vahvempien säästäminen kohentaisi kaikkien tulevienkin sukupolvien mahdollisuutta menestyä, jolloin ihmiskunnan kärsimys tulevana aikakautena jäisi pysyvästi vähäisemmäksi.

Toista maailmansotaa edeltävän ajan liberaalit ja sosialistit tekivät oikein, kun vastapainoksi evoluution pysäyttävälle sosiaalipolitiikalleen peräänkuuluttivat sitä kompensoivaa eugeniikkaa. Silloin heille tavoitteet olivat arvokkaita, nykyään vain valta. He halusivat ihmisille hyvinvointia, ja kun aika ei ollut älyttömän poliittisen korrektiuden saastuttama, heille eugeniikka näyttäytyi yhtenä tapana saavuttaa sitä. Toisen maailmansodan jälkeen sosialisteilla ja liberaaleilla on ollut lähinnä pyrkimys esiintyä mahdollisimman hyvinä ihmisinä, ja mitä kauempana he ovat kansallissosialisteista tai heihin liitetyistä asioista, sen parempia he ovat.

Pysyvyys ei ole mahdollista. Kun vaihtoehdot ovat huonompi ja parempi, miksi kukaan ei valitsisi parempaa? Kyseenalaistan näkemyksen, että yhteiskunnan sivistystaso määräytyy sen mukaan, kuinka hyvin se kohtelee heikoimpiaan. Paremminkin olen sitä mieltä, että sivistystaso määräytyy sen mukaan, millä keinoilla yhteiskunta pyrkii hävittämään heikkouden. En haluaisi, että eugeniikkaa harjoitettaisiin samalla tavalla kuin kansallissosialistisessa Saksassa: tuhoamalla kaasukammioissa lukemattomia ihmisiä täysin tekaistuilla perusteilla. Hyvä tapa olisi tehdä lasten tekemisestä luvanvaraista.

Lähes kaikki ihmiset hyväksyvät sen, että ihmistä estetään päättämästä joistain omaan elämään liittyvistä asioista. Päihteiden käyttöä, myymistä ja tuottamista rajoitetaan tiukasti, koko ikäluokka viedään läpi perussivistyksen tarjoavasta koululaitoksesta ja jos joku aikoo surmata itsensä, hänet useimmiten passitetaan psykiatrin puheille suostumusta kyselemättä. Miksi sitten ei olisi oikein kontrolloida myös ihmisten lisääntymistä? Lisääntymisen vaikutus kun ei rajoitu vain ihmiseen itseensä, siinä ovat aina sivullisina puolustuskyvytön lapsi sekä yhteiskunta, jossa hän tulee elämään. Heikoimpia ihmisiä olisi aivan oikein estää lisääntymästä, jotta he eivät siirtäisi heikkouttaan lapseen. Jos lapsella on oltava positiivinen oikeus saada hyvä koulutus, miksi hänellä ei olisi positiivista oikeutta myös menestyä elämässään vahvoilla perintötekijöillä?

Hahmottelen siis, millaisen eugeniikkajärjestelmän yhteiskunta saisi järjestää.

Koko väestö jaoteltaisiin esimerkiksi neljään luokkaan, jotka muodostaisivat arvojärjestyksen. Hyviä ominaisuuksia olisivat ainakin älykkyys, fyysinen ja henkinen terveys sekä fyysinen vahvuus. Vakavat periytyvät vammat ja sairaudet merkitsisivät automaattisesti putoamista alimpaan luokkaan.

Arvojärjestyksessä ensimmäiseen luokkaan kuuluvilla olisi vahvat edut, kuten korkea lapsilisä, mutta toisaalta ankara lapsettomuusvero, joka olisi suuruudeltaan samaa luokkaa kuin lapsesta koituvat kustannukset. Tällöin kukaan ei hyötyisi taloudellisesti siitä, ettei jatka sukuaan.

Arvojärjestyksessä toisella luokalla lapsilisä olisi matalampi, samoin kuin lapsettomuusvero olisi kevyempi. Kolmannella luokalla ei olisi lapsilisää eikä lapsettomuusveroa, mutta heidän kohdallaan voisi olla yhden lapsen politiikka Kiinan tyyliin. Neljännellä luokalla puolestaan olisi lapsivero ja lapsettomuuslisä, eli nollan lapsen politiikka.

Kunkin pariskunnan luokka määräytyisi luokaltaan alemman puolison mukaan. Aviottomia lapsia seuraisi neljännen luokan lapsivero. Vanhempien luokka ei periytyisi lapsille, vaan he aloittaisivat täysin puhtaalta pöydältä, kun heidän luokkaansa peruskoulutuksen aikana määritettäisiin.

Tällä järjestelmällä saataisiin paitsi maailman tuhoisaa väestönkasvua hillittyä, myös parhain osa populaatiosta vastaamaan ihmiskunnan jatkuvuudesta. Se ei olisi millään muotoa tasa-arvoista, mutta sen sijaan radikaali ihmiskunnan kärsimyksen vähentämisessä. Kysyn kaikilta tämän tekstin lukevilta humanisteilta: onko abstrakti tasa-arvon ihanne tärkeämpi kuin se, että ihmiset todella saavat jotain absoluuttista, konkreettista hyvää? Tässä tapauksessa vielä jotain, joka säilyy ihmiskunnan päivien päähän.


PS. No, näin minäkin sitten löysin positiivisen diskriminaation muodon, jonka voin hyväksyä. Tämä on vieläpä tuplapositiivista, koska vaikutus, ei vain tavoite, on hyvä. Ehkäpä liberaaleilla ja sosialisteilla, jotka kieltäytyivät allekirjoittamasta maamme johtavan konservatiivipuolueen julistusta tasa-arvon puolesta, on sittenkin vielä jotain sympatiaa niitä kohtaan, jotka haluavat ihmisen asettuvan Jumalan asemaan. Tulkaa kanssasi taistelemaan eugeniikan puolesta!